Milloin tulee aina pilkku?

Pilkkujen kanssa… huhhuh. Tunnustan, ne ovat minulle ikuinen mysteeri. Siis oikeasti, kuka muka muistaa kaikki säännöt? Ymmärrän kyllä periaatteen – pilkkujen pitäisi tehdä tekstistä sulavampaa, antaa sille rytmiä, vähän kuin musiikissa. Ajatelkaa nyt vaikka hengitystä, eihän kukaan puhu yhteen pötköön! Pilkku on kuin pieni tauko, hetki hengähtää ennen kuin jatketaan.

Ja tiedän kyllä, niitä pitäisi laittaa lauseiden väliin, jos ne liittyvät toisiinsa, mutta eivät ole ihan kokonaisia lauseita. Ja sitten tietysti luetteloissa – omenoita, päärynöitä ja banaaneja. Mutta entäs sitten kaikki ne hankalat poikkeukset? Joskus tuntuu, että laitan pilkun ihan vaistonvaraisesti, ja toisinaan taas tuijotan tekstiä ja mietin, että mihin ihmeeseen se pilkku nyt oikein kuuluu.

Muistan kerran kirjoittaneeni sähköpostia työkaverille ja pohdiskellut pitkään yhden pilkun paikkaa. Loppujen lopuksi jätin sen pois, koska en vain keksinyt, minne se kuuluisi. Myöhemmin työkaveri vastasi ja kysyi, tarkoitinko viestilläni jotain ihan muuta kuin olin alun perin ajatellut! Se pieni pilkku olisi muuttanut koko lauseen merkitystä. Huh, melkein tuli katastrofi!

Joten joo, vaikka pilkku on pieni merkki, sillä on iso merkitys. Se voi jopa muuttaa viestisi merkitystä. Eikö olekin hullua? Ja vaikka joskus tunnen itseni ihan tyhmäksi pilkkujen kanssa painiessani, tiedän, että en ole yksin. Luulen, että aika moni meistä kamppailee samojen kysymysten kanssa. Ehkä salaisuus onkin siinä, että ei ota pilkkuja liian vakavasti, vaan yrittää kirjoittaa mahdollisimman luonnollisesti ja antaa tekstin hengittää. Vai mitä mieltä olette?