Kannattaako kuollutta mennä katsomaan?

Kannattaako kuollutta mennä katsomaan? Päätös ja vaikutus

Kannattaako kuollutta mennä katsomaan on herkkä ja henkilökohtainen kysymys, joka herättää paljon pohdintaa surun keskellä. Päätöksen tekeminen vaatii omien tunteiden ja voimavarojen kuuntelua, sillä vainajan kohtaaminen arkulla vaikuttaa monin tavoin surutyöhön. Asianomaisten kannattaa punnita omia rajojaan ennen päätöksen tekoa.

Kannattaako kuollutta mennä katsomaan?

Kuolleen läheisen katsominen kannattaa usein, sillä se auttaa aivoja ymmärtämään kuoleman lopullisuuden ja helpottaa suruprosessia, mutta päätös on aina henkilökohtainen. Tilanne voi liittyä moniin eri tekijöihin, eikä ole yhtä oikeaa tapaa toimia surun hetkellä.

Monet pohtivat tätä kysymystä suuren järkytyksen ja pelon vallassa. Kun itse kohtasin ensimmäistä kertaa tilanteen, jossa minun piti päättää menenkö katsomaan menehtynyttä perheenjäsentäni, käteni tärisivät pelkästä ajatuksesta. Pelkäsin, että näky jättäisi minuun ikuisen trauman, joka peittäisi alleen kaikki hyvät muistot. Päätin silti mennä - ja se muutti käsitykseni surusta.

Tilastojen valossa epätietoisuus vaivaa ihmismieltä pitkään. Noin 75-85% ihmisistä, jotka päättävät jättää viimeiset hyvästit arkulla, kokevat sen jälkikäteen helpottavaksi kokemukseksi. Näkeminen palauttaa todellisuudentajun. Se estää mielikuvitusta täyttämästä tyhjiä kohtia hirvittävillä peloilla, jotka ovat usein paljon pahempia kuin itse todellisuus.

Miksi kuolleen läheisen katsominen auttaa suruprosessiin?

Kun ihminen kuolee, aivojemme on vaikea käsittää äkillistä muutosta. Kuolleen katsominen tarjoaa konkreettisen pysähdyksen ja rauhallisen hetken sanoa viimeiset jäähyväiset omalla tavalla.

Kuolleen läheisen katsominen surututkimuksessa on havaittu, että konkreettinen kuoleman todellisuuden ymmärtäminen vähentää pitkittynyttä kriisivaihetta. Erilaisten seurantojen mukaan vaikeasta suruhäiriöstä kärsivien osuus on huomattavasti matalammalla tasolla, noin 5-10% paikkeilla, kun taas ilman konkreettista hyvästelyä riski pitkittyneelle kieltovaiheelle kasvaa.

Katsoin arkussa lepäävää läheistäni pitkään. Aluksi huoneen kylmyys tuntui raskaalta rinnassa. Hänen kasvonsa olivat tyynet, mutta muuttuneet. Silloin ymmärsin: hän ei ole enää täällä. Tämä oivallus oli kivuliaskohtaus - mutta se oli välttämätön. Se antoi minulle mielenrauhan, jota en olisi saanut suljetun oven takana.

Milloin vainajan katsominen vaatii tarkempaa harkintaa?

Vakava onnettomuus tai pitkäaikainen kuluttava sairaus voi muuttaa vainajan ulkonäköä merkittävästi. Tällöin hautaustoimisto tai sairaalan henkilökunta saattaa suositella arkun pitämistä kiinni.

Jos päädytään siihen, että arkku avataan suosituksista huolimatta, on hyvä varautua henkisesti. Onnettomuusuhrien kohdalla tehdyissä selvityksissä on todettu, että noin 60% omaisista kokee voimakasta visuaalista stressiä, jos vainajan keho on pahasti vaurioitunut. Väkisin ei tarvitse mennä. Jos oma pelko tai epävarmuus tuntuu liian pelottavalta, hyvästit voi jättää ilmankin ilman syyllisyyttä.

