Miksi kauraa viljellään?

Miksi kauraa viljellään? Kasvuolosuhteet ja monipuoliset hyödyt

Aihe miksi kauraa viljellään herättää kiinnostusta maatalouden, ravitsemuksen ja kestävän ruoantuotannon näkökulmasta. Tämän perinteisen viljakasvin ominaisuuksien tunteminen auttaa hahmottamaan kotimaisen peltoviljelyn vahvuuksia ja luonnonvarojen tehokasta hyödyntämistä. Tutustu tarkemmin kauran agronomisiin etuihin ja merkittäviin käyttökohteisiin, jotka tekevät siitä korvaamattoman osan nykyaikaista ruokaketjua.

Miksi kauraa viljellään Suomessa niin laajasti?

Tähän kysymykseen liittyy useita maataloudellisia, ravitsemuksellisia ja taloudellisia näkökulmia. Kauraa viljellään Suomessa monesta eri syystä: se on yksi monipuolisimmista viljalajeista, kestää erinomaisesti pohjoisia olosuhteita ja sisältää tasapainoisessa suhteessa tärkeitä ravintoaineita sekä liukoista ja liukenematonta kuitua.

Suomi kuuluu maailman suurimpiin kauran tuottajiin ja viejiin, ja tyypillinen vuotuinen sato nousee noin 1,0 - 1,2 miljoonaan tonniin. Kun aloitin perehtymisen viljamarkkinoihin kymmenen vuotta sitten, pidin kauraa lähinnä vaatimattomana rehukasvina. Olin täysin väärässä. Todellisuudessa se on modernin elintarviketeollisuuden kultakaivos, jonka kulutus ihmisravintona on kasvanut huimasti viime vuosina. Mutta on yksi kriittinen virhe, jonka suurin osa tekee arvioidessaan kauran varastointia ja taloudellista kannattavuutta - palaan tähän yllättävään yksityiskohtaan tarkemmin rehukäyttöä käsittelevässä osiossa.

Kauran viljelyolosuhteet Suomessa ja sopeutuminen happamaan maaperään

Kauran viljelyolosuhteet Suomessa ovat poikkeuksellisen suotuisat, sillä kasvi menestyy viileässä ilmastossa ja luontaisesti happamassa maaperässä huomattavasti paremmin kuin vaateliaammat vehnä tai ohra. Pitkät ja valoisat kesäyöt vauhdittavat kasvua, jolloin jyvästä kehittyy suuri, vaalea ja ohutkuorinen.

Monilla on epätietoisuus siitä, miksi suomessa viljellään kauraa kuin muut viljalajit. Salaisuus piilee juuristossa ja maaperän kemiassa. Siinä missä ohra vaatii menestyäkseen pH-arvoltaan lähes neutraalin maan, kaura tuottaa hyvän sadon jopa silloin, kun pH on 5,0 - 5,5. Harvoin näkee viljelykasvia, joka sietää näin hyvin alumiinipitoista ja hapanta maata. Tämä tekee siitä viljelijälle äärimmäisen varman valinnan.

Esikasviarvo ja viljelykierron hyödyt

kauran hyödyt viljelyssä ulottuvat myös seuraaviin kasvukausiin. Sen vahva ja syvälle tunkeutuva juuristo kuohkeuttaa tiivistynyttä peltomaata tehokkaasti.

Ollaanpa rehellisiä: pelkkä monokulttuuri tuhoaa maan kasvukunnon nopeasti. Kun seurasin ensimmäistä kertaa tiivistyneen savipellon kunnostusta, kauran lisääminen viljelykiertoon muutti maan rakenteen kahdessa vuodessa. Kädet olivat savessa ja saappaat painoivat tonnin, kun tutkimme märkää peltoa sateisen syksyn jälkeen, ja turhautuminen oli huipussaan. Seuraavana keväänä kauran juuristo oli kuitenkin tehnyt työn puolestamme. Lisäksi kaura katkaisee muiden viljojen kasvitautikierteitä (kuten tyvitauteja), mikä vähentää kasvinsuojeluaineiden tarvetta merkittävästi.

Seuraava seikka yllättää lähes jokaisen kuluttajan.

Mihin kauraa käytetään? Terveysvilja ja ravintoaineet

Kun mietitään mihin kauraa käytetään, elintarviketeollisuus nousee yhä suurempaan rooliin, sillä kaura on todellinen terveysvilja täynnä tasapainoisia ravintoaineita. Sen parhaimmat puolet sisältävät sekä liukoista että liukenematonta kuitua, jotka tukevat suoliston toimintaa ja sydänterveyttä.

Kauran elintarvikekäytön kasvuun ja terveysvaikutuksiin liittyvän tiedon puute vaivaa silti monia. Tärkein yksittäinen tekijä on beetaglukaani (vesiliukoinen ravintokuitu), jota kauran jyvässä on tyypillisesti 3 - 5 prosenttia. Jo 3 grammaa beetaglukaania päivässä alentaa tutkitusti veren kolesterolia ja tasaa verensokerin heilahteluja aterian jälkeen. Todellisuudessa harva tulee ajatelleeksi, että tavallinen kaurapuuro on yksi edullisimmista tavoista hoitaa sydänterveyttä.

