Mitä ovat kotimaiset viljat?

Mitkä ovat Suomen tärkeimmät viljalajit?

Kotimaiset viljat muodostavat suomalaisen maatalouden ja ruokatuotannon perustan. Viljakasvien tunteminen auttaa ymmärtämään maan elintarvikeomavaraisuutta ja maatalouden tuotantorakenteita.

Mitä ovat kotimaiset viljat?

Kotimaiset viljat Suomessa ovat ohra, kaura, vehnä ja ruis. Nämä neljä viljalajia muodostavat suomalaisen peltoviljelyn ja ruokakulttuurin vankkumattoman perustan. Suomi on maailman pohjoisin maatalousmaa, jossa viljanviljely vaatii kasveilta erityistä sopeutumista lyhyeen mutta valoisaan kasvukauteen.

Suomen viljelty pinta-ala jakautuu pääosin näiden neljän lajin kesken. Tilastojen valossa viljelyalaltaan ylivoimaisesti suurin kotimainen vilja on ohra, jota viljellään noin 369 000 hehtaarin alalla. Toisena tulee kaura noin 320 000 hehtaarilla ja kolmantena vehnä noin 235 000 hehtaarilla. Ruis puolestaan kattaa selvästi pienimmän alan, sillä sen viljely vakiintui äskettäin vain noin 21 000 hehtaariin. Vaikka lajien suosio pelloilla vaihtelee, jokaisella niistä on korvaamaton rooli suomalaisessa elintarviketeollisuudessa ja rehun tuotannossa.

Suomen suosituimmat viljalajit pelloilta pöytään

Kotimaiset viljat pelloilla ja kuluttajien lautasilla edustavat kahta eri maailmaa, sillä tuotantomäärät ja käyttötavat eroavat toisistaan merkittävästi. Rehukäyttö hallitsee pintoja, mutta elintarvikkeissa kauralla ja vehnällä on vankka johtoasema.

Noin puolet Suomen viljelypinta-alasta tuottaa rehua kotieläimille, ja tässä ohra sekä kaura ovat avainasemassa. Ohra on Suomen vanhin ja laajimmin viljelty kasvi, jonka kokonaissadosta lähes 80 prosenttia päätyy eläinten rehuksi. Kaura puolestaan on noussut todelliseksi suomalaiseksi menestystarinaksi ja brändiksi. Elintarvikekäytössä kauran kulutus on kasvanut poikkeuksellisen voimakkaasti. Kotimaisessa elintarviketuotannossa käytetään nykyään vuosittain noin 200 miljoonaa kiloa kauraa, mikä tekee siitä teollisuudelle äärimmäisen arvokkaan raaka-aineen.

Vehnä ja ruis tunnetaan perinteisinä leipäviljoina. Vehnä kattaa suuren osan suomalaisten päivittäisestä jauhojen kulutuksesta, ja elintarvikkeiden valmistukseen käytettävästä viljasta noin puolet on vehnää. Ruis puolestaan on suomalaisen ruisleivän sielu, mutta sen satomäärät vaihtelevat suuresti. Kotimaisen rukiin vuotuinen kulutus on noin 72 miljoonaa kiloa. Viimeisimmät satovuodet osoittavat, että rukiin kotimainen tuotanto jää usein alle elintarvikekäytön tarpeen, jolloin vajetta joudutaan paikkaamaan varastoilla tai tuonnilla.

Miten eri kotimaiset viljat erottaa toisistaan?

Tunnistaminen pellon pientareelta voi aluksi tuntua haastavalta, mutta jokaisella viljalla on omat selkeät tuntomerkkinsä. Kun oppii katsomaan kukintoa ja jyvän rakennetta, erot kirkastuvat nopeasti.

