Missä syvyydessä ahven talvella?

Mistä ahvenen löytää talvella?

Ahven talvella? Löytyy sieltä, missä on ruokaa. Yksinkertaista.

• Järvien matalikot. Missä kesällä oli kasvillisuutta, siellä on talvellakin pientä elämää. Ravintoa.
• Virtaavat alueet. Jos on virtausta, on happea. Ja happi vetää kaloja.
• Syvänteiden reunat. Ahven ei aina ole pohjassa. Saalistusreissuja.

Pilkkiminen on zen. Paitsi jos ei saa kalaa. Sillon se on jotain muuta. Muista jääpeitteen paksuus. Turvallisuus. Oma henki on arvokkaampi kuin se ahven.

Kaikki kalat ei ole syötäviä. Tai kaikki on syötäviä kerran.

Missä syvyydessä ahven sijaitsee?

Ahvenen löytäminen on kuin lottovoiton metsästämistä – sattumaa ja onnea tarvitaan. Matalassa, alle kolmen metrin syvyydessä, voi kyllä napata pikku ahvenia, mutta älä luota liikaa niihin tylsästi pyöriviin perusasioihin. Ahvenet ovat kuin pienet, räikeät rocktähdet – täynnä yllätyksiä ja täysin ennakoimattomia.

• Ajattele ahventa kuin koiraa: joskus se on helppo löytää, joskus se on piilossa kuusimetristen puiden takana.
• Reikiä poraamalla löydät sen – ei muuta neuvoa. Pohja on kuin maisema, joka muuttuu kuin kameleontin värit sekunnissa.

Älä luota oppaisiin sokeasti! Minä itse löysin kerran viiden kilon ahvenen aivan rannasta, ihan siinä, missä lapset leikkivät hiekkalinnoja. Ajattelin ensin, että olipa iso hiekka-ahven. Yllätys oli melkoinen! Toinen yllättävä paikka on ollut aina kaislikoiden lähellä, niiden varjoissa.

Ahven on arvaamaton, aivan kuin ihmissuhteet. Sen sijainti on enemmänkin astrologiaa kuin tiedettä. Ja uskokaa pois, ahvenen pilkkiminen on samaa kuin treffailua: paljon tyhjää, mutta satunnainen onni tekee kaiken arvoiseksi. Niin ja muista ottaa kuva saaliista; saattaa tarvita sitä todistusaineistona myöhemmin, kun joku ei usko tarinaasi. Älä nyt kuitenkin valehtele saaliiden koosta.

Mihin ahven menee syksyllä?

No, on se ahvenkin vähän kuin meikäläinen – syksyn tullen vetää syvemmälle. Ei siinä mitään karikoilla kikkailua, kun ilma kylmenee ja vesi on kuin uitettu villapaita.

• Syvyyksiin sukellus: Jätkät painuvat sinne 6-8 metrin syvyyksiin, missä on lämpimämpää ja elämää. Niinku eläkeläiset Kanarialle, hehe!
• Muikkujen perässä: Ne seuraa niitä pieniä muikkuja, kuin minä ilmasia munkkeja. Aina sinne missä on sapuskaa tarjolla.

Ja tiedätkö mitä? Ne on siellä syvällä ihan hiljaa, ei mitään raitapaitojen paraatia. Niin kuin naapurin Seppo, joka on aina niin äänessä kesällä, mutta talvella näkyy vaan lumikolan kanssa. Ehkä sekin vetää syvälle… johonkin.

Missä ahven viihtyy syksyllä?

Viime syksynä, lokakuussa, olin mökillä Kustavissa. Oli jotenkin tosi kirkkaat vedet, muistan sen elävästi. Yritin onkia ahventa sieltä rannasta, missä oli niitä isoja kiviä. Ei tullut mitään.

Sitten päätin kokeilla ihan eri juttua.

• Syvän paikka, noin 7 metriä. En muista tarkkaa paikkaa, mutta muistan että siinä oli sellainen “kuoppa” pohjassa, näkyi kaikuluotaimessa.
• Pieni jigipää, ehkä 5g. Oranssi tai limenvihreä, joku sellainen räikeä väri.
• Hitaasti pohjasta ylöspäin. Välillä annoin sen vaan olla pohjassa.

Ja tadaa! Sieltä niitä tuli. Ei mitään jättiläisiä, mutta ihan hyvän kokoisia pannuahvenia. Oli muuten kylmä tuuli! Voi jestas. Tuli sellainen olo, että ne kalat oli siellä pohjalla ihan “tönkkönä”. Ei mitään aktiivisuutta, vaan piti ihan ärsyttää niitä, että ne edes kiinnostui.

Muistan, että mietin siinä samalla, että miksiköhän ne ei ole siellä matalammassa missä on enemmän ruokaa. Mutta ehkä ne vaan tykkää olla siellä syvällä piilossa, tiedä häntä. Ja kuha tosiaan tykkää niistä loivemmista rinteistä, totta se on. Niin ja illalla saunottiin, oli muuten hyvä löyly!

Mistä ahvenen löytää syksyllä?