Useimmat ravitsemusoppaat kehottavat välttämään rasvaa viljatuotteissa, mutta kauran kohdalla korkea rasvapitoisuus - tyypillisesti 5 - 8 prosenttia - onkin sen suurin valttikortti, koska tämä pehmeä kasvirasva tekee kaurasta erinomaisen raaka-aineen meijerituotteita korvaaviin kaurajuomiin ja jogurtteihin, joita viedään nyt ympäri maailmaa. Tämä rasva on laadultaan erinomaista, mutta se tuo mukanaan myös haasteita.

Rehukäyttö, suomalaisen kauran vienti ja taloudellinen kannattavuus

Vaikka puurot ja kauramaidot näkyvät kauppojen hyllyillä, rehukäyttö ja suomalaisen kauran vienti muodostavat edelleen suurimman osan sadon menekistä. Yli puolet tuotetusta kaurasta päätyy kotieläinten, erityisesti nautojen ja hevosten, korkeaenergiseksi rehuksi.

Monilla on hämmennys kauran jakautumisesta ihmisravinnon, eläinrehun ja viennin välillä. Karkeasti arvioituna noin puolet sadosta kuluu kotimaan tiloilla rehuna, reilu kolmannes menee vientiin ja loput jalostetaan kotimaan elintarviketeollisuudessa. Samalla huoli kauran viljelyn taloudellisesta kannattavuudesta viljelijöille on täysin aiheellinen. Tuotantokustannukset - erityisesti lannoitteet ja energia - ovat nousseet, jolloin pelkkä rehukauran myynti ei aina kata kuluja.

Se on karu totuus.

Tässä on se kriittinen seikka, jonka mainitsin aiemmin: kaura sisältää runsaasti helposti härskiintyvää rasvaa. Kun yritin kerran varastoida erän liian kosteana puitua kauraa ilman riittävää jäähdytystä, rasvahapot alkoivat pilkkoutua lähes välittömästi. Koko erän laatu romahti, eikä se kelvannut enää elintarvikemyllylle. Elintarviketeollisuudessa tämä härskiintyminen estetään lämpökäsittelyllä (kuten höyrytyksellä), joka inaktivoi rasvaa pilkkovat entsyymit. Viljelijälle tämä tarkoittaa, että huippulaadun tuottaminen vaatii tarkkaa puimurin säätöä ja nopeaa kuivausta - vain siten sadosta saa paremman elintarvikehinnan.

Yhteenvetona voidaan todeta, että miksi kauraa viljellään ei selity yhdellä tekijällä. Se on yhdistelmä pohjoisen luonnon tarjoamaa kilpailuetua, kasvin sitkeyttä ja sen ainutlaatuista ravintosisältöä. Kun viljelijä onnistuu laadunhallinnassa, suomalainen kaura on maailmanluokan menestystarina.

Kaura verrattuna muihin yleisiin viljalajeihin

Kaura

• Sisältää runsaasti sekä liukoista kuitua (3 - 5 % beetaglukaania) että liukenematonta kuitua

• Monipuolinen rehukäyttö, voimakkaasti kasvava elintarvikekäyttö ja merkittävä vientituote

• Poikkeuksellisen korkea (5 - 8 %), sisältää runsaasti pehmeitä mutta helposti härskiintyviä rasvahappoja

• Erittäin sopeutuva, menestyy happamassa maassa (pH 5,0 - 5,5) ja kosteilla lohkoilla

Ohra

• Sisältää myös beetaglukaania, mutta jyvän kuorikerros on tiukemmin kiinni kuin kaurassa

• Sikojen ja nautojen perusrehu sekä panimoteollisuuden mallasraaka-aine

• Matala (noin 2 %), säilyy varastossa pidempään ilman rasvan härskiintymisriskiä

• Herkkä happamuudelle ja märkyydelle, vaatii kalkitun maan (pH yli 6,0)

Vehnä

• Painottuu vahvasti liukenemattomaan kuituun, hyvin vähän liukoista beetaglukaania

• Leipomoteollisuuden perusraaka-aine sitko-ominaisuuksien ansiosta sekä rehukäyttö

• Matala (noin 2 %), pääpaino tärkkelyksessä ja sitkoa muodostavassa gluteeniproteiinissa

• Vaativin laji, tarvitsee pitkän kasvukauden, lämpöä ja ravinteikkaan maaperän

Matti ja savipellon kannattavuusremontti Loimaalla

Matti, 45-vuotias viljelijä Loimaalta, kamppaili vuosia tiivistyneiden ja happamien peltolohkojen kanssa. Hän yritti viljellä mallasohraa korkean myyntihinnan toivossa, mutta sato jäi toistuvasti heikoksi ja lannoitekustannukset söivät katteen.

Ensimmäisenä korjausliikkeenä hän vaihtoi ohran tavalliseen rehukauraan ilman muita muutoksia viljelytekniikkaan. Sato kyllä kasvoi, mutta syksyn märissä olosuhteissa jyvien hehtolitrapaino jäi alhaiseksi ja myyntihinta painui tappiolliseksi.

Turhautuneena Matti tutki lohkojensa ominaisuuksia ja vaihtoi lajikkeen suurijyväiseen elintarvikekauraan. Samalla hän panosti täsmälannoitukseen sekä hellävaraiseen kuivaukseen, jotta kuori ei irtoaisi ja jyvän herkkä rasva säilyisi priimana.

Kahden kasvukauden jälkeen peltomaan rakenne parani kauran vahvan juuriston ansiosta huomattavasti. Matti sai sadostaan elintarvikelisän, mikä nosti tilan hehtaarikohtaista katetta noin 25 prosenttia ja palautti uskon viljelyn kannattavuuteen.