Missä sillihai elää?

Missä sillihai elää? Elinalueet ja 90 % kannan lasku

Missä sillihai elää on merkittävä kysymys meriekosysteemien suojelun kannalta, sillä lajin elinalueet kattavat laajoja osia maailman valtameristä. Tämän suuren petokalan esiintymisen ymmärtäminen auttaa hahmottamaan merten yleistä tilaa ja ekosysteemin selkärangan säilymistä. Lajin tunteminen on välttämätöntä monimuotoisuuden turvaamiseksi, joten selvitä tarkemmat tiedot varmistaaksesi oikeat käsitykset tästä lajista.

Missä sillihai todellisuudessa viihtyy?

Sillihai (Lamna nasus) elää pääasiassa valtamerien lauhkeissa ja viileissä vesissä, erityisesti Pohjois-Atlantilla ja eteläisellä pallonpuoliskolla. Se suosii vesiä, joiden lämpötila vaihtelee 1-18 asteen välillä^[1], ja vaikka se on ulappameren asukas, sitä tavataan usein myös rannikoiden läheisyydessä. Mutta on yksi paikka, missä sillihain ei pitäisi pystyä elämään, mutta se tekee niin silti - palaan tähän Itämeren osiossa myöhemmin.

Sillihain levinneisyys on mielenkiintoinen, sillä se on jakautunut kahteen erilliseen populaatioon, jotka eivät kohtaa toisiaan. Pohjois-Atlantilla se vaeltaa laajalla alueella Kanadan rannikolta Eurooppaan ja Pohjois-Afrikkaan asti. Eteläisellä pallonpuoliskolla se kiertää koko maapallon ympäri kylmissä vesissä. Se on uskomattoman kestävä uimari. Olen usein miettinyt, miten ne jaksavat navigoida noissa hyisissä ja pimeissä syvyyksissä vuodesta toiseen.

Maantieteellinen levinneisyys ja elinalueet

Sillihain levinneisyysalue kattaa valtavia merialueita, mutta se on hyvin tarkka veden lämpötilasta. Pohjois-Atlantin populaatio on tiheimmillään alueilla, joilla on runsas ravintotarjonta, kuten Pohjanmerellä ja Irlannin rannikolla. Eteläisellä pallonpuoliskolla laji viihtyy Etelä-Afrikan, Chilen ja Australian etelärannikoilla. Kylmää on. Mutta sillihaille se on koti.

Sillihain esiintyminen on vähentynyt hälyttävästi viime vuosikymmeninä. Pohjois-Atlantin sillihai-kanta on laskenut noin 90 prosenttia historiallisista huipuistaan liiallisen pyynnin vuoksi.^[2] Koska sillihait kasvavat hitaasti ja saavat vähän jälkeläisiä, kannan toipuminen on hidasta. Tämän vuoksi se on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi monilla alueilla. Se on surullista. Meidän on ymmärrettävä, että meren suuret petokalat ovat ekosysteemin selkäranka.

Pystysuora levinneisyys: Kuinka syvällä sillihai ui?

Sillihai ei ole vain pintaveden asukas. Vaikka se nähdään usein lähellä pintaa saalistamassa makrilleja tai sillejä, se kykenee sukeltamaan jopa 1.360 metrin syvyyteen. ^[3] Useimmiten se kuitenkin oleskelee 0-200 metrin syvyydessä, missä vesi on happipitoista ja saaliskalat liikkuvat. Nolottaa myöntää, mutta luulin itsekin pitkään, että sillihait viihtyvät vain pinnan tuntumassa. Todellisuus on paljon kerroksellisempi.

Tämä hai on yksi harvoista lajeista, jotka pystyvät pitämään ruumiinlämpönsä ympäröivää vettä korkeampana. Se on endoterminen. Tämä fysiologinen ihme sallii sen pysyä aktiivisena ja nopeana jopa 2-5 asteen vedessä, missä muut kalat kangistuvat. Se on kuin merten urheiluauto - ja tämä vertaus ei ole edes liioittelua, kun ottaa huomioon sen virtaviivaisen muodon.

