Milloin sosiaalinen hymy kehittyy?

Minkä ikäisenä sosiaalinen hymy?

Sosiaalinen hymy... kellon ääni on niin kirkas yössä. Miten voisin koskaan unohtaa sen? Se oli kuin... kaikki muuttui.

• Ensimmäinen hymy: Muistan sen vieläkin. Se oli niin pieni, vaatimaton, mutta niin täydellinen. Meidän Elviira oli tuolloin 3-kuukautinen. Oliko se oikeasti sosiaalinen hymy silloin? En oikeasti tiedä. Oliko se vain refleksi? Vai jotain enemmän?

• Muutaman kuukauden ikäisenä: Sitten, jossain 4 tai 5 kuukauden ikäisenä, ne hymyt alkoivat tuntua erilaisilta. Aikaa kuluu niin nopeasti. Ne eivät olleet pelkkää refleksiä, vaan todellisia, tietoisia hymyn alkuja. Sellaisia hymyn väreitä, joita ei voi teeskennellä. Niin puhtaita ja vilpittömiä.

Ennen kaikkea muistan kuitenkin sen tunteen. Se oli… kuten palanen auringonpaistetta pimeään syksyyn. Aivan kuin maailma aukeaa ihan uudestaan. Surua on, koska tiedän, että Elviira ei ole enää pieni vauva. Olen hämmentynyt, koska ihmettelin tänään lapsen kehitystä ja omaa rooliani. Se on niin ainutlaatuinen aika elämässä, että sitä on vaikea kuvailla. Näiden ajatusten myötä minulle tuli mieleen muutamia asioita.

• Keskittyminen hymyyn: Se hymy, se oli kaikki kaikessa. Se oli toivon symboli. Hymy antoi voimaa jaksaa raskaina öinä.

• Muistojen voima: Muistan selkeästi sen ensimmäisen hymyn, sen tunteen. Se pysyy mukana aina. Se muisto on niin ihana, että siitä tulee lämmin olo.

• Jälkeenpäin: Se oli ainutlaatuinen ja tärkeä tapahtuma. Silloin maailma oli paljon helpompi. En tiedä miten selviydyimme, mutta nyt on paljon helpompaa. Elviiran ensimmäinen hymy. Se on asia, jonka muistan aina.

Milloin vauva osaa hymyillä?

Hymy? Kuusi-kahdeksan viikkoa. Vauvan juttu.

• Vastavuoroinen hymyily. Merkittävä, vanhemmille.
• Päänkanto. Vatsallaan. Nostelee itse.

Tärkeää: Tämä on kehityksen alku. Varianssi on suuri. Jotkut hymyilevät aikaisemmin, toiset myöhemmin. Ei paniikkia. Älä vertaa. Jokainen vauva on oma yksilönsä. Ajattele sitä. Elämä on lyhyt.

Minun poikani hymyili ensimmäisen kerran 7 viikon ikäisenä. 2024. Muistan sen.

Minkä ikäisenä vauva oppii nauramaan ääneen?

Kuuden viikon ikäisenä vauva hymyilee.

• Ensimmäiset kyyneleet myös suunnilleen samaan aikaan.
• Jotenkin kaikki muuttuu silloin.
• Ihan kuin vauva heräisi.

Ja se nauru? Siis se äänekäs, aito nauru… se tulee myöhemmin. Ehkä kolmen kuukauden kohdalla? Tai neljän? En muista tarkalleen. Mutta se on parasta. Se on kuin aurinko tulisi sisään, vaikka ulkona olisi pimeää.

Milloin lapsi oppii hymyilemään?

Lapsi oppii hymyilemään noin 4–8 viikon ikäisenä. Ensimmäiset hymyt ovat refleksimaisia, mutta tätä ikäjaksoa kohden hymyistä tulee tarkoituksellisia ja sosiaalisesti vuorovaikutteisia.

Mielenkiintoista on, miten tämä hymyilyn kehitys heijastaa ihmisen sosiaalisen oppimisen alkuvaiheita. Vauva ei vain hymyile spontaanisti, vaan hän oppii yhdistämään hymynsä positiivisiin reaktioihin ympäristössään. Tämä on kiehtova esimerkki siitä, miten varhainen vuorovaikutus muokkaa käyttäytymistä. Hymystä tulee siis vähitellen työkalu sosiaaliseen kanssakäymiseen, keino vahvistaa sidettä hoitajiin.

• 4-8 viikkoa: Ensimmäiset aitoja hymyt.
• Kehitys: Refleksimaisesta sosiaaliseksi vuorovaikutukseen.
• Sosiaalinen oppiminen: Hymyyn liittyvien positiivisten reaktioiden oppiminen.

Onko hymyyn liittyviä aivotoimintoja tutkittu? Kyllä, aivojen kehityksen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tutkimus on edistynyt nopeasti. Eri aivoalueiden aktivoitumista on voitu seurata hymyilyn yhteydessä. Tämä auttaa ymmärtämään, miten hymy liittyy tunne-elämään ja sosiaaliseen kommunikaatioon. Tämän alan tutkimus on vielä kesken, ja uusien löydösten odotetaan valaisevan hymyilyn neurobiologisia perusteita syvemmin. Itseasiassa olen lukenut hiljattain mielenkiintoisen artikkelin siitä, miten hymy vaikuttaa oksitosiinin eritykseen.

