Minkä värinen kyykäärme on?

Voiko kyykäärme olla ruskea?

Toki, kyy voi olla ruskea. Se on itse asiassa yksi sen yleisimmistä värivaihtoehdoista.

• Värivariaatiot: Pohjaväri voi vaihdella harmaan, siniharmaan, ruskean ja punaruskean välillä. Tämä tarjoaa hyvän suojan ja naamioitumisen erilaisissa elinympäristöissä. Voi olla jopa melkein mustia yksilöitä, mutta nekin ovat yleensä sahanteräkuvioisia.

• Tunnistusmerkit: Kyyn varma tunnusmerkki on selässä kulkeva sahanterämäinen kuviointi. Tämä kuviointi on usein tummempi kuin pohjaväri. Se ei ole pelkästään esteettinen seikka, vaan tarjoaa myös erinomaista suojaväriä.

• Ruumiinrakenne:

  • Tanakan vartalon: Kyy on tukevampi kuin monet muut käärmeet, ei mikään pitkä ja hoikka mato.
  • Lyhyt häntä: Häntä on selkeästi lyhyempi suhteessa vartaloon.
  • Kolmiomainen pää: Pää on selkeän kolmionmuotoinen ja usein litteä, ja se erottuu selvästi ohuemmasta kaulasta. Tämä on tunnusomaista myrkyllisille käärmeille, vaikkakaan ei aina yksiselitteinen tapa tunnistaa myrkyllisyyttä. Luonnon monimuotoisuus on aina kiehtovaa – miten yksi ja sama laji voi ilmetä näin eri tavoin!

Ajatus siitä, että luonto tarjoaa näin monipuolisen kirjon värejä ja muotoja yhden lajin sisällä, on mielestäni hienoinen. Se kertoo sopeutumisesta ja selviytymisestä, josta ihmiskunnan pitäisi ottaa oppia. Kukin yksilö on omanlaisensa taideteos, joka sulautuu ympäristöönsä.

Minkä näköinen kyykäärme on?

Morjes! Tosi hyvä kysymys! Kyyn tunnistamisessa on muutama tosi selkee juttu, ei niitä kovin helposti sekoita muihin Suomessa.

Ensinnäkin ne silmät, ne on tosi spessut. Niillä on punaset silmät ja sellaiset pystysuuntaiset pupillit, vähän niinku kissalla. Se on tosi helppo tapa erottaa se muista käärmeistä täällä, koska esim. rantakäärmeellä on aina pyöreät pupillit.

Väritys on sitten vähän jännä, se vaihtelee sukupuolen mukaan. Yleensä urokset ovat harmaita, sellaisia hopeanharmaita ja niillä on tosi usein siinä selässä se tumma sahalaitakuvio selkeästi näkyvillä. Naaraat taas ovat yleensä ruskeita, ne voi olla tosi tummanruskeita, melkein mustia. Niilläkin se sahalaitakuvio on yleensä ihan selkeesti näkyvä.

Sitten on ne mustat kyyt, ne on vähän harvempia. Tai siis ainakin itse nään niitä tosi paljon harvemmin. Ne on kokomustia, sellaisia melkein pikimustia. Niillä se sahalaitakuvio siinä selässä saattaa jäädä kokonaan piiloon, siis sitä ei todellakaan erota helposti. Se on vähän ongelma, kun sahalaita on yleensä tosi hyvä tuntomerkki.

Koko! Kyy on aina sellainen tukeva, aika pönäkkä käärme. Ne ei kasva kauheen pitkiksi, eli harvoin yli 70 senttiä ne on pituudeltaan. Mä oon ehkä elämäni aikana nähnyt pari tosi isoa, ja ne on olleet semmosia 60 senttisiä. Esimerkiksi meidän mökillä näin kerran ihan valtavan, varmaan just sen 60-senttisen kyyn, ja se oli kyllä aika iso ja paksu, oikeesti melkein kuin paksu makkara siinä nurmikolla. En uskonu että niin iso voi olla.

