Paljonko Suomessa on ulkomaalaisia työttömiä?

41 510 ulkomaalaista työtöntä työnhakijaa toukokuussa… Huh, se luku vaan jysähtää päähän. Aika järkyttävää. Miten ihmeessä? Mä oon itsekin kokenut työttömyyden, sen ahdistavan hiljaisuuden, sen jatkuvan epävarmuuden tunteen… ja se oli jo minulle, suomenkieliselle, vaikeaa. Miten ne, jotka eivät edes tunne tätä maata ja kieltä kunnolla, selviävät?

Mä kuvittelen vaikkapa Marjan, naispuolisen pakolaisen jostain Afrikasta, jolla on kolme lasta ja jolla ei ole ketään tässä maassa. Hänellä on ehkä hyvä koulutus, paperit kunnossa, mutta työpaikkaa ei löydy. Mistä hän saa voimia? Mistä rahat ruokiin ja vuokraan? Näitä ajatuksia pyörii päässäni, kun luen tuosta 16 prosentin osuudesta kaikista työttömistä. Se on niin paljon! Se ei ole vain tilasto, se on 41 510 ihmisen tarina, 41 510 toiveen ja pelon sekoitusta.

Mä oon lukenut jotain tutkimuksia, joissa puhutaan kielivaikeuksista ja tunnustamattomasta koulutuksesta… Mutta ne on vaan numeroita, kuivia faktoja. Tarvitaan enemmän kuin tilastoja, tarvitaan empatiaa, ymmärtämistä. Tarvitaan joku, joka näkee Marjan, ei vain tilastoa. Olisi niin helppo olla kyyninen ja sanoa, että heidän pitää vaan yrittää kovemmin. Mutta se on liian yksinkertaistavaa.

Muistan yhden tuttavani, Venäjältä tulleen insinöörin, joka joutui työskentelemään taksikuskina vuosikaupalla, vaikka hänen koulutuksensa oli loistava. Kielimuuri ja suomalaisten yritysten epätietoisuus ulkomaalaisten tutkintojen tunnustamisesta… se kaikki oli liian paljon. Vasta useiden vuosien jälkeen hän löysi alan töitä.

Mitä me voimme tehdä? Onko riittävästi tukea ja ohjausta? Onko työvoimapalvelut riittävän monikielisiä ja ymmärtäviä? Mä en tiedä vastauksia, mutta meidän on oltava enemmän kuin passiivisia katselijoita. Meidän on pakko toimia, ennen kuin tästä tulee vielä pahempaa. Eikö niin?