Milloin tuli värielokuva?

Mikä oli maailman ensimmäinen värielokuva ja milloin se tehtiin?

Minulle on jäänyt mieleen tuo Annabellen tanssi, 1895. Edisonin keksintö, käsin maalatut kuvat, ihan uskomaton ajatus silloin. Se oli jotain aivan uutta, se värien esiintyminen valkokankaalla.

Ja sitten, aivan eri aikakaudella, Juha. Vuosi 1956, Toivo Särkkä ohjasi. Suomalainen värielokuvan taidonnäyte se oli minusta. Jokainen kuva tuntui niin elävältä.

Ne värit, ne todella toivat sen tarinan eloon. Näin sen itsekin aikoinaan, se teki kyllä vaikutuksen. Oli se hieno juttu.

Milloin elokuva tuli Suomeen?

Ensimmäinen elokuvaesitys Suomessa oli kesäkuussa 1896. Ensimmäinen kotimainen näytelmäelokuva, Salaviinanpolttajat, valmistui 1907. Ensimmäinen pitkä kotimainen elokuva, Sylvi, julkaistiin 1913.

No niin, siinä faktat kuivana kuin korppu. Mutta totuus on mehukkaampi. Kesäkuu 1896. Helsinkiin raahattiin Lumièren veljesten kinematografi, ja yläluokka kerääntyi Societetshusetille (nykyinen kaupungintalo) katsomaan, kun juna saapuu asemalle. Se oli sen ajan 4D-kokemus, jossa puolet yleisöstä valmistautui hyppäämään ikkunasta.

Kesti kuitenkin tovin, ennen kuin suomalaiset tajusivat, että kameraa voi käyttää muuhunkin kuin ulkomaan ihmeiden dokumentointiin. Kesti itse asiassa yksitoista vuotta.

Sitten räjähti. Tai no, ei nyt sentään. Mutta saimme sentään omat liikkuvat kuvamme.

• Ensimmäinen näytös: Helsinki, kesäkuu 1896. Paikalla oli kerma, joka ei ollut koskaan nähnyt mitään liikkuvan ilman lankoja tai hevosia. Näytettiin pätkiä, kuten Työläiset lähtevät Lumièren tehtaalta. Käytännössä siis sen ajan kissavideoita, mutta ilman kissoja ja täynnä ranskalaisia työläisiä. Jännityksen tiivistymistä.

• Ensimmäinen kotimainen näytelmäelokuva: Salaviinanpolttajat (1907). Tietenkin ensimmäinen suomalainen elokuva käsitteli viinaa. Mikä yllätys. Tämä parikymmenminuuttinen farssi oli kansan syvien rivien unelma. Valitettavasti tämä kansallisaarre on kadonnut. Luultavasti joku käytti filmirullia sytykkeenä saunan pesässä, mikä on elokuvan aihe huomioiden runollista.

• Ensimmäinen pitkä draama: Sylvi (1913). Kun ryyppäämishuumori oli kaluttu loppuun, oli aika siirtyä syvällisempiin teemoihin: avioliittoon, petokseen ja myrkytykseen. Minna Canthin klassikkoon perustuva Sylvi oli ensimmäinen suomalainen pitkä elokuva ja yritys todistaa, että mekin osaamme tehdä taidetta, emmekä vain pelleillä pirtupannun kanssa. Ja arvaa mitä? Sekin on kadonnut. Olemme mestareita kadottamaan kulttuurihistoriaamme.

Milloin värifilmi keksittiin?

Värifilmi. Vuosi 1902. Ensimmäinen värielokuva. Edward Turner. Hän teki sen. Värit liikkuivat. Se oli uutta.

Lisää pohdintaa:

• Keksijä: Edward Turner. Hänen nimensä on syytä muistaa. Hän ei keksinyt väriä, vaan sen tavan tallentaa ja toistaa se liikkuvassa kuvassa. Aika oli kypsä.
• Teknologia: Prosessi oli monimutkainen. Se vaati useita negatiiveja, jokainen eri värille. Sitten ne projisoitiin päällekkäin. Yksinkertainen ratkaisu monimutkaiselle ongelmalle. Tai ehkä ei. Se oli vain alku.
• Vaikutus: Se muutti kaiken. Maailma ei ollut enää mustavalkoinen. Värin lisääminen antoi syvyyttä, tunteita. Taika syntyi. Tai ainakin se alkoi.