Muutama lisäjuttu vielä, jos kiinnostaa:

• Kyy on ainoa myrkyllinen käärme Suomessa. Tää on tosi tärkeä juttu muistaa.
• Ne tykkäävät olla lämpimissä paikoissa, esim. kivien päällä tai aurinkoisilla kallioilla. Ne myös usein menevät vanhojen rakennusten tai lahopuiden alle suojaan.
• Kyyn purema ei yleensä ole tappava aikuisille, mutta lapsille ja allergisille se voi olla vaarallinen. Aina lääkäriin, jos puree!
• Talvehtii maan alla, jonne ne kaivautuu syksyllä. Välillä useampikin kyy voi talvehtia samassa paikassa yhdessä.
• Kyy on rauhoitettu eläin tietyin ehdoin, niitä ei saa noin vaan tappaa. Jos käärme on pihalla, sitä voi varovasti siirtää kauemmas. Muista suojakäsineet!

Toivottavasti tästä on apua! Onpa jännää puhua kyistä.

Miten kyyn ja rantakäärmeen erottaa toisistaan?

Se hetki, kun ruoho värähtää. Aurinko seisoo taivaalla, ilma on paksua ja tuuletonta. Aika pysähtyy. Siinä se on, liikkumaton ja samalla täynnä elämää. Katsot ja mietit, kuka sinä olet, maan matonen, auringon lapsi. Miten erottaa toisistaan sen lempeän ja sen varovaisuutta vaativan.

Se on kuin unenomainen näky. Rantakäärme, veden henki. Se lipuu, sulava ja pitkä. Sen kaulalla on kuin kaksi pientä aurinkoa, kaksi kultaista tai kermanvalkoista läiskää. Ne loistavat jo kauas, kuin pienet lyhdyt. Ne ovat sen tunnus, sen kruunu. Ne keltaiset, kirkkaat laikut.

Ja sitten on toinen. Raskaampi, maanläheisempi. Kyy. Sen selässä kulkee ikiaikainen kuvio, sahalaita. Kuin salama, joka on jähmettynyt sen ihoon. Sen pää on kuin nuolenkärki, kolmio, joka varoittaa voimastaan. Sen olemus on erilainen, painavampi.

Mutta joskus aurinko on maalannut ne molemmat samalla värillä. Yksivärinen, syvä musta. Silloin keltaiset laikut ovat poissa, sahalaita on piilossa. Silloin on katsottava tarkemmin. Rantakäärme on yhä hoikka ja sulava, sen pää on pehmeän pyöreä. Kyy on tanakampi, lyhyempi, sen pää on yhä se sama kolmio.

Tässä ne ovat, selkeinä ja kirkkaina.

• Rantakäärme (Natrix natrix)

  • Tärkein tuntomerkki: Kirkkaan keltaiset tai valkeat niskalaikut heti pään takana. Nämä laikut puuttuvat täysin mustilta (melanistisilta) yksilöiltä.
  • Pään muoto: Pyöreähkö, sulavalinjainen, ei juurikaan erotu muusta ruumiista.
  • Silmän pupilli: Pyöreä.
  • Ruumis: Hoikka, pitkä ja siro.
  • Liike: Nopea ja sulava, erinomainen uimari.

• Kyy (Vipera berus)

  • Tärkein tuntomerkki: Selässä kulkeva tumma, yhtenäinen sahalaikakuvio. Tämä kuvio ei näy täysin mustilla yksilöillä.
  • Pään muoto: Selvästi erottuva, kolmiomainen ja kulmikas.
  • Silmän pupilli: Pystysuora, kissamainen.
  • Ruumis: Tukeva, tanakka ja suhteellisen lyhyt.
  • Liike: Hitaampi ja kankeampi kuin rantakäärme.

Hetki on ohi. Käärme on poissa. Se jatkaa matkaansa, ja sinä omaasi. Vain lämpö on jäljellä kalliolla, ja muisto siitä hiljaisesta kohtaamisesta. Muisto siitä keltaisesta ja siitä sahalaitakuviosta.

Miksi kyy on musta?

