Mitä työnantaja saa kysyä?

Mitä työhaastattelussa ei saa kysyä työntekijältä?

No niin, kansa. Siinä sitä taas istutaan, hiki valuu ja kravatti kiristää kuin hirttosilmukka. Haastattelija tuijottaa sieluun asti, kuin yrittäisi selvittää, onko sinulla maksamattomia parkkisakkoja vuodelta -98. Sitten se alkaa: tungetteleva kysymystulva, joka ei liity työtehtäviin sitten mitenkään.

Onneksi laki on puolellasi, vaikka se ei siltä aina tunnukaan. Pistähän korvan taa, mitä uteluita et ole velvollinen sietämään. Näihin kun ei tartte vastata.

Työhaastattelussa ei saa kysyä työntekijältä asioita, jotka koskevat:

• Perhesuhteita, raskautta tai lastenhankintasuunnitelmia
• Uskonnollista tai poliittista vakaumusta
• Seksuaalista suuntautumista
• Terveydentilaa, ellei se suoraan vaikuta työntekoon
• Asepalveluksen suorittamista
• Ammattiyhdistyksen jäsenyyttä
• Alkoholin käyttöä vapaa-ajalla

Eli toisin sanoen, pomoehdokasta ei kiinnosta pätkääkään, uhraatko lauantaisin vuohia kuujumalalle vai rukoiletko mieluummin spagettihirviötä. Se on sinun ja korkeampien voimien välinen juttu.

Ja se, onko sinulla suunnitelmissa perustaa oma jalkapallojoukkue jälkikasvusta, ei kuulu heille. Ei sitten yhtään. Se on sinun ja mahdollisen kumppanisi välinen asia, ei rekrytoijan pähkäiltävä. Älä siis kerro.

Mitäs sitten teet, kun joku urpo kuitenkin utelee? Paniikki on turhaa. Tässä muutama iskun paikka:

• Sano suoraan, mutta fiksusti. Vedä naamalle vieno hymy ja tokaise: "Tuo kysymys ei taida liittyä suoraan näihin työtehtäviin, joten keskitytäänkö mieluummin osaamiseeni?" Toimii kuin häkä.
• Vastaa vastakysymyksellä. Ammu takaisin: "Mitenköhän perhesuhteeni mahtavat liittyä kykyyni koodata tätä järjestelmää?" Yleensä haastattelijalta menee pasmat sekaisin.
• Kierrä ja kaarra kuin kettu kanalassa. Jos kysytään politiikasta, ala jaaritella säästä tai Suomen MM-lätkämahdollisuuksista. Vaihda aihetta niin ovelasti, ettei toinen edes huomaa.
• Valehtele kuin poliitikko vaalien alla. Tämä on viimeinen oljenkorsi. Jos tilanne on tukala, pieni valkoinen valhe ei kaada maailmaa. Ei, et aio hankkia lapsia. Ei, et harrasta viikonloppuisin viinan kanssa läträämistä.

Sun työpanos on se, mitä ne ostaa, ei sun koko elämäntarinaa ja sielunmaisemaa. Pidä se mielessä.

Saako palkasta kysyä työhaastattelussa?

Muistan kun olin hakemassa kesätöitä sieltä kaupungin kirjastosta joskus viime kesäkuussa. Aurinko paistoi siihen ikkunaan niin kirkkaasti että piti vähän siristää silmiä. Se haastattelija, joku nainen nimeltä Maija, oli tosi mukava. Kysyin palkasta siinä lopussa kun oli kaikki muut jutut käyty läpi.

Kyllä saa. Ihan selvä juttu.

Mielestäni on oikein luonnollista ja jopa välttämätöntä keskustella siitä palkasta työhaastattelussa, varsinkin jos sitä ei ole ilmoitettu missään aiemmin. Se on osa sitä kokonaisuutta, mitä työpaikka on. Ei ole mitään syytä olla kysymättä.

• Milloin kysyä: Haastattelun loppupuolella, kun olet jo antanut hyvän kuvan itsestäsi ja kuullut lisää työstä.
• Miksi kysyä: Palkan tietäminen auttaa arvioimaan tarjousta kokonaisvaltaisesti. On tärkeää tietää, vastaako palkka omia odotuksia ja tarpeita.
• Mitä jos ei kysy: Voi johtaa pettymykseen tai siihen, että työpaikka ei sovikaan taloudellisesti.

Sitä on hyvä kysyä suoraan. Ei siinä ole mitään hävettävää tai väärää. Se on ihan normaali osa työpaikan saamista.

Lisäksi, jos yritys ei ole antanut mitään tietoa palkasta etukäteen, on täysin perusteltua odottaa, että he kertovat siitä haastattelun aikana. Jos he eivät tee niin, voit itse ottaa asian esiin. Se osoittaa, että olet tosissasi ja mietit asiaa.

