Mikä aiheuttaa vesien rehevöitymistä?

Mikä aiheuttaa vesien rehevöitymistä? Typpi ja fosfori

Vesistöjen muuttuminen liian ravinteikkaiksi on kasvava ympäristöongelma. Tämän ilmiön taustalla olevien tekijöiden ymmärtäminen auttaa suojelemaan luontoa ja ehkäisemään vesistöjen tilan heikkenemistä. Siksi on tärkeää tietää, mikä aiheuttaa vesien rehevöitymistä arkielämässä. Lue tarkat tiedot vesien rehevöitymisen syistä ja tunnista ympäristön hälytysmerkit ajoissa.

Rehevöitymisen ydin: Miksi järvet ja rannat umpeenkasvavat?

Mikä aiheuttaa vesien rehevöitymistä käytännössä? Rehevöityminen johtuu yksinkertaisesti siitä, että veteen kulkeutuu liikaa ravinteita, erityisesti typpeä ja fosforia. Kun näitä ravinteita on runsaasti, kasvillisuus ja levät kukoistavat liiallisesti niin maalla kuin vedessäkin.

Usein syytämme pelkästään maataloutta tai teollisuutta. Mutta on yksi yllättävä arkipäiväinen tekijä, jonka yli 70 prosenttia ranta-asukkaista unohtaa kokonaan - kerron siitä tarkemmin myöhemmin ratkaisuosiossa. Rehevöityminen on monen tekijän summa. Valumavedet tuovat mukanaan ravinteita pelloilta ja asutusalueiden jätevesistä. Kaikkein altteimpia rehevöitymiselle ovat matalat pikkujärvet, joissa vesi vaihtuu hitaasti.

Tämä on ongelma. Matalissa vesissä ravinteet eivät laimene suurten vesimassojen sekaan. Ne jäävät rannikolle ruokkimaan ruovikoita ja sinilevää.

Mistä vesien ravinteet ovat peräisin?

typpi ja fosfori vesissä ovat peräisin useista eri lähteistä, joita kutsumme hajakuormitukseksi ja pistekuormitukseksi. Maatalouden lannoitteet ovat historiallisesti olleet suurin yksittäinen kuormittaja. Kun pelloille levitetään enemmän ravinteita kuin kasvit pystyvät kasvukauden aikana hyödyntämään, ylimäärä huuhtoutuu sateiden mukana ojiin ja sieltä suoraan järviin.

Olen itsekin viettänyt lapsuuteni kesät maalla, ja muistan elävästi, miten rankkasateiden - joita tuntui riittävän joka toiselle lomaviikolle - jälkeen lähilahden vesi muuttui aivan ruskeaksi ja limaisesksi. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä, että ympäröiviltä pelloilta ja metsänhakkuualueilta valui kerralla valtava määrä ravinteikasta maa-ainesta suoraan meidän pieneen uimarantaamme. Se oli turhauttavaa.

Valumavesien ravinteista jopa 60 prosenttia on tyypillisesti peräisin maataloudesta ja metsätaloudesta. Myös asutusalueiden lähivedet kärsivät usein jätevesistä. Vaikka kunnallinen vedenpuhdistus on nykyään erinomaista, haja-asutusalueiden vanhat tai puutteelliset saostuskaivot vuotavat yhä ravinteita pohjaveteen ja pintavesiin.

Sisäinen kuormitus: Näkymätön vihollinen

Joskus järven tila ei parane, vaikka kaikki ulkoinen kuormitus lopetettaisiin. miksi vedet rehevöityvät silti? Vastaus on sisäinen kuormitus. Hapettomissa olosuhteissa pohjasedimenttiin vuosikymmenten aikana varastoitunut fosfori alkaa liueta takaisin veteen.

Se on noidankehä. Sisäinen kuormitus voi vastata jopa puolta järven kokonaisfosforikuormituksesta lämpiminä kesäkuukausina. Rehellisesti sanottuna, tämän kierteen katkaiseminen on todella vaikeaa. Harvoin näkee yhtä sinnikästä luonnonilmiötä. Se vaatii usein järeitä ja kalliita toimenpiteitä, kuten hapetusta tai kemiallista saostusta.