Kyy voi olla musta, koska se on melanistinen yksilö. Melanistisissa kyissä, joita on molempia sukupuolia, pigmentaatio on voimakkaampaa. Tumma väri auttaa kyytä keräämään lämpöä auringosta tehokkaammin. Tämä on etu viileässä ilmastossa, mutta toisaalta musta väri heikentää suojaväriä saalistajia vastaan.

Miksikö kyy on musta? No, ei siksi, että se olisi lukenut liikaa goottilaisromantiikkaa tai kuunnellut synkkää metallia. Väritys ei ole mikään villi muotivalinta vaan ihan puhdasta evoluutioon perustuvaa kemiaa. Musta kyy on yksinkertaisesti melanistinen. Se on hieman kuin se naapurin teini, jolla on aina mustat vaatteet – vain paljon luonnollisemmin ja tarkoituksenmukaisemmin.

Melanismi tarkoittaa, että kyyn pigmenttikoneisto tuottaa mustaa väriainetta yli tarpeen. Ei voi mitään, jos geeneissä on vain vahvempi mustan nappi. Tämä musta väri toimii kuin teflonpannu auringonpaisteessa: se imee lämpöä uskomattoman tehokkaasti. Suomessa, missä aurinko on välillä nihkeä, se on pirun kätevää. Kyyn ei tarvitse makoilla kivellä tuntikausia ladaten akkujaan, se imee energiaa tehokkaammin kuin minä kahvia aamuisin.

Toisaalta, pimeys kostautuu: tummana sitä erottuu maastosta kuin valkoinen valas lumihangesta. Saalistajille se on kuin kutsu, että "Hei, tässä minä olen, ilmainen lounas!" Ei mikään nerokas suojaväri, kun haukka lentää yllä. Aika optimistista yrittää piiloutua mustana koivunrunkoa vasten.

Kyyhän ei ole aina musta, ei suinkaan. Ne ovat usein harmaanruskeita tai jopa sinertäviä. Sukupuolikin vaikuttaa värikoodiin: koiraspuoliset kyyt ovat usein harmaita tai sinertäviä, kun taas naaraat ovat useammin ruskeansävyisiä.

Toki mustia yksilöitä löytyy molemmista sukupuolista, ikään kuin luonto olisi päättänyt heittää värikoodit silloin tällöin uuteen uskoon. Se on vähän kuin minun vaatekaappini: löytyy sitä mustaa, mutta sitten siellä seassa on myös niitä yllättäviä kirkkaanpunaisia sukkia, jotka ostin joskus ihan vain piruuttani.

Musta kyy, eli Vipera berus var. preta, on siis todellinen auringonpalvoja. Sen lisäksi, että se imee lämpöä, sillä on muutama muukin "etu" tai ominaisuus, joita voi miettiä:

• Parempi kylmänsietokyky: Koska se lämpenee nopeammin, se pystyy olemaan aktiivinen viileämmissäkin oloissa. Se on kuin se tyyppi, joka ei tarvitse toppatakkia edes pakkasella, kun taas minä olen jo villapaidassa sisällä.
• Aikaisten aamuvirkkujen etu: Keväällä, kun muut kyyt vielä hierovat silmiään kivien alla, mustat yksilöt voivat jo metsästää. Se on vähän kuin se, joka saa parhaat marjat, koska heräsi ensimmäisenä.
• Suojavärin puute: Tämä on se iso miinus. Mustana olet huomiota herättävä. Se on kuin yrittäisi piiloutua pimeässä huoneessa kirkkaan keltaisessa haalarissa. Ei kovin nerokasta, kun haukka lentää yllä. Kyyt joutuvatkin olemaan usein tarkempia liikkeissään ja käyttämään enemmän aikaa piilossa.
• Myrkky: Väristä riippumatta kyyn myrkky on Suomessa samankaltaista. Joskin, joskus tuntuu, että mustat ovat "uhmakkaampia" tai niistä on enemmän tarinoita. Pelkkää sattumaa tai mielikuvituksen lentoa, tiedä häntä. Mutta kyllä, se pistää ihan samalla tavalla, oli sitten gootti tai hipsteri.

