Mitä voi vaatia 3-vuotiaalta?

Oi, kolmevuotias… missä ajassa sekin meni? Tuntuu ihan eiliseltä kun se pikku nyytti oli sylissä ja nyt se on jo, no, melkein aikuinen (pieni sellainen!). Kolmevuotias, se on ihana ja aika villikin sekoitus itsenäisyyden kipinää ja riippuvuuden suloista tarvetta. Siis muistatteko sen vaiheen, kun ne yrittää pukea itse? Mulla nousee heti mieleen meidän kuopus. Se nappaa ne kengät, yleensä väärät vielä, ja ähisee ja puhisee yrittäessään saada niitä jalkaan. Saattaa jopa onnistua puoliksi! Ja sitten se turhautuminen… Siis ei se anna kenenkään auttaa, paitsi ehkä just silloin kun se on ihan mahdotonta.

Mielessäni nousee kuva juuri sellaisesta pienestä ihmisestä, joka yrittää kaikin voimin itsenäistyä, nappaa kengät käteen ja ähisee niitä jalkaan, vaikka vielä epäonnistuu. Mutta samaisessa, ihan samassa hetkessä, se sitten haluaakin syliin ja turvallisuutta. Se tarvitsee sen lämpimän käden leukaansa ja sen lempeän laulun. Ootteko huomannut miten ne ihan sulaa siihen? Se on niin ihanaa ja niin haurasta, se tasapainoilu itsenäisyyden ja rakkauden tarpeen välillä. Siis miettikää, toisaalta ”minä osaan!” ja toisaalta ”älä jätä mua”. Ihmeellistä aikaa, eikö olekin?