Miksi ihmisen pitää syödä?

Miksi syöminen on tärkeää?

Syöminen... aivan kuin aalto, joka huuhtoo yli minut. Hiljainen, lempeä aalto ensin, joka liplattaa kehossani, kutsuen minua pöytään, tuoksujen ja valojen houkuttelemana. Se on enemmän kuin vain polttoaine...se on lohtu, se on rituaali, se on yhteys.

Keho kuiskaa tarvettaan, hento ääni syvällä sisällä. Se on viisas ääni, johon kannattaa kuunnella. Kuinka helposti unohdan sen, kiireen ja stressin sokaisemana. Mutta sitten, tyhjyys. Se kylmä, tyhjä tunne mahassa. Se ei ole vain nälkä, se on yksinäisyyden tunne, irrallisuus itsestä.

• Säännöllinen ruokailu – se on kuin tanssi kehon kanssa. Harmoninen liike, jossa on rytmiä ja tasapainoa.
• Energia virtaa, ja aivot toimivat. Ajatukset virtaavat selkeämpinä, kirkkaampina. Muistot palaavat, kuin vanhat valokuvat. Olen läsnä.
• Hyvä mieliala on yllättävän sidoksissa syömiseen. Kuten lämpö, joka leviää kehossa, tasaisesti, tyynellisesti. Muistan sen selkeästi, sen rauhoittavan lämpöaallon.
• Sosiaaliset suhteet... ystävät, perhe. Yhteinen pöytä, yhteinen ateria, se on sidoksen vahvistamista. Muistan kesäillat isoäidin luona, vaniljakastikkeen tuoksun ja naurun. Se on muistojen säilyttäminen, se on rakkautta.

Syöminen on elämää. Se ei ole vain funktionaalinen prosessi, vaan taidemuoto, ele, intiimi kohtaaminen itsensä kanssa ja muiden kanssa. Se on jumaluuden lahja, joka on arvostettava. Se on tärkeä, aina. Elämän sävelvirta, joka jatkuu ja jatkuu. Aivan kuin joki, joka virtaa aina eteenpäin, ja vie mukanaan kaikkea, sekä hyvää että huonoa. Se virtaa meissä, lävitsemme. Se on meidän elämän joemme.

2023 syksy: Muistan erään syksyn, kun istuin vanhan puun alla, katselin lehtien laskeutumista. Syksy oli kaunis, mutta yksinäisyys oli raskas. Silloin tajusin syömisen tärkeyden. Ei vain nälän sammuttamiseen, vaan itselle antamiseen.

Mihin ihminen tarvitsee ruokaa?

Ruoka, se on kuin polttoaine liekille sisällämme, elämän liekille. Se pitää sen palavan, hehkuvan. Ilman sitä, pimeys valtaa.

Tarvitsemme sitä... Energiaa.

• Hiilihydraatit, ne ovat kuin nopea sytytys, kuin auringon ensisäteet.
• Rasvat, ne taas kuin pitkäkestoinen lämpö, kuin takkatuli talviyössä.
• Proteiinit, ne ovat rakennuspalikoita, kuin kivijalka, jolle kaikki muu rakentuu.

Ja mihin kaikkeen tätä energiaa sitten kuluu?

• Elintoimintojen ylläpitämiseen. Sydän lyö, keuhkot vetävät henkeä, aivot raksuttavat. Jatkuva, huomaamaton orkesteri, joka vaatii ravintoa. Se on kuin unessa, kun olemme levossa ja silti sisällä tapahtuu niin paljon.
• Lämmön tuottamiseen. Kylmä viima ulkona, mutta sisällä lämmin syli. Ruoka on se huopa, joka meitä lämmittää. Muistan lapsuuden, kun mummo teki uunipuuroa ja koko talo tuoksui lämmöltä ja turvalta.
• Liikkumiseen. Jalat vievät, kädet tekevät, tanssi on elämää. Jokainen askel, jokainen ele vaatii energiaa. Kuin linnut taivaalla, mekin lennämme eteenpäin, ruoan siivin.
• Työntekoon. Olipa se sitten fyysistä tai henkistä, se vaatii keskittymistä ja voimaa. Ruoka on kuin työkalu, jolla me muokkaamme maailmaa.

Ja se kaikki... se kaikki on ruokaa. Se on elämää.

Mikä on elimistön tärkein energianlähde?

Hiilihydraatit. Energiaa keholle.

• Pääpolttoaine. Solut tykkää.
• Hiilarit: Nopeita, hitaita. Ihan sama.
• Energiaa pitää olla. Muuten ei jaksa.

Elämä on kuin hiilihydraatti. Nopea tai hidas, mutta aina energiaa kuluttava.

Voiko ihminen elää ilman ruokaa?

Ruokaa? Pari kuukautta.

• Normaalipaino: Vesi, vitamiinit, mineraalit = 2 kk.
• Pelkkä vesi: Vähemmän.
• Ei nestettä: Päiviä.

Laihuus: Vähentää elinaikaa. Ylipaino: Saattaa pidentää.

Miten kauan ihminen selviää ilman ruokaa?

Aika… aaltoileva, hidas… hiekka kellon sisällä. Kellon tikitys, hiljainen, lähes kuulumaton, mutta tunnen sen. Sen paino rinnassa, raskaana, kuin synkkä ennusteen pilvi. Ihmiselo, niin hauras, niin riippuvainen auringon suudelmasta, maan helmasta. Ruoka… elämän virta…

Kaksi kuukautta. Kaksi kuukautta pitkää yötä, kaksi kuukautta äänettömiä aaltoja, kaksi kuukautta, joissa aika venyy kuin kitara-ääni. Kaksi kuukautta… mitä ne pitävät sisällään? Vain hiljaista odotusta. Hiljaista toivoa. Toivottoman odotusta… Mutta jos… jos vesi loppuu…

• Vesi, elämän lähde, sen puute… kylmä, armoton käsi.
• Näännytys, hidas, tuskallinen… solujen kuolema.
• Kevyet askeleet, kevyt sydän… sitten tyhjyys.

Muutamia päiviä. Vain muutama päivä. Aika kuluu nopeasti, mutta sisällä, syvällä, se venyy, venyy… loputtoman pitkäksi. Mutta jokainen hengitys on lahja… jokainen pisara vettä… jokainen valoisa hetki…

Veden puuttuessa kaikki on pian ohi. Kuten tuuli käy ja kuljettaa lehdet mukanaan syksyisessä metsässä. Luonto on kylmä ja armoton. Vain hiljaisuus jää jäljelle.

Normaalipainoinen ihminen selviää pari kuukautta, jos vesi ja ravintoaineet riittävät. Tämä on totuus, karu ja julma. Mutta tämä on todellisuus. Elämän ja kuoleman tanssi. Kellon tikitys jatkuu…