Onko Itämeressä katkarapuja?

Onko itämeressä katkarapuja? Lajit ja koot

Monet pohtivat, onko itämeressä katkarapuja ollenkaan vai rajoittuvatko ne vain valtameriin. Kotimaisten merialueiden pinnan alla piilee kuitenkin monimuotoinen äyriäismaailma, jonka ymmärtäminen auttaa hahmottamaan Itämeren herkkää ekosysteemiä. Tutustu meressä eläviin pieniin lajeihin välttääksesi väärinkäsityksiä suolaisen ja murtoveden eliöstön eroista.

Onko Itämeressä katkarapuja ollenkaan?

Kyllä on, vaikka moni mieltää katkaravut vain valtamerien tai pakastealtaiden herkuiksi. Suomen rannikkovesissä ja laajemmin Itämeressä elää vakituisesti katkarapuja, mutta ne eroavat kooltaan ja elintavoiltaan huomattavasti tutuista ruokapöydän suurisaksisista lajeista. Itämeren katkarapujen esiintyminen ja lajirunsaus ovat vahvasti sidoksissa alueen matalaan ja vaihtelevaan suolapitoisuuteen, mikä tekee niistä kiehtovia murtovesialueen selviytyjiä.

Itämeren suolapitoisuus on keskimäärin vain noin 7 promillea, ja Suomen rannikoilla se laskee pohjoista kohti jopa 3-3,5 promilleen, kun taas valtamerissä suolaa on keskimäärin 35 promillea. Tämä murtovesiympäristö asettaa äyriäisille suuria haasteita osmoottisen säätelyn vuoksi. Silti tietyt katkarapulajit ovat sopeutuneet elämään näissä olosuhteissa menestyksekkäästi, ja ne muodostavat tärkeän osan matalien hiekkarantojen ja rakkoleväkasvustojen ekosysteemiä toimien ravintona monille kaloille.

Suomen rannikon katkarapulajit tutuiksi

Suomen merialueilla tavataan nykyään säännöllisesti kolmea eri katkarapulajia, joista kaksi on alkuperäisiä ja yksi on alueelle vakiintunut vieraslaji. Lajien havaitseminen vaatii tarkkaa silmää, sillä ne ovat pieniä ja mestarillisia piiloutujia. Mutta mistä lajeista rannoillamme oikein on kyse?

Hietakatkarapu - Hiekkapohjien väriä vaihtava mestari

Hietakatkarapu on pitkänkapea katkarapulaji, perusväriltään ruskea tai kellertävän ruskea ja vaihtelevasti harmaiden tai mustien laikkujen kuvioima. Pohjan lähellä uivaa hietakatkurapua on vaikea havaita, koska se pystyy vaihtamaan väriä alustansa mukaan. Se elää tyypillisesti matalilla hiekkapohjilla, joihin se kaivautuu päiväsaikaan suojaan pedoilta jättäen vain silmänsä ja pitkät tuntosarvensi näkyviin.

Itämeren hietakatkaravut kasvavat yleensä noin 5-6 senttimetrin pituisiksi, mikä on hieman vähemmän kuin niiden valtamerissä elävillä lajitovereilla. Lajin elinkaari on melko lyhyt, sillä hietakatkaravun keskimääräinen elinikä murtovesialueella on vain 2-3 vuotta. Se on kaikkiruokainen pohjaeläin, joka käyttää ravinnokseen pieniä monisukasmatoja, muita äyriäisiä ja kasvinosia.

Leväkatkarapu ja Sirokatkarapu - Rantakasvillisuuden asukit

Toinen alkuperäislajimme on leväkatkarapu, joka viihtyy nimensä mukaisesti matalissa rantavesissä rakkolevän ja meriajokkaiden seassa. Se on väritykseltään läpikuultava ja vihertävän tai kellertävän sävyinen, mikä antaa sille erinomaisen suojan kasvillisuuden joukossa. Leväkatkarapu ja sirokatkarapu muistuttavat toisiaan erittäin paljon, vaikkakin jälkimmäinen on Itämerelle uusi, mutta jo laajalle vakiintunut vieraslaji.