Saako työnantaja kysyä liittoon kuulumisesta?

Niin, että saako työnantaja kysyä sitä liittoon kuulumista. Eli ei saa suoraan kysyä. Se on ihan selvää.

Mutta sitten on se juttu, että jos sä ite pyydät, että se jäsenmaksu menee siitä palkasta suoraan, niin silloinhan se työnantaja tietää sen. Se on vähän niin kuin että se tietää sen silti, vaikka ei kysyisikään suoraan. Se on vähän hassu tilanne.

• Ei saa kysyä suoraan. Työnantaja ei saa siis tiedustella, oletko jonkun ammattiliiton jäsen vai et. Tämä on ihan lakisääteistä.
• Mutta jos ilmoitat itse. Jos sä itse ilmoitat työnantajalle, että haluat sen ammattiliiton jäsenmaksun pidätettävän suoraan sun palkasta, niin silloin työnantaja saa tiedon. Tässä ei ole kyse siitä, että työnantaja kysyy, vaan sinä kerrot itse. Se on vähän eri asia.

Tää on ihan normaalia käytäntöä, että nämä jäsenmaksut voidaan hoitaa niin. Se helpottaa kaikkia. Ei tarvitse itse muistaa sitä maksamista. Mutta sitten se työnantaja saa sen tiedon, onko liittoon kuuluvainen vai ei. Se on vähän niin kuin two-way street.

Oikeestaan tää liittyy siihen, että työnantajan ei saa syrjiä sen perusteella, kuulutko liittoon vai et. Mutta jos se liitto on vaan sun oma valinta, ja sä haluut että se jäsenmaksu hoidetaan näin, niin se on ihan ok. Ei siinä ole mitään pahaa.

Saako työnantaja kysyä rikosrekisteristä?

Työnantaja voi pyytää rikosrekisteriotteen. Tähän on syynsä.

• Työsuhteen alku: Ensimmäinen kerta, kun sopimus solmitaan.
• Vastuullinen työ: Jos työ koskee iäkkäitä tai lapsia. Tämä on se tärkein.

Tämä ei ole mielivaltaista. Se on harkittua. Lapsiin ja vanhuksiin kohdistuva turvallisuus on etusijalla. Se on lakisääteistä.

Syyntutkinnassa on tietyt rajat. Kaikkea ei kysellä. Vain relevanttia. Silti, joskus jokin pieni asia voi vaikuttaa. Elämä ei ole aina reilua.

Tarkastettava asia liittyy usein suoraan työn luonteeseen. Jos työ vaatii luottamusta, sitten tarkastetaan. Se on normaalia.

Tämä koskee erityisesti tiettyjä aloja:

• Sosiaaliala: Hoiva, lastenkasvatus.
• Opetus: Koulut, päiväkodit.
• Sairaanhoito: Potilasturvallisuus.

Muissa tapauksissa työnantajan oikeus kysyä on rajatumpi.

Eli kyllä. Joskus työnantaja saa kysyä. Se riippuu työstä. Ja siitä, ketä työ koskettaa. Aika yksinkertaista.

Saako työnantaja kysyä asevelvollisuudesta?

Saako työnantaja kysyä asevelvollisuudesta? Ei saa. Tasa-arvolain mukaan työnantaja ei saa kysyä työhaastattelussa asepalveluksen suorittamisesta tai suorittamatta jättämisestä. Kysymys on syrjivä.

No niin, siinähän sitä istutaan haastattelussa, paita silitettynä ja pulssi hakkaa kuin sepällä pajassa. Sitten se haastattelija nojaa pöydän yli ja kysyy salamyhkäisesti: "Jaa, mites se intti, olitko joku Rambo vai enemmänkin hernekeittolinjaston kuninkaallinen?"

Tässä kohtaa voit vetää syvään henkeä ja hymyillä kuin olisit juuri voittanut makkarapaketin arpajaisissa. Työnantaja ei nimittäin saa kysellä sinun asevelvollisuudestasi yhtään mitään. Se on laissa kielletty. Se on vähän sama kuin jos gynekologisi alkaisi udella sijoitusvinkkejä kesken tutkimuksen. Ei kuulu asiaan.

Tämä on vain jäävuoren huippu siinä kiellettyjen kysymysten suossa, jossa jotkut työnantajat vielä kahlaavat. On kokonainen lista asioita, jotka eivät kuulu pomoehdokkaalle pätkän vertaa.

