Miten rehevöityminen vaikuttaa Itämereen?

Miten rehevöityminen vaikuttaa Itämereen?

Tarkka ja ajantasainen ymmärrys siitä, miten rehevöityminen vaikuttaa Itämereen, on ehdottoman ratkaisevaa oikeiden suojelutoimenpiteiden suunnittelemiseksi ja herkän ekosysteemin turvaamiseksi. Ilman luotettavaa ja täysin vahvistettua taustatietoa päätöksentekijät kohtaavat erittäin suuria haasteita vesistön tilan jatkuvan heikkenemisen estämisessä. Tutustu huolellisesti saatavilla olevaan aineistoon ymmärtääksesi lähdetietojen suuren merkityksen tämän vakavan ongelman ratkaisemisessa.

Miten rehevöityminen vaikuttaa Itämereen?

Itämeren rehevöityminen on herkän meriekosysteemin suurin ja kriittisin ympäristöuhka, joka muuttaa vedenalaista luontoa laajasti. Ongelman ydinsyynä on ihmisen toiminnasta, kuten maataloudesta ja jätevesistä, peräisin oleva liiallinen ravinnekuormitus. Typpi ja fosfori toimivat lannoitteina, jotka kiihdyttävät levien kasvua, heikentävät veden näkösyvyyttä ja johtavat laajoihin pohja-alueiden happikatoihin. Meren tila voi liittyä moniin eri tekijöihin, mutta ravinteiden pitkäaikainen kertyminen on vääristänyt ekosysteemin luonnollisen tasapainon lähes koko merialueella.

Valtaosa Itämeren kokonaispinta-alasta eli peräti 94 % on luokiteltu rehevöityneeksi. Vaikka kansainvälisillä suojelutoimilla typpipäästöjä on onnistuttu vähentämään 12 % ja fosforipäästöjä 28 % historiallisesta vertailutasosta, meren toipuminen on hidasta. Erityisesti Suomenlahti ja Bornholmin allas kärsivät vakavimmista seurauksista. Muutos on niin perustavanlaatuinen, että se vaikuttaa kaikkeen elämään aina mikroskooppisesta planktonista rannikon kalakantoihin ja ihmisen mahdollisuuksiin nauttia puhtaasta meriluonnosta.

Näkyvät seuraukset: Sinilevälautat ja rakkohaurun katoaminen

Rehevöitymisen näkyvin ja kesäisin puhuttavin oire on haitallisten sinilevien eli syanobakteerien massakukintojen räjähdysmäinen lisääntyminen. Kun vedessä on ylimääräistä fosforia, sinilevät pystyvät hyödyntämään sen tehokkaasti, sillä monet lajit sitovat tarvitsemansa typen suoraan ilmasta. Tyynellä ja lämpimällä säällä nämä levämassat nousevat pintaan laajoiksi, myrkyllisiksi lautoiksi, jotka estävät uimisen ja virkistykäytön rannoilla. Ensimmäistä kertaa levälauttoja veneen kannelta seuratessani olin järkyttynyt siitä, miten paksun, vihreän puuron kaltaiseksi meri voi muuttua. Se ei ole vain esteettinen haitta vaan ekosysteemin hätähuuto.

Veden samentuminen ja nopeakasvuisten rihmalevien yleistyminen varjostavat merenpohjaa ja vievät elintilaa hidaskasvuisilta avainlajeilta. Esimerkiksi Itämeren rannikoiden tärkeä suojalaji, rakkohauru, on joutunut väistymään monin paikoin. Rakkohaurun kasvustot tarjoavat kriittisen elinympäristön, piilopaikkoja ja ravintoa lukuisille selkärangattomille sekä pikkukaloille. Kun nämä vedenalaiset metsät korvautuvat yksipuolisella rihmalevämatolla, koko ravintoverkon monimuotoisuus kapenee dramaattisesti. Mutta tässä on herättävä huomaamaan myös laajempi yhteys - matalista, pahoin rehevöityneistä lahdista on mitattu suuria metaanipäästöjä, mikä tarkoittaa meren muuttumista ilmastonmuutosta hillitsevästä nielusta uudeksi päästölähteestä.

Noidankehä syvyyksissä: Happikato ja sisäinen kuormitus

Kun pinnalla kukoistava levämassa ja plankton kuolevat, ne painuvat Itämeren pohjaan. Pohjalla elävät hajottajamikrobit alkavat käyttää tätä orgaanista ainesta ravinnokseen, mikä kuluttaa vedestä happea. Koska Itämeri on luonnostaan kerrostunut eikä pintavesi sekoitu helposti syvän veden kanssa, pohjanläheiset happivarastot ehtyvät nopeasti. Tämän seurauksena Itämeren pohjaan on muodostunut laajamittaisia hapettomia kuolleita alueita, jotka kattavat huonoina vuosina jopa 70.000 neliökilometriä eli noin 17 % koko meren pinta-alasta. Alue vastaa kooltaan lähes koko Irlantia.

