Kuka teki kristinuskosta sallitun uskonnon?

Kuka teki kristinuskosta sallitun uskonnon? Keisarin päätös

Rooman keisarien päätökset muuttivat historian kulun ja vaikuttavat Euroopassa edelleen. Tämän merkittävän uskonnollisen käännekohdan taustojen ymmärtäminen auttaa hahmottamaan nykyisen kulttuurimme perusteita. Historiallisten faktojen tuntemus ehkäisee vääriä tulkintoja menneisyyden tapahtumista. Tutustu tarkasti historian käänteisiin välttääksesi sekaannukset siitä, kuka teki kristinuskosta sallitun uskonnon ja eri keisarien sekä aikakausien välillä.

Kuka teki kristinuskosta sallitun uskonnon Rooman valtakunnassa?

Kristinuskosta tuli virallinen ja ainoa sallittu uskonto Rooman valtakunnassa keisari Theodosius I:n ansiosta vuonna 380 annetun Thessalonikan ediktin myötä. Tämä merkittävä historiallinen muutos päätti vuosisatoja kestäneet vainot ja muutti Rooman valtion uskonnollista rakennetta perustavanlaatuisesti, vaikka tie tähän pisteeseen vaati kaksi ratkaisevaa askelta antiikin historiassa.

Konstantinus Suuri ja uskonnon vapauttaminen

Monet sekoittavat keskenään kristinuskon sallimisen ja sen nostamisen valtionuskonnoksi. Ensimmäinen suuri askel otettiin jo vuonna 313, kun keisari Konstantinus Suuri ja Licinius antoivat Milanon ediktin. Tämä asetus ei tehnyt kristinusko rooman valtionuskonto -käsitteestä totta, vaan se antoi kristityille ja kaikille muille uskonnonvapauden harjoittaa omaa jumalanpalvelustaan ilman pelkoa valtion vainoista.

Olen kuullut monien historian opiskelijoiden sekoittavan nämä kaksi keisaria keskenään. Konstantinus loi pohjan, mutta Theodosius vei prosessin loppuun. Milanon edikti oli vasta alkua sille kehitykselle, joka määrittää sen, milloin kristinuskosta tuli sallittu ja miten kirkosta tuli vähitellen kiinteä osa valtakunnan hallintoa.

Keisari Theodosius I ja Thessalonikan edikti vuonna 380

Vasta keisari theodosius kristinusko -kehityksen huipentumana otti lopullisen askeleen vuonna 380 antamalla Thessalonikan ediktin. Tällä asetuksella kristinuskosta tehtiin Rooman valtakunnan ainoa virallinen uskonto. Perinteiset roomalaiset uskonnot ja pakanalliset rituaalit kiellettiin vähitellen kokonaan, ja kirkosta tuli valtion tiivis liittolainen.

Seisoin kerran Rooman Colosseumin raunioilla ja mietin tätä valtavaa uskonnollista murrosta. Yhdessä sukupolvessa valtakunta, joka oli ristiinnaulinnut ja vainonnut kristittyjä, teki heidän jumalastaan valtion ainoan virallisen vartijan. Historia ei useinkaan etene tasaisesti, vaan se ottaa joskus jyrkkiä käänteitä.

Historiallinen tausta ja seuraukset

Muutos ei tapahtunut tyhjiössä, vaan siihen vaikuttivat poliittiset laskelmat ja yhteiskunnallinen vakaus. Keisarit halusivat löytää yhtenäistävän voiman hajanaiseen ja kriisiytyvään valtakuntaan. Kristinuskosta sallittu uskonto keisari -ratkaisujen myötä tarjosi vahvan hierarkian ja selkeän ideologisen selkärangan, joka palveli keisarin valtaa.

Seisominen Rooman historian käännekohdassa merkitsi sitä, että kirkon ja valtion suhde kietoutui yhteen sadoiksi vuosiksi eteenpäin. Tämä loi perustan koko keskiaikaisen Euroopan kehitykselle, jossa uskonnollinen ja maallinen valta kävivät jatkuvaa vuoropuhelua ja valtataistelua.

Rooman uskonnollisten ediktien vertailu

Kristinuskon asema Rooman valtakunnassa muuttui kahden merkittävän hallitsijan aikana. Seuraava vertailu osoittaa Milanon ja Thessalonikan ediktien keskeiset erot.

Milanon edikti (313 jaa.)

1. Antoi kristityille ja kaikille muille uskonnonvapauden sekä lopetti valtion vainot
2. Keisari Konstantinus Suuri ja Licinius
3. Kristinusko sallittiin muiden uskontojen rinnalla, ei vielä valtionuskonto

Thessalonikan edikti (380 jaa.)

1. Tekee kristinuskosta Rooman valtakunnan ainoan virallisen uskonnon
2. Keisari Theodosius I
3. Syrjäytti perinteiset pakanalliset uskonnot ja nosti kirkon valtiolliseen asemaan

Antiikin historian opiskelijan oivallus Roomassa

Matti, 22-vuotias historian opiskelija Helsingistä, valmistautui antiikin Rooman tenttiin ja sekoitti jatkuvasti Konstantinuksen ja Theodosiuksen roolit. Hänestä tuntui, että vuosiluvut ja ediktit menivät aina sekaisin.

Hän yritti vain päntätä ulkoa vuosilukuja vuodelta 313 ja 380, mutta ne eivät jääneet mieleen. Tenttikysymykset tuntuivat ylivoimaisilta, ja hän oli turhautunut.

Sitten Matti tajusi jakaa asian kahteen vaiheeseen: ensin salliminen (Milanon edikti ja Konstantinus) ja vasta myöhemmin pakollisuus (Thessalonikan edikti). Hän kirjoitti muistiin, että salliminen tapahtui ensin ja valtionuskonnoksi tulo tuli vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Tentissä tulos oli erinomainen. Matti oivalsi, että historian käännekohtia ymmärtää parhaiten silloin, kun hahmottaa prosessin vaiheet eikä vain erillisiä vuosilukuja.