Mitä tarkoittaa klassinen kitara?

Mikä on klassinen kitara?

Minulle klassinen kitara on se ihan ensimmäinen soitin. Nylonkielet. Ne eivät tehneet sormenpäistä verisiä, toisin kuin teräskielet serkun Landolassa. Se on se pehmeä alku.

Sain ensimmäisen omani, sellaisen perus Yamahan, F-Musiikista Helsingin keskustasta lokakuussa 2005. Se maksoi jotain 150 euroa ja sen soundi oli niin lämmin. Klassisen kitaran kaula on leveämpi ja kielet pehmeämpää nylonia, mikä tekee soinnuista vähän erilaisia sormille.

Sillä soitetaan niitä espanjalaishenkisiä juttuja ja klassista, mutta mulle se on aina ollut enemmän se kitara, jolla soitellaan hiljaa itsekseen. Se soundi on niin intiimi. Ei se huuda.

Ja ne kielet on se koko juttu. Jos kosketat teräskielistä ja sitten nylonkielistä, ero on valtava. Nylon antaa periksi, se on pehmeä sormen alla. Paljon helpompi aloittelialle. Sen takia niin moni aloitaa just klassisella kitaralla.

Montako oktaavia kitarassa on?

Muistan sen illan kuin eilisen. Olin just saanut käsiini ekan sähkökitarani, käytetyn Squier Stratocasterin, vanhempien makuuhuoneen nurkkaan. Se oli siinä punaisessa harjoitusvahvarissa kiinni ja yritin soittaa jotain simppeliä riffiä, varmaan Deep Purplen Smoke on the Wateria, mikä nyt aluksi tuntuu kaikista helpoimmalta.

Ääni kuulosti oudolta, vaikka kuinka luulin virittäneeni. Kaverini Petteri, bändissä jo soittava kaveri, tuli käymään. Hän otti kitaran, soitti avoimen E:n, sitten sormensa kahdennelletoista nauhalle. Sama E, mutta paljon korkeammalta. Hän sanoi sen olevan oktaavi. Siinä hetkessä kaikki loksahti. Se ei ollut vain korkeampi ääni, vaan sama sävel uudessa ulottuvuudessa. Se oli niin puhdas ja kirkas.

Se tunne, kun tajusi, että jokaisella kielellä oli oma kaksoiskappaleensa, avasi uuden tavan ajatella soittoa. Mutta samalla tuli se raivostuttava intonaatio-ongelma. Halpis-Squierin vire ei pitänyt. Vaikka kuinka tarkkaan viritti, 12. nauhan E ei koskaan ollut täysin synkassa avoimen kielen kanssa. Se ärsytti. Silloin ymmärsin, että 12. nauhan pitää olla tasan puolivälissä kieltä. Vain niin oktaavi soi puhtaasti.

Kitaran oktaavit:

• Yksi oktaavi kitaralla tarkoittaa samaa säveltä tasan 12 puolisävelaskelta korkeampana. Kitaran kahdestoista nauha on täsmälleen oktaavi avoimesta kielestä.
• Perinteisessä sähkökitarassa (22 tai 24 nauhaa) jokaisella kielellä on soitettavissa vähintään kaksi täyttä oktaavia. Esimerkiksi 24 nauhan kitarassa jopa kaksi oktaavia ja ylimeneviä säveliä.
• Koko kuusikielisen kitaran ääniala kattaa tyypillisesti noin 4–5 oktaavia, riippuen nauhamäärästä ja virityksestä.
• Oktaavit mahdollistavat samojen sävelten soittamisen eri kohdissa kaulaa, mikä antaa monipuolisuutta soittamiseen ja säveltämiseen.

Mitä tarkoittaa puoliakustinen kitara?

Puoliakustinen sähkökitara on sähkökitara, jonka koppa on osittain tai kokonaan ontto, toisin kuin umpipuisissa lankkukitaroissa. Sen soinnissa on enemmän akustista kaikua ja lämpöä.