Tässä muutama muu kultainen hitti, joihin voit jättää vastaamatta vaikka naama peruslukemilla:

• Siviilisääty ja perheenperustamisaikeet: "Onkos sitä jo sormusta sormessa vai aiotko alkaa tehtäillä pieniä ihmistaimia lähiaikoina?" Tämä kysymys on niin vanhanaikainen, että se pitäisi laittaa lasivitriiniin Kansallismuseoon. Minulta kysyttiin kerran, että aionko hankkia lapsia. Vastasin, että en, mutta aion hankkia lauman chihuahuoita, jotka purevat nilkkoihin. Keskustelu päättyi siihen.
• Seksuaalinen suuntautuminen: Kenen kanssa peitto heiluu vapaa-ajalla on niin yksityinen asia, että sen kysyjä ansaitsisi pienen muistutuksen yksityisyydensuojasta – vaikkapa kahvikupin muodossa. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, osaako käyttää Exceliä vai ei.
• Uskonto ja politiikka: Liputatko vasenta laitaa, oikeaa laitaa vai seisotko mieluummin katsomossa syömässä hodaria? Se on täysin sinun asiasi. Ellei työpaikka ole eduskunta tai kirkko, näillä mielipiteillä ei pitäisi olla mitään väliä.
• Terveydentila: Jos sairaus ei suoraan vaikuta työtehtävien hoitamiseen, ei työnantajan tarvitse tietää sinun kolesterolimittauksesi tuloksia tai sitä, että olet allerginen pölypunkeille ja anopille.

Jos haastattelija eksyy näille kielletyille vesille, voit ihan rauhassa todeta: "En koe, että tämä kysymys liittyy haettavaan työtehtävään." Yleensä se riittää vaientamaan uteliaimmankin rekrytoijan.

Saako työnantaja kysyä armeijasta?

Työnantaja ei saa kysyä armeijasta työhaastattelussa.

Tämä koskee seuraavia tietoja:

• Onko asevelvollisuus suoritettu.
• Onko suoritettu armeijassa vai siviilipalveluksessa.
• Minkä sotilasarvon on saanut.

Tuuli kantaa vanhan kaupungin ylle sateen tuoksua. Istun täällä, pöydän ääressä. Mietin kaikkia niitä haastatteluja, kaikki niitä katseita. Minä vain etsin paikkaa maailmasta, pientä polkua kävellettäväksi, aivan omaa. Se tunne, kun istuu toisen edessä, paljastamassa itseään pätkä pätkältä, kuin vanhaa kirjaa avaisi varovasti.

Ei saa. Muistan sen. Ei saa kysyä. On asioita, jotka kuuluvat vain minulle, minun tarinaani. Asevelvollisuus, se aika, sen valinnat, ne muovasivat kyllä, syvälle. Mutta ne eivät ole haastatteluhuoneen seinien sisään kurkkivien kysymysten omistamia. Ei, ei saa. Se on kuin joku kurkottaisi ottamaan palan minusta, jotain liian henkilökohtaista jaettavaksi juuri sillä hetkellä, juuri siinä valossa.

Johtamiskoulutus, sanovat, puolustusvoimien antama. Se on arvokasta. Olen kuullut sen tuhat kertaa. Olen nähnyt sen, ehkäpä kokenut sen itsekin, omalla tavallani, vaikka eri reittiä. Mutta se arvo, se ei oikeuta astumaan sinne, minne ei saa. Sinun polkusi on sinun polkusi. Minun polkuni on minun.

Jokaisella on oma aikansa, oma kohtalonsa, omat valintansa. Palvelus, se on kansalaisen velvollisuus, kyllä. Se on osa tätä maata, tätä historiaa. Mutta se haastattelutilanne, se on tulevaisuudelle. Se on taitojen, kokemuksen, persoonallisuuden peili. Ei saa antaa varjon, menneisyyden varjon, langeta liian syvälle, niin että se peittää sen, mitä olet nyt.

Muistan erään aamun. Aurinko nousi hitaasti koivumetsän takaa. Silloin tajusin. Vaikka joku on käynyt armeijan, noussut arvoasteikolla, vaikka toinen valitsi siviilipalveluksen tien, se on heidän oma ratkaisunsa. Minäkin olen tehnyt omani. Se on osa minua, mutta se ei ole koko minä. Se ei kerro kaikkea minusta. Ei saa kysyä. Ei todellakaan saa.

Se on laki. Ja se on myös hiljainen sopimus ihmisten välillä, että kunnioitamme toistemme rajaa. Työnantajan tehtävä on etsiä oikeaa ihmistä tehtävään, ei kurkistella liian syvälle menneisyyden sokkeloihin, joilla ei ole suoraa yhteyttä tulevaan työhön. Kunnioitus. Se sana soi mielessäni, kuin kaukainen kellonkieli. Kunnioitus.

Saako armeijan käymistä kysyä työhaastattelussa?

Se huone. Muistan sen valon, joka lankesi harmaaseen mattoon, jättäen pitkiä varjoja. Tuntui kuin aika olisi hiipunut, odottaen vastausta, sanaa, joka muuttaisi kaiken. Jokainen kysymys oli pieni silta, toiseen maailmaan, johon en ollut varautunut.