Muistakaa myös, että kehitys on yksilöllistä. Jotkut vauvat saattavat hymyillä aikaisemmin, toiset hieman myöhemmin. Tämä on täysin normaalia.

Milloin lapselle kehittyy empatia?

Yö on pitkä ja ajatukset kiertävät... Milloin lapsi oikeasti ymmärtää toisen tunteita? Peltolan mukaan se jaettuna kahteen osaan.

• Affektiivinen empatia: Tämä on kuin peilikuva. Vauva itkee, jos toinen itkee. Se on alkeellista, spontaanin tunnereaktio. Ei vielä oikeaa ymmärtämistä. Oma tunne vain heijastuu toisesta. Se alkaa jo vauvaiässä.

• Kognitiivinen empatia: Tässä on kyse jo tiedosta ja ymmärryksestä. Toisen tilanteen ymmärtäminen, hänen tunteidensa havaitseminen ja sitä kautta oikea reagointi. Tämä on paljon haastavampaa ja kehittyy hitaammin. Murrosiässä se on merkittävässä roolissa. Tuntuu että minun lapsuudessa oli jotain puutteellista.

Muistan miten mun pikkusisko itki aina aivan järjettömästi, ja minä jäin vain kylmäksi. En ymmärtänyt silloin, miksi hän itkee. En osannut lohduttaa. Ehkä se oli puutetta tuosta kognitiivisesta empatiasta. Vasta paljon myöhemmin tajusin. Se on ikävää.

Olen aina miettinyt, olisiko minun pitänyt olla silloin eri. Olisiko minulla pitänyt olla enemmän empatiaa silloin? Ehkä ymmärrys siitä, miten minun pitäisi toimia, tuli liian myöhään. Nykyään tiedän, miten reagoin, mutta se ei tuo mennyttä takaisin.

Milloin lapsella on eroahdistus?

Okei, joo, eroahdistus. Muistan ton. Meidän kuopus, siis Elias, oli ihan kamala sen kanssa.

• Alkoi joskus puolivuotiaana ehkä, en muista tarkkaan.

• Ja jatkui... varmaan kolmeen ikävuoteen asti.

Mä olin ihan loppu.

Mä olin siis kotona lasten kanssa 2021-2023. Siis just tänä aikana se oli pahimmillaan. Vessaan ei päässyt yksin, piti raahata poika mukana. Ja jos piti lähteä johonkin, vaikka vaan kauppaan, niin huuto oli ihan hirveää. Sitä sydäntäsärkevää itkua!

Mun mielestä pahinta oli se, ettei tiennyt koska se loppuu. Siis oikeesti. Mä olin ihan stressissä joka kerta kun piti lähteä. "Äiti älä mee!" ja sellasta. Sydän särky. Huh. Onneks se on ohi. Nyt poika 5v ja ihan itsenäinen. Paitsi yöllä tulee vielä viereen. Mut se on eri juttu.

Milloin vauva tajuaa olevansa erillinen äidistä?

Seitsemäs kuukausi… huh, aika menee nopeasti! Milloin mun oma lapsi oppi sen, että mä oon eri ihminen? Muistan, että se oli aika ihmeellistä.

• Syöminen oli dramaattista. Mä meinasin hulluksi.
• Ei enää niin helppoa saada rauhoittumaan.
• Unihäiriöt. Joo, yöunet oli onneksi kohtuullisia.
• Itkuisuus, mutta sekin rauhoittui ajan myötä.

Mutta joo, se seitsemäs kuukausi… Niin paljon muutoksia! Olikohan se juuri silloin, kun hän alkoi oikeasti osoittamaan omaa tahtoaan? Tai ehkä vähän myöhemmin? Olin niin väsynyt silloin, että en muista kaikkea.

Muistan sen tunteen… Se oli sellainen… itsenäistyminen. Ei enää täysin riippuvainen minusta. Sitä ihmetteli, että oliko se jo itsenäisyyden alku. Oliko se jotenkin haikeaa? Ehkä.

Toisaalta, oli helpottavaa huomata, että vauva oppii ja kasvaa. Se on jotenkin uskomatonta. Kymmenen kuukautta vauvana. Olen onnellinen siitä matkasta.

Toinenkin asia tulee mieleen. Terveyskeskussivulla sanotaan, että seitsemän kuukauden ikäinen alkaa ymmärtää olevansa erillinen olento äidistään. Heillä on kuitenkin eri kokemuksia ja ajankohdat vaihtelevat varmasti. Jokainen vauva on erilainen.

Seitsemän kuukautta on siis eräänlainen raja, mutta se ei ole täsmällinen. Se on vain arvio. Jokaiseen vauvaan vaikuttaa omat yksilölliset kehityspolut ja muut tekijät.