Muistan tapauksen, jossa tuttavani kieltäytyi katsomasta auto-onnettomuudessa kuollutta veljeään. Hän kantoi vuosia syyllisyyttä päätöksestään. Mutta tässä on tärkeä oppitunti - itsensä säästäminen liian rajulta näyltä on myös itsestään huolehtimista, ei heikkoutta.

Lapsi mukana kuollutta katsomassa - Onko se turvallista?

Monet vanhemmat pohtivat, miten lapsi reagoi kuolleen läheisen näkemiseen. Lapsi voi halutessaan mennä mukaan turvallisen aikuisen tukemana, kun tilanteesta kerrotaan rehellisesti etukäteen.

Lapsi mukana kuollutta katsomassa lapsen mielikuvitus on usein rajumpi kuin todellisuus. Selvitettäessä lasten kokemuksia on huomattu, että yli 90% lapsista, jotka osallistuivat vainajan katsomiseen ja saivat siihen hyvän esivalmistelun, käsitteli kuoleman luonnollisemmin kuin ne lapset, joilta asia salattiin tai joilta kiellettiin osallistuminen. Tilanteesta täytyy kuitenkin puhua konkreettisin sanoin, välttäen ilmauksia kuten hän vain nukkuu.

Pienet lapset saattavat arkulla kysyä hyvinkin käytännönläheisiä kysymyksiä, kuten miksi hän on noin kylmä?. Tämä on täysin normaalia. Aikuisen tehtävä on pysyä rauhallisena vierellä. Mutta siinä on yksi ehto: jos aikuinen itse on täysin romahduksen partaalla, lapsen on vaikea löytää tilanteesta turvaa.

Päätöksenteko: Menenkö katsomaan vai jätänkö väliin?

Kun punnitset vaihtoehtoja kuolleen läheisen hyvästelyyn, on hyvä miettiä molempien ratkaisujen vaikutuksia omaan toipumiseesi.

Vainajan katsominen arkulla

• Auttaa aivoja hyväksymään kuoleman lopullisuuden ja katkaisee epätietoisuuden kierteen
• Voi aiheuttaa hetkellistä ahdistusta tai järkytystä, jos vainaja on muuttunut
• Luo uuden, usein tyynen ja rauhallisen viimeisen muistikuvan läheisestä

Katsomatta jättäminen

• Suojelee mieltä, jos pelko on ylivoimainen tai traumaattisen näyn riski on suuri
• Voi jättää jälkeensä myöhempää katumusta, syyllisyyttä tai vaivaavaa epätietoisuutta
• Säilyttää viimeiseksi muistikuvaksi elävän, terveen ja liikkuvan ihmisen

Hannan hyvästely: Kamppailu pelon ja todellisuuden välillä

Hanna, 34-vuotias sairaanhoitaja Tampereelta, menetti isänsä äkillisen sairauskohtauksen seurauksena. Hän pelkäsi kuolleen katsomista, koska pelkäsi sen korvaavan kaikki iloiset lapsuusmuistot isästään.

Ensimmäinen yritys sairaalan kappelissa epäonnistui - Hanna sai paniikkikohtauksen ovella ja vetäytyi takaisin käytävälle itkemään huomatessaan tilanteen herättämän syvän pelon.

Hän keskusteli hautaustoimiston työntekijän kanssa ja tajusi, että pelko oli vain mielikuvituksen tuotetta. Hän päätti palata takaisin seuraavana päivänä ja pyysi saada pitää arkun reunaa kiinni omassa tahdissaan.

Katsomisen jälkeen Hannan ahdistus helpotti merkittävästi ja hän raportoi saaneensa mielenrauhan (surun pahin terä helpotti noin kuukaudessa) huomattuaan isänsä ilmeen olevan rauhallinen ja kivuton.