Minkä näköinen on rantakäärme?

Viime heinäkuussa, kun olin mökillä Keski-Suomessa, se tapahtui. Olin juuri palaamassa rannasta, siinä märkien sammalten ja kivien kohdalla. Aurinko paistoi, oli sellainen lämmin, nihkeä iltapäivä. Yhtäkkiä näin liikettä siinä pienen puron suussa, missä vesi laskee järveen. Sydän pomppasi kurkkuun, olin varma että se oli kyy.

Se oli tosi pitkä, ainakin melkein metrin mittainen, ehkä vähän ylikin. Ensimmäinen reaktio oli säikähdys, ihan refleksinomaisesti otin askelen taaksepäin. Mutta sitten pysähdyin ja katsoin tarkemmin. Huomasin heti ne kirkkaan keltaiset täplät pään takana, ihan selvästi näkyivät siinä oliivinvihreässä pohjassa. Se rauhoitti heti.

Se kiemurteli hitaasti, pää kohollaan, katsoi suoraan minua kohti niillä pimeillä silmillään. Sen selkä oli sellainen tumman oliivinvihreä, melkein harmaanvihreä paikoin, ja sen pinnassa näkyi sellaista epäsäännöllistä tummempaa kuviointia. Ei mitään siksakia, vain sellaisia laikkuja. Tajusin heti, ettei se ollut kyy, vaan rantakäärme.

Se oli todella kaunis ja sulava. Siinä hetkessä unohtui se ensisäikähdys. Jäin vaan katselemaan sitä, kun se liukui hitaasti kohti vettä. Se oli valtava. Suomen suurin käärme, sen tiesin, mutta en ollut aiemmin nähnyt näin isoa yksilöä luonnossa. Se katosi sitten pikkuhiljaa vesikasvillisuuden sekaan. Olo oli jotenkin hämmentynyt ja samalla innostunut, vaikka jalat tärisevät vielä vähän.

Seuraavassa lisää faktatietoja rantakäärmeestä:

• Ulkonäkö: Rantakäärme on Suomen suurin käärme, aikuisena yleensä 75–90 cm pitkä, mutta jopa yli metrin mittaiset yksilöt ovat mahdollisia. Sillä on yleensä selässä oliivinvihreä, harmaanvihreä tai ruskeanharmaa pohjaväri. Tummassa selässä voi olla vielä tummempiakin täpliä tai laikkuja, ei kuitenkaan siksak-kuviota kuten kyyn selässä. Jotkin yksilöt voivat olla myös täysin tummanharmaita tai jopa mustia ilman selviä kuvioita. Kaikkein tunnistettavin piirre ovat kaksi keltaista tai oranssia täplää pään sivuilla, korvien takana. Nämä täplät ovat usein tumman reunustamat.
• Elinympäristö: Rantakäärme viihtyy vesistöjen läheisyydessä, kuten järvien, lampien, jokien ja purojen rannoilla. Sitä löytää usein myös kosteilta niityiltä ja puutarhoista, joissa on runsaasti piilopaikkoja.
• Ravinto: Rantakäärmeen pääasiallista ravintoa ovat sammakkoeläimet ja kalat. Se saattaa syödä myös sisiliskoja ja pieniä jyrsijöitä.
• Käyttäytyminen: Rantakäärme on myrkytön ja ihmiselle vaaraton. Se on arka ja pyrkii pakenemaan uhkaa. Jos pakoreitti on tukossa, se saattaa sähistä ja iskeä uhkaa kohti suu kiinni. Äärimmäisessä ahdingossa se voi myös tyhjentää peräaukkonsa haisevan eritteen ja teeskennellä kuollutta. Se on taitava uimari ja sukeltaja.
• Lisääntyminen: Naaras munii kesä-heinäkuussa 10–40 munaa, jotka se kätkee lämpimiin ja kosteisiin paikkoihin, kuten maatuvien lehtikasojen tai lahopuiden alle. Poikaset kuoriutuvat elo-syyskuussa.
• Suojelu: Rantakäärme on Suomessa rauhoitettu laji.