Hapettomassa pohjassa mikään tavallinen eliö tai kasvi ei pysty selviytymään, mikä tuhoaa pohjaeläinyhteisöt. Tämä laukaisee myös vakavan ekologisen noidankehän, jota kutsutaan sisäiseksi kuormitukseksi. Kun pohja muuttuu täysin hapettomaksi, sedimentteihin vuosikymmenien aikana sitoutunut fosfori alkaa vapautua takaisin veteen. Tämä pohjasta nouseva ravinne-paukku lannoittaa pintavesiä entisestään ja ruokkii seuraavan kesän sinilevämassoja. Monet ajattelevat, että ulkoisten päästöjen lopettaminen korjaa tilanteen heti - mutta se on harhaa. Meri kantaa menneisyyden syntejä syvällä sisässään, ja ravinteet kiertävät järjestelmässä vielä pitkään.

Miten voit itse auttaa Itämerta?

Vaikka Itämeren rehevöitymisen seuraukset tuntuvat valtavalta, yksittäisten ihmisten valinnoilla on suuri merkitys valuma-alueen kuormituksen pienentämisessä. Suurin osa mereen päätyvistä ravinteista on peräisin ruoantuotannosta ja arjen kulutuksesta, joten pienetkin suunnanmuutokset kotitalouksissa vaikuttavat pitkällä aikavälillä. Seuraavat kolme toimea ovat tehokkaimpia tapoja osallistua suojeluun:

Arjen suojelutoimet: 1. Suosi Itämeren kalaa ja kasvispainotteista ruokaa: Särkikalojen ja silakan syöminen poistaa tehokkaasti ravinteita suoraan meren kierrosta. 2. Vältä turhaa lannoitusta: Älä käytä puutarhassa tai nurmikolla ylimääräisiä typpi- ja fosforilannoitteita, jotka huuhtoutuvat hulevesien mukana lähivesistöihin. 3. Käsittele jätevedet oikein: Huolehdi mökin ja haja-asutusalueen kiinteistön jätevesijärjestelmien ajantasaisuudesta, äläkä koskaan laske harmaita vesiä suoraan luontoon.

Itämeren pääaltaiden rehevöitymisen tilanne

Suomenlahti

• Erittäin voimakas ja kriittinen, yksi Itämeren pahiten kuormitetuista osista

• Laaja-alaista hapettomuutta ja säännöllistä happikatoa syvissä vesikerroksissa

• Massiivisia ja myrkyllisiä sinilevälauttoja esiintyy lähes joka kesä tyynellä säällä

Selkämeri

• Lievittymässä tai vakaa, mutta fosfaattipitoisuudet nousivat pitkään 2010-luvulla

• Pääosin kohtalainen, mutta pääaltaalta virtaava vähähappinen vesi aiheuttaa riskejä

• Kukintoja esiintyy rannikon läheisyydessä ja avomerellä selvästi Suomenlahtea vähemmän

Perämeri

• Lievä, alue on Itämeren vähiten rehevöitynyt pohjoisen sijainnin vuoksi

• Hyvä, vesi on pääosin hyvin ilmastoitua ja happea riittää pohjaeläimille

• Harvinainen, suuria levälauttoja tavataan vain poikkeuksellisten helteiden aikana

Matin havainto Saaristomerellä: Levänvaltauksesta kirkkaampiin vesiin

Matti, eläkkeellä oleva opettaja ja pitkäaikainen mökkiläinen Turun saaristosta, seurasi huolestuneena oman rannan samentumista ja rakkohaurujen katoamista. Laiturin tolpat peittyivät limaisen vihreään rihmalevään, ja uiminen oli loppukesästä mahdotonta.

Hänen ensimmäinen yrityksensä puhdistaa rantaa käsin haravoimalla levää epäonnistui - työ oli raskasta ja uutta levää puski tilalle jo seuraavana päivänä tuulen kääntyessä. Matti tajusi, että pelkkä oireen poistaminen omalta kohdalta ei riittäisi.

Breakthrough tapahtui, kun Matti keräsi kyläyhdistyksen kasaan ja he päättivät uusia kaikkien rantakiinteistöjen vanhat jätevesijärjestelmät ja perustaa pienen kosteikon viereisen pellon valumaojaan. Aluksi kipsin levitys pelloille herätti epäilyksiä paikallisissa viljelijöissä, mutta yhteistyö John Nurmisen Säätiön kanssa auttoi saamaan kaikki mukaan.

Kolmen vuoden seurannan jälkeen Matin rannan näkösyvyys parani selvästi ja rihmalevä väheni huomattavasti. Suurin palkinto oli, kun hän löysi laiturin alta jälleen pienen, terveen rakkohaurun kasvuston pitkän tauon jälkeen.