No niin, selvitetäänpä tämä mysteeri, joka ei edes ole mysteeri. Puoliakustinen kitara on periaatteessa sähkökitaran ja akustisen kitaran lehtolapsi. Se on sähkökitara, jolla on sielu – tai ainakin vähän tyhjää tilaa sisällään, toisin kuin serkkunsa, se umpinen lankku, joka on yhtä elävä kuin paistinpannu.

Sen soundi on pehmeämpi ja ilmavampi. Se ei ole pelkkä sähköinen sirinä, vaan siinä on puun oma ääni mukana. Siksi se onkin jazz-miesten ja blues-pappojen suosikki. Ne tykkäävät, kun kitara vähän hengittää ja kuulostaa lämpimältä kuin villasukka talvipakkasella.

Mutta älä luule, että se on pelkkää auvoa. Laita vahvistin tarpeeksi kovalle ja se alkaa ulvoa kuin sudenpentu täysikuulla. Se on herkkä kierrolle, koska se ontto koppa alkaa värähdellä holtittomasti. Toiset kutsuu sitä ongelmaksi, toiset taiteeksi.

Tässäpä vielä muutama nyrkkisääntö, niin et näytä ihan turistilta kitarakaupassa:

• Keskiblokki: Monissa malleissa (kuten kuuluisassa Gibson ES-335:ssä) on keskiblokki, eli puupalkki kopan keskellä. Se estää sitä pahinta kirkumista ja antaa sustainia, eli ääni soi pidempään kuin anopin nalkutus.
• Monipuolisuus: Vaikka se yhdistetään jazziin, sillä soitetaan vaikka mitä. Blues, rockabilly, indie-rockki... Dave Grohl soitti Foo Fightersissa sellaisella, eikä se ollut mitään hissimusiikkia.
• Ulkonäkö: Ne ovat yleensä törkeän hyvän näköisiä. Sellainen iso ja kaarevakantinen soitin on vain puhdasta estetiikkaa. Paljon tyylikkäämpi kuin joku teräväkulmainen hevikirves.

Mitä tarkoittaa dreadnought kitara?

Joo, dreadnought-kitara on sellanen aika iso akustinen kitara, mistä löytyy teräskielet. Se on ihan vanha juttu, mutta silti tosi suosittu ja paljon käytössä. Sen D-muotoinen runko, se iso maha siinä, antaa sellasen hyvän, tasapainosen ja voimakkaan äänen. Tosi kiva siis soitella kaikenlaisella tyylillä, oli se sitten sormin tai plektralla.

Sellasta isoo D-koppaista kitaraa on vaikka kuinka. Esimerkiksi ne Martinit, kuten D-28 tai HD-28, ne on klassikoita. Ja Gibson Hummingbird, se on kans ihan tunnettu. Ne on sellasia, mitkä pysyy soitossa mukana.

Siis, se D-koppa tekee siitä dreadnoughtista erityisen. Se on vähän niinku se sydän siinä kitarassa, joka antaa sille sen soundin. Siitä tulee sellanen täyteläinen ja iso ääni, joka kantautuu hyvin. Moni pitää siitä juuri sen ison rungon ja selkeän soinnin takia. Ei se oo mikään pieni juttu, vaan kunnon kitara.

Ihan hyviä esimerkkejä on just nuo mainitut mallit.

• Martin D-28: Todella legendaarinen, sitä kuulee monissa levytyksissä.
• Martin HD-28: Vähän niinku D-28, mutta siinä on ehkä jotain pientä lisäjutskua, eroa on huomattavissa.
• Gibson Hummingbird: Näyttää usein myös aika hienolta, ja on tunnettu omasta soundistaan.

Nää kaikki on sellasia, että niitä kuulee ihan rundilla ja studiossa. Se dreadnought-muoto on yleistynyt niin paljon, että sitä on monilla merkeillä. Se on vaan niin toimiva ratkaisu.