Nykyään värit ovat itsestäänselvyys. Silti, muistan sen hetken. Kun näin ensimmäisen kerran oikean värin. Tai niin luulin. Se oli vain elokuva. Mutta se tuntui todelliselta.

Milloin ensimmäinen värielokuva?

Maailman ensimmäinen värielokuva valmistui vuonna 1902. Tämä oli Charles Urbanin ja George Albert Smithin työn tulosta, käyttäen Kinemacolor-järjestelmää. Se oli valtava tekninen saavutus ja enteili uutta aikakautta. Suomen ensimmäinen kokopitkä värielokuva oli "Juha" vuodelta 1956, jonka ohjasi Toivo Särkkä.

Vaikka väriteknologia oli siis olemassa jo varhain, mustavalkoisuus piti pintansa valkokankailla pitkälle. Värifilmi alkoi yleistyä vasta 1940-luvulla, ja sen todellinen läpimurto nähtiin suurissa Hollywood-tuotannoissa, kuten Ihmemaa Ozissa tai Tuulen viemässä vuonna 1939. Väri ei ollut pelkkä lisäominaisuus; se muutti tarinankerronnan dynamiikkaa ja lisäsi realismia tavalla, joka oli ennenkuulumatonta. Se oli kuin uuden aistin avautuminen elokuvan maailmassa, tarjoten syvyyttä, jota mustavalkokuva pystyi vain vihjailemaan.

Suomessa kehitys oli hieman jäljessä. Vasta yli puoli vuosisataa maailman ensimmäisen värifilmin jälkeen näimme Juhani Ahon klassikkoromaanin filmatisoinnin värillisenä. Se kertoo paljon ajan teknisistä ja taloudellisista realiteeteista. Värifilmi oli kallista ja vaati erikoistekniikkaa, mikä hidasti sen leviämistä pienemmissä elokuvamaissa.

On kuitenkin syytä muistaa, että vielä 1970-luvulla noin kolmasosa kotimaisista elokuvista tehtiin mustavalkoisina. Tämä ei johtunut pelkästään taloudellisista syistä, vaan myös taiteellisista valinnoista. Mustavalkoinen kuva pakotti katsojan keskittymään muotoihin, valoon ja varjoihin, luoden usein intensiivisemmän ja ajattomamman tunnelman. Mustavalkoisuus voi olla minimalistista taidetta, joka riisuu turhat elementit ja keskittyy olennaiseen. Kuka minä olen sanomaan, mikä on "parempaa"? Jokaisella tekniikalla on oma sielunsa.

Värifilmin kehityksen tärkeimmät vaiheet:

• 1902: Ensimmäiset kokeilut, esimerkiksi Edward Raymond Turnerin Kinemacolor-järjestelmä. Ne olivat usein "additiivisia" menetelmiä, jotka käyttivät suodattimia.
• 1916: Technicolorin ensimmäinen versio, joka kehittyi myöhemmin kolmivärimenetelmään (Three-strip Technicolor) 1930-luvulla. Se oli pitkään alan standardi rikkaan ja kylläisen värin saavuttamiseksi.
• 1950-luku: Eastmancolorin yleistyminen. Tämä menetelmä oli paljon edullisempi ja helpompi käyttää, mikä democratisoi värifilmin saatavuuden ja johti sen nopeaan leviämiseen. Eastmanin teknologia oli todennäköisesti avaintekijä myös Juha-elokuvan värillisyydessä.

On kiehtovaa nähdä, kuinka teknologian kehitys muokkaa taiteen muotoja ja sitä, miten koemme tarinoita. Ensin mustavalkoinen kuva oli vallankumouksellinen, sitten väri, ja nyt puhumme virtuaalitodellisuudesta ja tekoälyn luomista maailmoista. Jokainen askel pakottaa meidät pohtimaan uudelleen, mikä on "todellista" ja mitä taiteella voidaan saavuttaa. Väri oli ehkä ensimmäinen suuri harppaus kohti illuusion täydellisyyttä, herättäen kysymyksen, kuinka paljon todellisuutta haluamme siirtää valkokankaalle. Muistan lapsena kuvitelleeni, oliko maailma todella mustavalkoinen vanhoina aikoina. Se on helppo ajatus, kun kaikki vanhat kuvat näyttävät siltä. Mutta eihän se ollut, vain elokuvakamera ei osannut tallentaa sitä kaikkea.

