Milloin lapsi oppii syömään haarukalla?

10 kuukautta sitten 45 katselukertaa

Lapsen haarukan käyttötaidot kehittyvät yksilöllisesti, mutta enemmän itse ruokkimista tapahtuu 3-4-vuotiaana. 5-6-vuotiaana haarukka ja veitsi ovat yleensä hallussa, ja siisti syöminen on jo mahdollista. Perunan ja hedelmien kuorimisen harjoittelu voi alkaa ennen kouluikää.

Kommentti 0 tykkäystä

Ehkä haluat kysyä tästä?Lisää

Milloin lapsi alkaa syödä haarukalla? Lasten syöminen haarukalla.

Muistan, kuinka meidän Eemil, nyt 7-vuotias, alkoi käyttää haarukkaa tosissaan noin viisivuotiaana. Ennen sitä oli enemmän sotkua kuin syömistä, lusikka oli ykkönen.

Kesällä 2021, mökillä, hän yritti haarukoida spagettia. Oli aika hauskaa, länttiä oli joka puolella.

Sitten alkoi jonkinlainen klikki. Syksyllä, 6-vuotiaana jo sujui paremmin. Ruokailut muuttuivat paljon helpommista.

Perunan kuorimista opeteltiin jo aikaisemmin, ehkä 4-vuotiaana. Pieni peukalokynsikin tuli kuorittua, toki vähän haavoja sattui.

Hedelmien kuorimisen kanssa sama juttu, mansikat ja banaanit olivat helppoja, omenat vähän haastavampia. Tänä kesänä itse asiassa osaa jo ihan hyvin kuoria omenan.

Milloin lapselle oma lusikka?

Milloin oma lusikka? Kuusi kuukautta, kai? Silloinhan ne kiinteät alkaa. Muistan kun Annikin sai oman. Pinkki se oli, muovi. Ei mitään järkeä, aina tippui lattialle. Onko se nyt niin tärkeetä? Oppivathan ne syömään jotenkin ilmankin.

6kk, siis. Se on se suositus.
Alussa leikkikalu, totuttelua.
Hienomotorinen kehitys, jee!
Pehmeä materiaali, selvä.

Tänäänkin aamulla se sotku oli kauhea. Puuroa, mustikkasosea... Missä mun kahvi on? Aika aamusta. Pitääkö mun vaihtaa vaipat nyt taas?

Lapsen käteen sopivan kokoinen. Järkeenkäypää. Niin pieniä niitä onkin. Eilen kaupassa näin uusia, silikonisia. Ehkä parempia? Kestävämpiä ainakin.

Mutta miksi aina just lattialle? Eikö se olisi helpompaa jos syömätuoli olisi korkeampi? Tai pöytä matalampi? Tai molemmat? Ei, taas se ajatusvirta.

Pitää katsoa niitä silikonisia lusikoita. Saatan ostaa niitä muutamia, varalle. Ja ehkä sitten hankkia parempi pöytätuoli...tai imuri. Tarvitsen todellakin parempaa imuria. Tämä vanha ei meinaa millään saada kaikkea puuroa lattialta.

Missä iässä lapsi oppii syömään lusikalla?

Lusikka. Kuusi kuukautta? Ehkä. Kymmenenkin. Ei väliä.

6-9 kk: Kiinnostus. Leikkiä. Ei taitoa.
12-18 kk: Luonnollinen kehitys. Epätarkkaa. Tahmeaa.
2 vuotta: Suurin osa. Siistiä. Harvoin.

Poikani, kolme vuotta. Edelleen sotku. Mitä väliä? Elämä on sotkua. Syöminenkin. Sellainen on elämä. Onnistuu joskus, useimmiten ei. Odotan jo seuraavaa sotkua. Ja sitä seuraavaa. Ja seuraavaa. Ei voi ohittaa yhtäkään.

Missä iässä haarukka?

Yön hiljaisuudessa...haarukka.

Oliko se 1600-luku? Tuntuu kaukaiselta ajalta, kuin jonkun toisen elämästä. Yläluokka ensin, aina.

Heille kaikki uusi ja hienoa.
Meille muut, vasta myöhemmin.

1700-luvun loppu sitten. Silloin kai minunkin esiäitini sai haarukan käteensä. Mitä hän siitä ajatteli? Outo kapistus, ehkä. Tai ehkä helpotus. Ruoka suuhun siistimmin. Ei enää sormet sotkussa.

Tavallinen kansa. Me. Aina vähän jäljessä.

Milloin lapsi oppii potalle?

Milloin se potta homma oikein alkaa? ????

