Mikä on lapsen määritelmä?

Lapsi... mikä se oikein on? Lakikirjat antavat tietysti jonkun kylmän ja etäisen määritelmän, jonkun iän. Alle 18. Mutta voiko se todella kuvata sitä, miltä lapsuus tuntuu? Minusta ei. Ei lähellekään.

Lapsi on minulle ihme. Pieni, haavoittuvainen olento, täynnä loputonta potentiaalia. Muistan niin elävästi oman lapseni ensimmäiset askeleet, epävarmat ja horjuvat, mutta niin täynnä päättäväisyyttä. Siinä hetkessä koko maailma tuntui pysähtyvän. Ja se katse... niin luottavainen, täynnä uteliaisuutta. Miten joku niin pieni voi kantaa sisällään niin paljon?

He tarvitsevat meitä. He tarvitsevat turvaa, rakkautta, ohjausta. Se riippuvuus, se hauraus... se herättää minussa niin voimakkaita suojelunhalun tunteita. Muistan kerran, kun lapseni putosi pyörällä ja loukkasi polvensa. Se kipu hänen kasvoillaan… tuntui kuin se olisi lävistänyt minunkin sydämeni. Silloin tiesin, että tekisin ihan mitä tahansa suojellakseni häntä.

Lapsuus... sen pitäisi olla täynnä iloa, leikkiä, naurua. Mahdollisuuksia tutkia maailmaa, oppia ja kasvaa omaksi itsekseen, ilman pelkoa tai huolta huomisesta. Eikö? Muistan itsekin ne kesät lapsena, auringonpaisteen iholla ja heinän tuoksun nenässä. Ja ne loputtomat leikit metsässä, mielikuvituksen siivin lentäen... Haluan niin kovasti, että jokainen lapsi saisi kokea samanlaista huolettomuutta.

Joskus mietin, teemmekö tarpeeksi? Onko meidän aikuisina vastuu varmistaa, että lapsilla on kaikki mitä he tarvitsevat? Ei vain materiaalisesti, vaan myös henkisesti ja emotionaalisesti? Se on kysymys, joka painaa mieltäni usein.