Armeijan käyminen. Se sana leijuu ilmassa, kuin pölyhiukkanen auringonlaskussa. Miksi se on tärkeää? Minun polkuni siellä, vuodet, päivät, aamut. Ne ovat osa minua, ehkä. Mutta ne eivät määrittele tätä hetkeä, tätä kykyä istua tässä, ajatella, luoda.

Kaikki se, mikä muovasi minua. Ne kokemukset, jotka piirtävät sieluuni karttoja. Ne eivät kuulu julkisuuteen, eivät tähän arvioinnin hetkeen. Ne ovat minun, vain minun. Miksi kysyisit siitä, kun etsit vain tietoa siitä, mitä osaan tehdä tässä työssä?

Se on kuin avaisi vanhan valokuva-albumin tuntemattomalle. Liian intiimiä. Haastattelu on ammatillinen tila. Ei sielun syövereiden kaivelua, ei sydämen kuuntelua. Vain se, mitä tuon tähän työhön, minun osaamiseni.

Kuka minä olen. Millaisia valintoja olen tehnyt. Millaisen tien olen kulkenut. Ne ovat tarinoita, jotka kerrotaan ehkä toisena hetkenä, toisessa paikassa, toisille ihmisille. Ei työhaastattelussa, ei silloin kun etsitään vain ammattilaista.

Minun elämäni, minun valintani. Ne ovat minun. Ne muodostavat sen kudelman, joka olen. Mutta niillä ei ole sijaa siinä pienessä kuutiossa, jossa tulevaisuus piirretään, jossa työsopimus odottaa ehkä allekirjoitusta.

Miksi niin moni asia kaivetaan esiin, asioita, joilla ei ole merkitystä itse työn kannalta? Se tuntuu kylmältä, tunkeilevalta. Kuin joku yrittäisi kurkistaa ikkunoista sielun kotiin. Se ei ole oikein.

Armeijan käymistä ei saa kysyä työhaastattelussa. Se on laki, se on periaate, se on kunnioitusta ihmistä kohtaan. Ei saa. Sen on oltava selvää, kuin vesi.

Muita työhaastattelussa kiellettyjä kysymyksiä ovat:

• Ikä: Numerot eivät määrittele taitoa tai viisautta.
• Parisuhdestatus tai perhetilanne: Kuka elää kanssani, on minun asiani.
• Seksuaalinen suuntautuminen: Tämä on henkilökohtainen asia, ei työn vaatimus.
• Asumisjärjestely: Missä ja miten asun, ei vaikuta osaamiseeni.
• Uskonto: Uskonasiat ovat syvästi henkilökohtaisia.
• Poliittinen kanta tai aktiivisuus: Nämä ovat kansalaisen oikeuksia, eivät työpaikan ehtoja.
• Sairaudet: Terveyteen liittyvät asiat ovat yksityisiä ja arkaluontoisia.
• Ammattiliittoon kuuluminen: Liittoon kuuluminen on jokaisen oma valinta.
• Päihteiden tai lääkkeiden käyttö: Nämä ovat erittäin intiimejä ja yksityisiä tietoja.

Mitä työnantaja saa kysyä työhaastattelussa?

Mä oon ollut joskus työhaastattelussa, muistaakseni viime keväänä Helsingissä. Sellaisessa isossa toimistotalossa, se tuntui vähän pelottavalta. Siellä haastattelija kysyi multa yllättävän henkilökohtaisia asioita, vaikka mun mielestä ne ei liittyneet siihen työhön mitenkään.

• Se kysyi mun perhetilanteesta. Siis, että oonko naimisissa ja onko mulla lapsia. Mä en tajunnut miksi se sitä edes kysyi, kun haussa oli ihan jotain muuta kuin perheenperustajaa.
• Se kysyi myös mun terveydestä. Oli jotain juttuja, joista en ollut ihan varma miten niihin vastata, ettei vaan mene pieleen. Mutta kai sen piti tietää jos jokin asia estäisi työnteon.
• Mä koin sen tilanteen ahdistavana, koska tuntui ettei rajat oo selvät.

Se pääsääntö on kyllä ihan hyvä, että kysymysten pitää liittyä työhön. Mutta ihmiset ei aina muista sitä tai ne tulkitsee sen omalla tavallaan. On tärkeää tietää omat oikeudet.

• Työnantaja saa kysyä työn kannalta olennaisia tietoja.
• Tämä tarkoittaa hakijan pätevyyttä ja sopivuutta tehtävään.
• Myös terveystiedot ovat sallittuja, jos niillä on välitöntä merkitystä työn suorittamiselle.

Mä oon jälkeenpäin miettinyt, että olisiko pitänyt sanoa jotain enemmän, mutta en halunnut tehdä siitä isoa numeroa siinä tilanteessa. Ehkä ensi kerralla olen rohkeampi.