Mitä ei sanoa masentuneelle?

Tiedättekö sen tunteen, kun maailma tuntuu painavan hartioita? Kun aurinko ei tunnu paistavan ja kaikki tuntuu…harmaalta? Minä tiedän. Ja yksi viimeisistä asioista, mitä silloin haluaa kuulla, on “yritä piristyä!” Oikeasti?! Kuin se olisi niin helppoa. Kuin napsauttaisi sormiaan ja kaikki olisi paremmin.

Mutta eihän se ole. Masennus ei ole valinta, eikä se ole heikkoutta. Se on… No, se on kuin musta koira, joka seuraa varjossasi. Joskus se on hiljainen ja huomaamaton, joskus se murisee uhkaavasti, ja joskus se puree. Ja silloin kun se puree, viimeinen asia mitä tarvitset on jonkun sanovan “se on vain pääsi sisällä”. Eikö?! Niin kuin enkö itse tietäisi sitä! Mutta se tieto ei auta, se ei poista sitä kylmää, painavaa tunnetta rinnasta.

Muistan kerran, kun itkin työkaverilleni ja hän sanoi, että “elämä ei ole reilua”. No ei ole, mutta entä sitten? Se ei lohduttanut. Päinvastoin. Tuntui kuin hän mitätöisi tunteeni. Sama juttu kuin “asiat voisivat olla huonommin”. Tiedän, että voisivat, mutta se ei tee tästä hetkestä yhtään helpompaa. Tai “käy enemmän ulkona”? Olen käynyt. Joskus se auttaa, joskus ei. Ei se ole mikään ihmelääke.

Ja se “et näytä masentuneelta” -kommentti? Huh huh. Mitä se edes tarkoittaa? Pitääkö minun näyttää joltain tietyltä ollakseni uskottava? Pitääkö minun kulkea rievut päällä ja itkeä taukoamatta, jotta ihmiset ymmärtävät? Muistan kuinka kerran ystäväni sanoi minulle tämän, kun olin juuri saanut itseni meikattua ja laitettua. Se tuntui siltä, kuin olisin tehnyt jotain väärin. Kuin en saisi näyttää iloiselta tai huolitellulta, koska olen masentunut.

Joten, jos tunnet jonkun, joka kamppailee masennuksen kanssa, muista, että joskus paras tapa auttaa on vain olla läsnä. Kuunnella. Ymmärtää. Ei tarjota helppoja ratkaisuja, joita ei ole. Joskus hiljaisuus ja halaus ovat enemmän kuin tuhat sanaa.

#Älä Huuda #Älä Sano #Tunne