Mistä rehevöityminen johtuu?

Mistä rehevöityminen johtuu? Pääsyyt ja ravinteet

Vesistöjen muuttuminen sameiksi ja leväpitoisiksi herättää usein kysymyksen siitä, mistä rehevöityminen johtuu käytännössä. Tämän ympäristöongelman taustalla olevien mekanismien ymmärtäminen auttaa hahmottamaan ihmisen toiminnan vaikutuksia herkkään luontoon. Puutteellinen tietämys päästölähteistä vaikeuttaa tehokkaiden suojelutoimenpiteiden kohdentamista. Tutustu vesistöjä kuormittaviin tekijöihin välttääksesi haitallisia ympäristövaikutuksia omassa arjessasi.

Mistä rehevöityminen johtuu?

Vesistöjen rehevöityminen syyt johtuvat siitä, että veteen pääsee liikaa kasveille tärkeitä pääravinteita, erityisesti fosforia ja typpeä. Kun ravinnetaso nousee liian korkeaksi, vesiekosysteemin tasapaino järkkyy - tämä näkyy nopeana leväkasvuna ja veden samentumisena. Mutta mistä nämä ravinteet oikeastaan tulevat, ja miksi ongelmaa on niin vaikea ratkaista pikakeinoilla? Yksi kriittinen tekijä liittyy usein unohdettuun ilmiöön, jota käsittelen tarkemmin sisäistä kuormitusta koskevassa osiossa alempana.

Aluksi kaikki tuntuu selvältä: syytetään tehtaita ja viemäreitä. Muistan itsekin ajan, jolloin ajattelin rehevöitymisen johtuvan vain teollisuuden jätevesiputkista. Kun kävelin nuorena paikallisen joen vartta ja katselin sameaa vettä, syypää tuntui silmämääräisesti ilmeiseltä. Totuus on kuitenkin paljon monimutkaisempi ja vaikeammin hallittavissa. Nykyään suurin osa kuormituksesta ei tule yksittäisistä putkista, vaan laajalta maa-alueelta ympäristöstä.

Hajakuormitus ja maatalouden ravinnevalumat

Maatalouden ravinnevalumat muodostavat nykyisin suurimman ulkoisen ihmisperäisen fosforin ja typen lähteen vesistöissämme. Pelloille levitetyt lannoitteet ja lanta sisältävät runsaasti ravinteita, jotka sade- ja sulamisvedet huuhtovat herkästi mukanaan ojiin, jokiin ja lopulta järviin tai mereen. Tämä niin sanottu hajakuormitus on saanut vesiensuojelun ammattilaiset tuskastumaan - ja syystä.

Maa- ja metsätalouden osuus kaikesta vesistöihin päätyvästä ihmisen aiheuttamasta fosforikuormituksesta on noin 50-70 prosenttia. Typpikuormituksesta osuus on lähes yhtä suuri, yleensä noin 50-60 prosenttia. Luvut vaihtelevat alueittain, mutta mittakaava on valtava. Kun ravinteet leviävät maastoon laajalle alueelle, niiden pysäyttäminen on äärimmäisen työlästä verrattuna teollisuuslaitoksen tehokkaaseen puhdistamoon.

Pistekuormitus: Jätevedet, asutus ja teollisuus

Pistekuormituksella tarkoitetaan selkeistä, yksittäisistä lähteistä peräisin olevia ravinteiden päästöjä. Näitä ovat esimerkiksi asutuskeskusten yhdyskuntajätevedet, teollisuuslaitokset sekä kalankasvatuslaitokset. Vaikka pistekuormitus oli menneinä vuosikymmeninä suurin miksi vesistöt rehevöityvät, tilanne on muuttunut radikaalisti vesiensuojelutekniikan kehityksen ansiosta.

Nykyaikaiset suomalaiset jätevedenpuhdistamot ovat huipputehokkaita. Ne onnistuvat poistamaan yhdyskuntajätevesien fosforista jopa yli 95 prosenttia. Typen poistoteho on sekin parantunut huomattavasti ja on tyypillisesti noin 70-80 prosenttia. Tämän ansiosta pistekuormituksen merkitys rehevöitymisen aiheuttajana on romahtanut. Silti haja-asutusalueiden puutteellinen jätevesien käsittely tai satunnaiset puhdistamoiden ylivuodot voivat edelleen kuormittaa paikallisia pikkujärviä.

Ilmastonmuutos voimistaa ravinteiden huuhtoutumista

Ilmastonmuutos toimii rehevöitymisessä tehokkaana täystuhon voimistajana. Lämpenevät talvet ja lisääntyvät sateet tarkoittavat sitä, että maa ei enää jäädy samalla tavalla kuin ennen. Kun routa puuttuu ja talvisateet piiskaavat paljasta peltoa, vettä virtaa uomiin valtavia määriä vuodenajalla, jolloin kasvillisuus ei sido ravinteita.