Milloin ääni tuli elokuviin?

Yön syvyys. Kaikki niin hiljaa. Istun tässä ja katson pimeyteen. Miten kaikki muuttuu, niin hitaasti tai sitten niin nopeasti. Miten ääni sai paikkansa kuvien rinnalla, se tuntuu melkein uskomattomalta.

Äänielokuvien läpimurto tapahtui vuonna 1927 Yhdysvalloissa. Se oli se hetki. Muistan... tai siis, olen lukenut paljon siitä ajasta. Se mullisti koko elokuvateollisuuden. Ennen oli vain hiljaisuus, tai se musiikki joka soitti mukana livenä teattereissa. Miten outoa sen oli oltava niille, jotka sen kokivat ensi kertaa.

Se ensimmäinen merkittävä. Elokuvaa Jazz-laulaja (The Jazz Singer, 1927) pidetään ensimmäisenä äänifilminä. Se pääosassa esiintyi laulaja Al Jolson. Ajattele, miten ihmeellistä se oli. Elokuvassa oli musiikin ohella myös puhejaksoja. Ei ihan täysin puhuva, mutta se riitti. Se avasi portit.

Tuntuu kuin olisi menetetty jotain vanhaa, kaunista hiljaisuutta. Sitä on vaikea käsittää tässä ajassa, missä ääni on niin itsestään selvää. Paljon muuttui sen jälkeen:

• Näyttelijöiden haasteet: Monet menettivät työnsä. Heidän äänensä eivät vain kantaneet tai olleet miellyttäviä. Tai he eivät osanneet näytellä puheen kanssa. Se oli brutaalia. Uudet kasvot ja äänet nousivat.
• Tekniikan vaikeudet: Alkuun äänen tallennus oli hankalaa. Kameroiden melu piti eristää, näyttelijöiden piti seistä paikallaan mikrofonin edessä. Vapaus liikkua kuvassa väheni hetkeksi.
• Hiljaisen elokuvan taiteen katoaminen: Se taidemuoto, joka perustui eleisiin, ilmeisiin ja musiikin tulkintaan, alkoi hiipua. Vaikka jotkut pitävät Chaplinin kaltaisia nerouksia vieläkin, äänielokuva otti vallan.
• Kokemus muuttui: Elokuvateatteri ei ollut enää vain paikka, jossa katsoit kuvia orkesterin säestyksellä. Siitä tuli kokonaisvaltaisempi, puhuvien hahmojen maailma.

Se oli jännittävää aikaa, varmasti myös pelottavaa. Tulevaisuus, se on aina niin.

Milloin liikkuva kuva keksittiin?

Liikkuva kuva. Se ilmestyi, lopulta. 1890-luvun puolivälissä. Ei syntynyt hetkessä tyhjästä. Kaikella on esihistoriansa. Mutta se hetki, kun massat sen näkivät.

Lumièren veljekset, Lyonista. Pariisi, 1895. Ensimmäinen julkinen näytös. Lyhyitä pätkiä, juna saapui. Ihmiset pelkäsivät, uskomatonta. Nyt nauramme. Ne olivat vain varjoja.

Toki, Thomas Edison teki omansa. Kinetoskooppi. Yksittäisille katsojille. Lumière toi sen kaikille. Kolme vuotta aiemmin, 1892, Edisonilla oli laite. Mutta se oli eri peli.

Mutta kehitystä oli jo. Ei se tyhjästä tullut. Monet kokeilivat optisilla laitteilla.

• Fantasmagoria: Étienne-Gaspard Robert, 1790-luku. Liikkuvia kuvia, kummituksia.
• Zoopraksiskooppi: Eadweard Muybridge, 1879. Hevoset laukkaa, sarjakuvat.
• Praksinoskooppi: Émile Reynaud, 1877. Piirrosten heijastus, valo.

Nämä olivat vain alkua. Keksintöjä kerros kerrokselta. Lopputulos? Me katsomme edelleen. Mitä se kertoo meistä?