Sirokatkarapu saapui Suomen vesille tiettävästi laivojen painolastivesien mukana, ja ensimmäiset viralliset havainnot siitä tehtiin Hangon Tvärminnessä vuonna 2003. Sittemmin laji on levittäytynyt tehokkaasti itään rannikkoamme pitkin. Vaikka sirokatkarapu on paikoin hyvinkin runsaslukuinen, se ei tähänastisten tutkimusten mukaan ole onneksi syrjäyttänyt alkuperäistä leväkatkarapuamme tai aiheuttanut merkittävää ekologista haittaa Suomen rannikolla, toisin kuin eteläisemmällä Itämerellä.

Voiko Itämeren katkarapuja syödä?

Tämä kysymys nousee usein esiin, kun ihmiset kuulevat kotimaisista katkaravuista. Teoriassa Itämeren katkaravut, erityisesti hietakatkarapu, ovat täysin syötäviä ja maultaan erinomaisia. Esimerkiksi Pohjanmeren eteläosissa, Alankomaissa ja Belgiassa, hietakatkarapua kalastetaan troolaamalla suuria määriä kaupalliseen elintarvikekäyttöön.

Suomessa tilanne on kuitenkin toinen. Koska Itämeren katkaravut ovat rannikoillamme pienikokoisia ja niiden populaatiot ovat hajanaisia, minkäänlaista kaupallista pyyntiä tai vakiintunutta ruokakulttuuria niiden ympärille ei ole syntynyt. Lisäksi on tärkeää muistaa murtoveden ympäristöriskit. Muiden Itämeren pohjaeläinten ja simpukoiden tavoin myös pienet äyriäiset voivat kerätä itseensä vedestä rehevöitymisen myötä syntyviä sinilevämyrkkyjä tai rannikon ympäristömyrkkyjä. Siksi omatoimista katkarapujen pyyntiä ruokapöytään ei Suomen rannikoilla suositella.

Itämeren katkarapulajien vertailu

Hietakatkarapu

- Alkuperäinen laji Suomessa

- Ruskehtava, harmaatäpläinen, lyhyt ja tylppä otsapiikki

- Noin 5-6 cm

- Matalat hiekka- ja sorapohjat, kaivautuu hiekkaan

Leväkatkarapu

- Alkuperäinen laji Suomessa

- Vihertävän tai kellertävän läpikuultava, vaaleat raidat

- Noin 3-5 cm

- Matalat rakkolevä- ja meriruohokasvustot

Sirokatkarapu

- Vakiintunut vieraslaji (saapunut vuonna 2003)

- Tiikerikuvioinen, selkeät punaruskeat poikkijuovat, raajoissa keltaista ja sinistä

- Noin 3-6 cm

- Matalat rantavedet ja kasvillisuuden seassa leväkatkaravun tapaan

Mikon havainto Saaristomerellä: Ensimmäinen kohtaaminen tiikeriraitaisen vieraan kanssa

Mikko, 34-vuotias harrastajasukeltaja ja luontokuvaaja Turusta, oli syyskuussa tekemässä perinteistä rantatutkimusta matalassa vedessä Saaristomerellä. Hän oli aina tottunut näkemään rakkolevien joukossa haaleita, läpikuultavia leväkatkarapuja, mutta tällä kertaa jokin herätti hänen huomionsä.

Ensimmäinen yritys tallentaa oudon näköinen otus epäonnistui, sillä vedenpinnan väreily ja pienen äyriäisen salamannopeat uimaliikkeet tekivät kuvaamisesta lähes mahdotonta. Mikko joutui odottamaan liki puoli tuntia kylmässä vedessä kahlaajahousuissaan, kunnes yksi yksilö pysähtyi kiven kupeeseen.

Mikko huomasi heti äyriäisen poikkeuksellisen voimakkaat punaruskeat poikkiraidat ja raajojen kirkkaan keltaiset ja siniset sävyt. Kotona tehty lajityö ja kuvien vertailu varmistivat, kyseessä oli sirokatkarapu eli rannikollemme levittäytynyt vieraslaji.

Havainto osoitti Mikolle, että vieraslaji on todella kotiutunut Saaristomeren mataliin vesiin ja elää rinnan alkuperäislajien kanssa. Hän ilmoitti tarkan kuvan ja sijainnin vieraslajien seurantatietokantaan auttaakseen tutkijoita levinneisyyden kartoituksessa.