Leudot talvet lisäävät ravinteiden huuhtoutumista maaperästä vesistöihin arviolta 10-20 prosenttia verrattuna kylmiin, lumivarmaan talviin. Lisäksi kesien korkeammat veden lämpötilat kiihdyttävät suoraan levien kasvua. Erityisesti myrkylliset sinilevälautat nauttivat yli 20-asteisesta vedestä. Vesien lämpeneminen luo siis täydelliset olosuhteet rehevöitymisen näkyvimmille haittavaikutuksille.

Miksi vesistö pysyy rehevänä? Sisäinen kuormitus selitettynä

Tässä on se kriittinen tekijä, jonka mainitsin alussa: sisäinen kuormitus. Moni mökkiläinen ihmettelee, miksi oma kotijärvi pysyy sameana ja leväisenä, vaikka kaikki alueen pelto-ojat olisi patottu ja jätevesijärjestelmät uusittu. Vastaus piilee järven pohjassa. Se on kuin menneisyyden synkkä muisto, joka ei suostu katoamaan.

Vuosikymmenten aikana järveen valuneet ravinteet ovat painuneet pohjasedimenttiin. Kun järven alusvesi muuttuu kesällä tai talvella happivahingon vuoksi hapettomaksi, sedimentin kemiallinen tasapaino muuttuu. Happikato saa pohjamutaan sitoutuneen fosforin vapautumaan takaisin veteen. Järvi alkaa lannoittaa itse itseään sisältäpäin, ja ulkoisten päästöjen lopettaminen ei heti näy veden laadussa. Ilmiön korjaaminen vaatii usein pitkää pinnaa - ja joskus järeitä kunnostustoimia.

Hajakuormitus vs Pistekuormitus rehevöitymisessä

Vesistöjä kuormittavat ravinteet jaetaan kahteen päätyyppiin niiden alkuperän ja hallittavuuden mukaan. Näiden erojen ymmärtäminen auttaa hahmottamaan, miksi vesiensuojelu on muuttunut vaikeammaksi.

Hajakuormitus

• Erittäin suuri, tyypillisesti noin 50-70 prosenttia kaikista ihmisen aiheuttamista päästöistä
• Vaikea - ravinteet tulevat laajalta alueelta, eikä niitä voi kerätä yhteen putkeen
• Voimistuu merkittävästi talvisateiden ja roudattomuuden lisääntyessä
• Maatalouden lannoitus, metsätalouden ojitukset, haja-asutus ja hapan laskeuma

Pistekuormitus

• Nykyään pieni, usein alle 10 prosenttia kokonaiskuormituksesta tehokkaan puhdistuksen vuoksi
• Helppo tai kohtalainen - päästöt voidaan mitata ja puhdistaa keskitetysti laitoksissa
• Pysyy melko tasaisena, mutta rankkasateet voivat aiheuttaa puhdistamoiden ylivuotoja
• Asutuskeskusten jätevedenpuhdistamot, teollisuuslaitokset ja suuret kalankasvattamot

Mökkijärven pelastusoperaatio: Kivijärven kunnostajien oppitunti

Kivijärven vesiensuojeluyhdistys Etelä-Suomessa päätti vuonna 2022 ryhtyä toimiin, kun perinteikäs mökkijärvi kärsi toistuvista, sakeista sinilevälautoista loppukesisin. Rannat liejuuntuivat, ja turhautuneet asukkaat pelkäsivät kiinteistöjensä arvon ja uimaveden puolesta.

Ensimmäinen yritys oli perinteinen: yhdistys vaati alueen paria maanviljelijää perustamaan suojavyöhykkeitä pelloilleen. Tulokset olivat kuitenkin olemattomia - seuraavana kesänä vesi oli aivan yhtä hernerokkaa, ja osapuolten välit tulehtuivat turhan syyttelyn vuoksi.

Läpimurto tapahtui, kun yhdistys tilasi asiantuntijalta järven pohjasedimentin tutkimuksen. Selvisi, että järvi kärsi pahasta sisäisestä kuormituksesta: vuosikymmenten aikana pohjaan varastoitunut fosfori vapautui hapettomissa syvänteissä takaisin veteen.

Yhdistys muutti strategiaansa ja aloitti alusveden tehokkaan hapetuksen sekä hoitokalastuksen, jolla poistettiin särkiä. Kahden vuoden työn jälkeen veden näkösyvyys parani puolella metrillä ja levähaitat vähenivät huomattavasti, mikä opetti, että pelkkä ulkoisten valumien tuijottaminen ei riitä.