Mihin ryhmään saniainen kuuluu?

Mihin ryhmään saniainen kuuluu? Tutustu sanikkaisiin

Pohditko mihin ryhmään saniainen kuuluu ja millainen kasvi on kyseessä? Saniaisen sijoittuminen kasvikunnassa poikkeaa monista tutuista kukkakasveista ja puista. Tutustumalla tähän kiehtovaan kasviryhmään opit tunnistamaan saniaisen erityispiirteet luonnossa. Lue tarkempi selvitys saniaisen luokittelusta ja sukulaiskasveista suoraan alta.

Mihin ryhmään saniainen kuuluu kasvikunnassa?

Saniaiset kuuluvat ryhmään sanikkaiset, joka on kasvikunnan epäyhtenäinen ryhmä. Tähän samaan kokonaisuuteen sisältyvät saniaisten lisäksi myös kortteet ja liekomaiset kasvit. Ne kaikki ovat kehittyneempiä putkilokasveja, mutta ne eivät tuota lainkaan kukkia tai siemeniä.

Kasvien luokittelu voi tuntua aluksi turhan monimutkaiselta, mutta tässä piilee mielenkiintoinen yksityiskohta. Maailmanlaajuisesti tunnetaan noin 9 000-15 000 saniaislajia, ja ne viihtyvät erityisesti kosteilla, varjoisilla ja lämpimillä alueilla. Harvoin tulee ajatelleeksi, kuinka ikivanhoja nämä kasvit todella ovat. Metsäkävelyllä nämä vehreät tupsut näyttävät vain tavalliselta aluskasvillisuudelta, vaikka niiden sukujuuret ulottuvat satojen miljoonien vuosien taakse. Mutta kasvitieteen maailmassa saniaisilla onkin yksi yllättävä piirre, joka sekoittaa monen metsäretkeilijän pään - palaan tähän tarkemmin hieman alempana, kun vertailemme niitä muihin itiökasveihin.

Saniaisen luokittelu: sanikkaiset, itiökasvit ja putkilokasvit

Kasvikunnassa saniaisen sijoittuminen tarkentuu kolmen pääkäsitteen kautta: se on yhtä aikaa putkilokasvi, itiökasvi ja sanikkainen. Tämä tarkoittaa, että kasvilla on toimiva juuristo ja johtosolukko veden kuljetukseen, mutta se lisääntyy mikroskooppisten itiöiden avulla.

Totta puhuen minullakin meni kauan ennen kuin opin erottamaan nämä termit kunnolla toisistaan. Aikoinaan opiskellessani luonnonhistoriaa sotkin jatkuvasti itiökasvit ja sammalet keskenään, koska molemmat näyttävät viihtyvän samankaltaisilla, kosteilla metsänpohjilla. Se oli turhauttavaa. Selasin oppikirjoja silmät ristissä, kunnes vihdoin tajusin ratkaisevan eron: putkilokasveilla on sisäinen putkisto. Juuri tämä johtosolukko mahdollistaa sen, että saniainen voi kasvaa metrien korkuiseksi (kuten trooppiset puusaniaiset), kun taas sammalet jäävät mataliksi matoiksi maahan.

Miksi sanikkaiset on epäyhtenäinen ryhmä?

Nykyisessä kasvitieteessä sanikkaisia pidetään taksonomisesti epäyhtenäisenä eli parafyleettisenä ryhmänä. Saniaiset ja kortteet ovatkin geneettisesti lähempänä toisiaan ja siemenkasveja kuin liekomaisia kasveja, vaikka niitä käsitellään käytännön syistä usein yhtenä ryhmänä.

Moni ajattelee, että kaikki itiöillä lisääntyvät vihreät metsäkasvit ovat läheistä sukua keskenään. Todellisuudessa evoluutio on kulkenut omia polkujaan. Liekomaiset kasvit erkanivat omalle kehityslinjalleen huomattavasti aikaisemmin kuin varsinaiset saniaiset. Siitä huolimatta arjessa - ja jopa monissa luonto-oppaissa - sanikkaiset toimii erinomaisena sateenvarjoterminä näille kolmelle muinaiselle kasviryhmälle.

Miten saniainen eroaa sammalista ja siemenkasveista?

Saniainen sijoittuu kehityshistoriallisesti täsmälleen sammalten ja siemenkasvien välimaastoon. Toisin kuin sammalilla, saniaisilla on aidot juuret, varsi ja lehtirakenne, mutta niiltä puuttuvat siemenkasveille tyypilliset kukat, kävyt sekä varsinaiset siemenet.

Tässä kohtaa moni menee metsään. Ja tarkoitan tätä aivan kirjaimellisesti. Tässä on se aiemmin mainitsemani yllättävä seikka, joka hämää monia: vanha suomalainen kansanperinne kertoo saniaisen kukkivan juhannusyönä. Se on pelkkää tarua. Saniaiset eivät kuki koskaan, vaan ne luottavat sukupolvenvuorotteluun ja tuottavat valtavia määriä pikkuruisia itiöitä - yhden itiön koko on vain noin 0,03-0,05 millimetriä. Kosteassa ympäristössä itiöstä kasvaa ensin pieni, sydämenmuotoinen alkeisvarsikko, jonka sukusolujen yhtymisestä uusi saniaisyksilö lopulta saa alkunsa.