Muistan elävästi, kun ensimmäistä kertaa opiskelin viljalajien tunnistusta agrologiystäväni kanssa hämärtyvässä loppukesän illassa. Seisoin pellon laidalla ja kaikki näytti silmissäni pelkältä tasaiselta keltaiselta massalta. Mutta kun ystäväni pyysi minua sulkemaan silmäni ja koskettamaan kasveja, tunnistus avautui aivan uudella tavalla. Kasvien erot eivät ole vain visuaalisia - ne ovat tunto- ja rakennekysymyksiä. Tämän oivalluksen jälkeen en ole enää koskaan sekoittanut näitä upeita kasveja keskenään.

Mietitkö usein, mitä viljoja Suomessa viljellään ja miten ne erottaa toisistaan parhaiten? Suomen viljalajit tunnistaa helpoiten seuraavien piirteiden avulla: Kaura: Erottuu kaikista muista lajeista välittömästi, koska sillä ei ole tiivistä tähkää. Kauran kukinto on harva ja rönsyilevä röyhy, jossa jyvät roikkuvat yksittäisinä kelloina. Ohra: Tunnetaan erittäin pitkistä ja suorista vihneistään eli piikeistään, jotka nousevat tähkän päästä ylöspäin. Tähkä nuokkuu usein raskaasti kypsyessään. Ruis: On pitkäkortisin kotimainen viljamme, joka voi kasvaa huomattavasti miestä korkeammaksi. Sen tähkä on pitkä, siniharmaa ja vihneet ovat lyhyemmät kuin ohralla. Vehnä: Tähkä on hyvin tiivis, paksu ja lähes kokonaan neliömäinen ilman pitkiä piikkejä. Se seisoo pellolla jäykän pystyssä keltaisena loppukesään asti.

Kotimaisten viljojen vertailu ja erityispiirteet

Ohra

- Eläinten rehu, mallasjuomat ja tärkkelysteollisuus

- Sisältää kuitua ja mallastuksessa vapautuvia entsyymejä

- Suurin viljelyala, noin 369 000 hehtaaria

Kaura (Suositeltava terveysvilja)

- Puurot, myslit, kaurajuomat ja merkittävä vientituote

- Erittäin korkea beetaglukaanin ja pehmeän rasvan määrä

- Toiseksi suurin ala, noin 320 000 hehtaaria

Vehnä

- Ruokaleivät, pullat, leivonnaiset ja pastatuotteet

- Sisältää sitkoproteiinia (gluteenia), joka antaa taikinalle rakenteen

- Kolmanneksi suurin ala, noin 235 000 hehtaaria

Ruis

- Perinteinen ruisleipä, hapanleivät ja joulupuurot

- Rikas rukiin kuitukoostumus, joka tukee suoliston hyvinvointia

- Pienin viljelyala, noin 21 000 hehtaaria

Maanviljelijä Antin herätys: Kauran voittokulku pohjoisella tilalla

Antti, 45-vuotias perheviljelijä Pohjanmaalta, oli viljellyt rehuohraa sukutilallaan yli kahden vuosikymmenen ajan. Hän huomasi ohran kannattavuuden heikkenevän lannoituskustannusten nousun myötä ja pelkäsi perinteisen tilansa tulevaisuuden puolesta.

Ensimmäisessä muutoksen huumassa hän päätti vaihtaa puolet pelloistaan herkkään syysvehnään ilman riittävää pohjatyötä. Talven ankarat yöpakkaset ja puutteellinen lumipeite kuitenkin tuhosivat lähes koko vehnäsadon, mikä aiheutti tuhansien eurojen tappiot.

Tämän katkeran oppitunnin jälkeen Antti tajusi, ettei luontoa vastaan voi taistella pelkällä upponiskaisuudella. Hän istui alas, analysoi pohjoisia maaperäolosuhteitaan ja päätti panostaa alueelle luontaisesti sopivaan elintarvikekauraan.

Muutoksen ansiosta kauran elintarvikelaatu nousi huippuunsa ja puolet sadosta päätyi vientiin saakka. Tilanteen myötä Antin liikevaihto parani merkittävästi ja hän oppi, että pohjoisen olosuhteiden kunnioittaminen tuo parhaan tuloksen.