Sillihai Suomessa ja Itämerellä

Monet kysyvät, onko Suomen rannikolla haita. Lyhyt vastaus on: käytännössä ei, mutta teoriassa kyllä. Sillihai on satunnainen vierailija Itämeren eteläosissa. Se eksyy Tanskan salmien kautta Itämerelle seuratessaan silliparvia. Mitä pidemmälle pohjoiseen mennään, sitä vähemmän suolaista vesi on. Muistatko lupaukseni siitä paikasta, missä sillihain ei pitäisi pärjätä? Itämeri on juuri sellainen.

Alhainen suolapitoisuus on haille fysiologinen haaste. Silti historiasta tunnetaan tapauksia, joissa sillihai on uinut hyvinkin pohjoiseen. Kuuluisin havainto Suomesta on vuodelta 1871, jolloin Ahvenanmaan Eckeröstä löytyi kuollut sillihai. Se on tähän päivään asti ainoa vahvistettu havainto lajista Suomen vesillä. Joku saattaa sanoa, että se oli eksynyt, mutta se osoittaa lajin uskomattoman vaellusvietin.

Mikä tekee sillihain elinalueesta erityisen?

Sillihain elinympäristö määräytyy pitkälti ravinnon ja lämpötilan mukaan. Se ei oli paikallaan pysyvä laji. Merkityt sillihait ovat vaeltaneet yli 2.400 kilometrin matkoja Pohjois-Atlantin yli.^[4] Tämä vaatimus jatkuvasta liikkeestä tekee siitä haavoittuvan ilmastonmuutokselle, joka muuttaa merivirtoja ja kalakantojen liikkeitä.

Kun olin vasta aloittelemassa työtäni meriekosysteemien parissa, tein sen virheen, että pidin elinalueita staattisina rajoina kartalla. Meren asukkaat eivät kuitenkaan lue karttoja. Ne seuraavat lämpöä, ravintoa ja vaistojaan. Sillihain elinalue on jatkuvassa muutoksessa, ja sen sopeutumiskyky on koetuksella merten lämmetessä.

Sillihai vs. Valkohai: Elinalueiden erot

Sillihai (Lamna nasus)

- Erittäin harvinainen satunnaisvierailija eteläosissa

- Pohjois-Atlantti ja eteläisen pallonpuoliskon kylmät vyöhykkeet

- Pienempi (max 3,5 m), mutta erittäin nopea kylmissä vesissä

- Suosii viileitä ja kylmiä vesiä (1-18 astetta C)

Valkohai (Carcharodon carcharias)

- Ei lainkaan havaintoja; vesi on liian kylmää ja vähäsuolaista

- Maailmanlaajuinen, erityisesti Etelä-Afrikka, Australia ja USA

- Suurempi (jopa 6 m), huippupeto lämpimämmillä vesillä

- Suosii lauhkeita ja lämpimiä vesiä (12-24 astetta C)

Havainto Ahvenanmaalla: Kun meri toi vieraan

Kesällä 1871 Ahvenanmaan Eckerössä kalastajat löysivät jotain sellaista, mitä kukaan ei uskonut todeksi: suuren, oudon näköisen hain, joka kellui kuolleena rannassa. Paikalliset olivat hämmentyneitä, sillä kukaan ei ollut nähnyt vastaavaa otusta näin pohjoisessa.

Ensimmäinen reaktio oli pelko ja epäusko. Monet epäilivät kyseessä olevan jokin hirviö tai tuntematon merieläin, ja havaintoa pidettiin aluksi kalastajien tarinana. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin asiantuntijat pääsivät tutkimaan raatoa.

Lopulta selvisi, että kyseessä oli sillihai. Se oli vaeltanut tuhansia kilometrejä ja päätynyt Tanskan salmien läpi Itämeren saaristoon, missä matala ja vähäsuolainen vesi oli lopulta koitunut sen kohtaloksi.

Tämä tapaus on edelleen ainoa virallinen sillihai-havainto Suomesta. Se opetti tutkijoille, että merten valtiaat voivat eksyä hyvinkin kauas kotoaan, jos ravinto tai merivirrat ohjaavat ne vääriin suuntiin.