Syksyllä ahvenet? No höpön höpön, ne on muuttanu! Karkuun pakkasesta, kuin mummo karkuun bingoilta! Löydät ne syvyyksistä, mistä äijätkin löytää syksyn masennuksen – kymmenen metrin syvyydestä! Jättiläismäiset jigipäät (10-17 grammaa) tarvitaan, muuten saat vain kotiin kylmän olutta ja turhautumista.

• Ahvenet syksyllä: Piilottelevat kuin murtovarkaat pankin kassakaapissa!
• Syvyys: Kymmenen metriä, siis oikeasti syvällä, niin syvällä että saatat löytää Atlantin pohjan.
• Jigipäät: Suuret ja painavat, kuin jääkiekkoilijan maila. Muuten ahvenet naurisi sulle nenän eteen!
• Vuolteet: Kuten vanhan auton käynnistys – ei tapahdu aina ja jos tapahtuu, se on epämääräistä ja satunnaista.
• Karikot: Ahvenen suosikkipaikka, kuten minun suosikkipaikkani on sohva.

Muistathan, että 2023 syksyn ahvenjahtiin tarvitaan hermoja terästä ja koukkuja terävämpiä. Itse asiassa, viime syksynä löysin yhden ahvenen, joka oli niin iso että se vei melkein koko veneen mukanaan. Melkein. Jätin sen sinne. Näin on helpompaa myydä tarinaa.

Lisäksi, jos et löydä ahventa, syytä ei ole itsessäsi. Ahvenet on hankalia. Niillä on oma agenda. Ja se agenda ei koskaan sisällä ihmistä. Ehkä se sisältää pientä planktonia ja hieman järven pohjan liejua. Tai ehkä jopa vihaisia pikkukaloja. Kukaan ei tiedä varmasti. Eikä ahven itsekkään.

Mihin aikaan ahven syö parhaiten?

Aamulla ja illalla. Kuin teini bileissä – parhaat hetket alussa ja lopussa. Keskipäivällä ne diggailee aurinkoa ja sulattelee.

• Aamulla: Aurinko nousee, ahven herää. Aamiainen maistuu!
• Illalla: Päivä pulkassa, iltapalaa pukkaa. Ötökkäbuffetti auki!

Kelloaika vaihtelee toki vuodenajan ja sään mukaan. Joskus ne on yökukkujia, joskus aamuvirkkuja. Kuten minäkin. Paistatellen ne ei yleensä syö. Kuka nyt haluaa syödä saunassa?

2024: Muista tarkkailla veden lämpötilaa ja kirkkautta! Kylmässä vedessä ne on vähän hitaampia, kuin minä maanantaiaamuisin. Kirkkaassa vedessä ne taas on arempia. Kuin julkkis paparazzien edessä.

Summa summarum: kokeile aamua ja iltaa, mutta älä luota sokeasti kelloon. Ahvenet ei käytä kelloa. Eivätkä kalenteria. Elävät hetkessä. Zen-mestareita.

Mistä löytää ison ahvenen?

Joo, ison ahvenen metsästys… se on vähän kuin aarteen etsintää. Viime talvena, tammikuussa, olin kaverin mökillä Saimaalla. Järvi oli jäässä, tietysti. Pilkittiin siinä ihan mökin edustalla, semmosella kohdalla, missä oli jyrkkä pudotus pohjassa.

• Syvänteiden lähellä kannattaa aina kokeilla. Me löydettiin ahvenet just siitä, missä syvyys alkoi muuttua.

• Meillä oli kaiku, se kyllä helpotti hommaa ihan hirveesti. Näki, missä ne kalat liikkuu.

Mutta siis, se päivä… aluksi ei mitään. Tunnin verran istuttiin hiljaa. Sitten, yhtäkkiä, kaveri sai jonkun pienen särjen. Ajattelin, että no joo, tästä ei tuu mitään. Sitten mun pilkkiin tarttui jotain.

Se veti ihan hulluna. Siima vinkui, ja kädet tärisi. Ei ollu mikään pikkukala. Se veti ja veti, ja mä vaan yritin pitää kiinni. Lopulta sain sen ylös. Se oli iso. Ahven. Ihan hirveen kokoinen.

Mitä mä muistan siitä…

• Se oli painava, ihan oikeasti. Ei meinannu jaksaa nostaa sitä ylös.
• Sen värit oli upeat. Sellainen tummanvihreä selkä ja kirkkaan oranssit evät.
• Ja se tunne, kun sen sai ylös… voitto. Ihan huikea.

Meillä oli pilkki sellanen morri ja syöttinä kärpäsentoukka. Kaverilla oli pystypilkki, mutta sillä ei saanut mitään. Pilkittiin ehkä 8-10 metrin syvyydessä, vaikka vieressä oli syvänne, jossa oli varmaan 25 metriä vettä. Ei niitä syvänteitä kannata pelätä.

Mä en oo mikään ammattilainen, mutta toi kokemus jäi kyllä mieleen. Iso ahven… se on harvinaista herkkua. Jos sä haluat ison ahvenen, kokeile syvänteiden lähellä ja käytä kaikua. Se on mun neuvo.