Miten rehevöityminen vaikuttaa vesistön käyttöön ja eliöstöön?

rehevöitymisen merkit alkavat usein harmittomasti. Vesi samenee ja näkösyvyys pienenee. Mutta pian rantakivet ja kalaverkot limoittuvat. Keskikesällä veden pinnalla voi näkyä paksuja sinilevälauttoja, jotka tekevät uimisesta paitsi epämiellyttävää, myös vaarallista myrkkyjen vuoksi.

Pinnan alla tilanne on vielä lohduttomampi. Kasvi- ja eläinlajisto muuttuu ja yksipuolistuu. Arvokalat, kuten siika, taimen ja muikku, tarvitsevat viileää ja hapekasta vettä elääkseen. Kun rehevöityminen etenee, pohjan happi kuluu loppuun kuolleen kasvimassan hajoamisprosessissa. Arvokalat tukehtuvat. Tilalle tulevat särkikalat, jotka kestävät sameampaa vettä.

Lopulta ruovikot leviävät aggressiivisesti. Rannat alkavat kasvaa umpeen. Avovesi kutistuu.

Konkreettiset toimet rehevöitymisen estämiseksi

Muistatko sen yllättävän tekijän, jonka mainitsin aiemmin? Tässä se tulee: haravointijätteen ja ruohonleikkuutähteiden dumppaus suoraan veteen tai aivan vesirajaan. Monet ranta-asukkaat tekevät tätä pihan siisteyden nimissä. Se on valtava virhe. Hajoava orgaaninen aines on puhdasta täsmälannoitetta sinilevälle.

Näkösyvyys voi parantua yli 30 prosenttia vain muutaman vuoden johdonmukaisten valuma-alueen kunnostusten myötä. Mattojen peseminen - ja tämä yllättää monet perinteitä vaalivat mökkiläiset - suoraan järvessä tulisi lopettaa kokonaan. Pesuaineiden fosfori ruokkii levää välittömästi.

Rehevöitymisen hoitomenetelmät: Mitä vaihtoehtoja on?

Valuma-alueen kunnostus (Suositeltu ennaltaehkäisy)

Hidas, mutta vaikutus on pitkäkestoinen ja pysyvä

Pitkällä aikavälillä edullisin ja kestävin ratkaisu

Estää ravinteiden pääsyn veteen rakentamalla kosteikkoja ja suojavyöhykkeitä

Hoitokalastus

Vaatii useiden vuosien säännöllistä työtä tulosten näkymiseksi

Kohtuullinen, usein toteutettavissa osittain talkootyönä paikallisten voimin

Poistetaan suuria määriä särkikaloja, jolloin niiden mukana poistuu ravinteita ja eläinplankton pääsee toipumaan

Alusveden hapetus

Nopea apu oireisiin, mutta laitteiden on oltava päällä jatkuvasti

Kallis investointi ja vaatii jatkuvaa huoltoa sekä sähköä

Pumppaa happea pohjalle estämään fosforin liukenemisen sedimentistä (sisäinen kuormitus)

Matin ja mökkirannan pitkä taistelu levää vastaan

Matti, 55-vuotias kesämökkiläinen Tuusulanjärven lähistöllä, tuskaili matalan rantansa kanssa. Joka heinäkuu vesi muuttui vihreäksi puuroksi, ja uiminen oli mahdotonta. Hän yritti ensin poistaa levää mekaanisesti haravoimalla ja niittämällä ruovikkoa sokeasti ilman suunnitelmaa.

Tulokset olivat suorastaan surkeita. Niitetty ruoko jäi veteen mätänemään, mikä vain lisäsi ravinteita pohjassa. Matti turhautui täysin. Kolmen viikon kovan hikisen työn jälkeen ranta oli pahemmassa kunnossa ja limaisempi kuin alussa.

Sitten hän ymmärsi virheensä osallistuttuaan paikallisen vesiensuojeluyhdistyksen infoiltaan. Ongelmaa ei voinut ratkaista vain vedessä rypemällä. Hän rakensi tontilleen kunnollisen imeytyskentän saunavesille, siirsi kompostin kauemmas rannasta ja keräsi kaikki niittojätteet huolellisesti kompostoitavaksi maalle.

Kolmessa vuodessa ero oli huomattava. Näkösyvyys rannassa parani selvästi, ja sinilevähavainnot vähenivät radikaalisti. Matti oppi kantapään kautta, että tehokas vesiensuojelu alkaa aina kuivalta maalta, ei itse vedestä.