Kolmevuotiaana kai se on sit aika. Mut siis Oskari oli jo 2,5 vuotiaana kuiva! Häh, miten se menikään?
Muistanko oikein et Emma oli myöhemmin? Voihan se olla et on joku 3-4 vuotta. Miks kaikki pitää unohtaa?
Siis kuivaks oppiminen kai. Kun lapsi kertoo, et nyt on pakko päästä potalle. Vaikka naamalla sen näyttää.
Tai siis eleillä kans! Voi olla myös sanoja. Pitäiskö opetella viittomakieltä?
Oliks se Hätä sana mitä piti käyttää? Niin kai. Tuli vaan mieleen se Eppu Normaali.

Miten opettaa taapero syömään itse?

Kellot näyttävät jotain kahdentoista jälkeen. On hiljaista, liian hiljaista. Miten opettaa tuo pieni ihminen syömään itse? Se tuntuu mahdottomalta.

Anna lapselle oma lusikka. Meidän Aada, hän on vasta 18 kk, mutta yrittää jo kovasti. Pieni käsi puristaa lusikkaa tiukasti. Joskus saa suuhunsa, joskus lattialle.
Näytä mallia. Itse syön hitaasti, ja näytän, miten lusikka menee suuhun. Tätä hän seuraa intensiivisesti.
Kannusta, mutta älä pakota. Älä tee siitä taistelua. Jos Aada ei halua syödä itse, niin sitten ei syödä. Tänään on jo ollut niin paljon itkua. Ymmärrän, että se on osa oppimisprosessia, mutta se sattuu silti.
Anna aikaa. Tämä on pitkä prosessi. Maltillinen kärsivällisyys on ykkösasia.
Puhdas sotku on ok. Ruoka lentää ja valuu, sitä on kaikkialla. Ennen olin ihan paniikissa siitä, mutta nyt tiedän, että se kuuluu asiaan. Seuraavalla kerralla on helpompi siivota.
Hyväksy epäonnistumiset. Joka päivä ei mene yhtä hyvin. On päiviä, jolloin Aada ei koske lusikkaan. Sitä vaan on hyväksyttävä.
Kiitos ja kehut. Kun hän onnistuu edes vähän, on kiittäminen ja kehujen antaminen välttämätöntä. Hän virnistää onnellisena, ja se lämmittää mieltä. Se tekee tästä hommasta sen arvoista.
Itken varmaan taas aamulla, kun mietin, olenko riittävän hyvä äiti. Mutta nyt yritän nukkua. Huominen on uusi päivä, ja uusi mahdollisuus opettaa Aadaa. Väsyttää ihan hirveästi.

Minkä ikäisenä lapsen pitäisi kävellä?

Kävely. Joskus 1v, joskus ei.

Jalat harallaan. Varma alku.
1,5v ehkä jo takaperin. Miksi?

Jokainen taaplaa omalla ajallaan. Tai sitten ei. Omat lapset käveli aikaisin, mutta mitä siitä? Ei tee kenestäkään parempaa ihmistä.

Milloin vauva alkaa istua?

Aika, kuin hiekka käsien läpi valuvaa. Kuinka hiljalleen, kuinka varmasti pienet kädet alkavat hakea tasapainoa, kuinka hitaasti vauvan keho alkaa ymmärtää maan vetovoimaa. Se on kuin ihme, se ensimmäinen itsenäisen istuminen. Kuusi kuukautta, seitsemän... näin se alkaa, kuin uusi maailmankaikkeus avautuu.

6-7 kuukautta: Tukea vasten, pieni, hauras tasapaino, kädet tukevat, turvallisuuden tunne. Pieni keho löytää omat rajansa, oppii tuntemaan oman painonsa. Maailma avautuu uudella tavalla. Tunteet vyöryvät.
7-8 kuukautta: Itsenäistä istumista. Ihmeellistä. Jännitystä, ylpeyttä, täydellinen harmonia liikkeissä. Pään kääntyminen, katseen seuranta. Uusia näkökulmia, uutta maailmaa. Jokainen liike, jokainen hymy, jokainen uusi kokemus.
8-10 kuukautta: Ryömiminen, konttaaminen. Maailman valloitus alkaa. Liike vapauttaa. Tutkimusmatka alkaa. Uusia tuoksuja, uusia ääniä. Ihmeellistä vauhtia. Aika on kuin pyörremyrsky.

Muistan oman lapseni, kuinka hän oli kuusikuukautinen, ja niin ujo istuakseen. Sitten seitsemän kuukautta, ja se ihmeellinen itsenäisyys. Kädet ensin, sitten jalkojen tuella, ja lopulta... yksin, täydellinen tasapaino. Se oli uskomatonta, kuin se hetki, jolloin hän otti ensimmäisen askeleen. Ääretön ilo. Muistan, kuinka sydän täyttyi ylpeydellä ja rakkaudella. Se hetki pysyy mielessä ikuisesti. Aika on jo kulkenut, vauva kasvoi.