Suomen yleisimmät saniaislajit ja niiden elinympäristöt

Suomen luonnossa esiintyy yhteensä 40 saniaislajia, joista valtaosa viihtyy varjoisissa, tuoreissa metsissä, puronvarsilla ja kallioiden raoissa. Ne ovat olennainen osa pohjoisten havu- ja lehtimetsien kenttäkerrosta.

Vaikka saniaiset mielletään usein kosteiden lehtojen kasveiksi, luonnossa ne ovat yllättävän sopeutuvaisia selviytyjiä. Otetaan esimerkiksi kallioimarre. Kuivana kesänä se voi käpertyä ruskeaksi ja kuolleen näköiseksi, mutta ensimmäisen kunnon sateen jälkeen se avaa lehtensä jälleen kirkkaanvihreinä. Eikä siinä vielä kaikki. Suomen metsissä kasvaa myös kookkaita lajeja, kuten suppilomainen kotkansiipi sekä myrkyllinen sananjalka, joka valtaa usein hakkuuaukeita ja metsänreunoja laajoina kasvustoina. Yleisimpiä metsäretkeilijän kohtaamia lajeja ovat kuitenkin siro soreahiirenporras ja vankka metsäalvejuuri, joiden lehtien alapinnalta löytää loppukesästä ruskeita itiöpesäkeryhmiä.

Yleisimmät Suomessa tavattavat saniaiset on helppo tunnistaa muutamasta peruspiirteestä: Kotkansiipi: Kookas, jopa kaksimetriseksi kasvava laji, jonka lehdet muodostavat näyttävän suppilon puronvarsille ja lehtoihin. Kallioimarre: Pienikokoinen ja ainavihanta laji, joka kasvaa nimensä mukaisesti sammalpeitteisillä kallioilla ja kivikoissa. Sananjalka: Roteva ja myrkyllinen saniainen, jonka yksittäinen, kolmiomainen lehti nousee suoraan maavarresta. Metsäalvejuuri: Erittäin yleinen kangas- ja lehtometsien kasvi, jonka lehden alapinnalla on pyöreitä itiöpesäkeryhmiä.

Lopulta saniaisen tarina on kiehtova muistutus luonnon kestävyydestä. Kun seuraavan kerran kävelet varjoisassa kuusikossa tai tutkit pihasi varjoisaa nurkkaa, katsot saniaiset kasviryhmää, joka on selvinnyt maapallolla kauemmin kuin yksikään kukkiva kasvi. Niiden tunnistaminen ei vaadi kasvitieteilijän tutkintoa - riittää, että kurkistat lehden alle ja ihailet luonnon ikivanhaa arkkitehtuuria.

Sanikkaisten kolme pääryhmää vertailussa

Varsinaiset saniaiset

• Kotkansiipi, metsäalvejuuri, sananjalka ja kallioimarre.

• Sijaitsevat tavallisesti lehtien alapinnalla ruskeina tai tummina täplinä ja ryhminä.

• Suuret, usein pitsimäisen liuskaiset lehdet, joiden nuoret versot ovat aluksi tiukasti rullalla.

• Varjoisat lehdot, tuoreet kangasmetsät, puronvarret ja kosteat kallionraot.

Kortteet

• Peltokorte, metsäkorte ja järvikorte.

• Muodostavat erillisen käpymäisen itiötähkän suoraan varren latvaan.

• Ontto, uurteinen ja selvästi nivelikäs varsi, jossa lehdet ovat surkastuneet pieniksi hammasmaisiksi tupiksi.

• Kosteat niityt, ojanpientareet, ranta-alueet ja hiekkaiset teiden varret.

Liekomaiset kasvit

• Riidenlieko, katinlieko ja ketunlieko.

• Sijaitsevat joko haarojen kärjissä olevissa tähkissä tai suoraan lehtihangoissa.

• Maanmyötäisesti suikerteleva varsi, jota peittävät tiheässä olevat, pienet ja suomumaiset tai neulasmaiset lehdet.

• Kuivat ja tuoreet kangasmetsät, sammalikot sekä karut tunturi- ja suoalueet.

Aino ja varjoisan rivitalopihan kasvivaihtoehdot Espoossa

Espoolainen Aino yritti useana kesänä istuttaa pohjoisenpuoleiselle, varjoisalle rivitalopihalleen värikkäitä kesäkukkia. Kosteassa ja vähävaloisessa maaperässä kukkivat kasvit kuitenkin nuupahtivat ja homehtuivat nopeasti.

Ensimmäisellä yrityksellä Aino osti puutarhamyymälästä lisää varjoon sopivia kukkivia perennoja, mutta tulos oli yhtä laiha: etanat söivät hennot versot ja kukinta jäi olemattomaksi.

Tutustuttuaan tarkemmin sanikkaisten luonnolliseen elinympäristöön Aino tajusi, että varjoinen ja kostea piha vastasi täydellisesti metsän aluskasvillisuuden olosuhteita. Hän päätti luopua kukista ja istutti penkkiin kotkansiipeä sekä metsäalvejuurta.

Jo seuraavana keväänä rullalle kiertyneet versot nousivat vahvoina maasta, ja kolmessa kesässä pihasta muodostui helppohoitoinen, vehreä keidas ilman ainuttakaan kuihtunutta kukkapenkkiä.