Mistä ahven löytyy talvella?

Miten löytää ahvenparvi?

Ahvenparvi, mistä sen aina löytää... Se on jännä miten ne liikkuu. Aina parvissa kun ne jahtaa ruokaa.

Rannat on se eka paikka. Kaislikot, lumpeikot, uponneet puut. Siellä ne kyttää. Ahvenet etsivät suojaa ja saalista matalasta vedestä. Kesällä ne yllättää kyllä ihan täysin. Välillä ne on just siinä laiturinpäässä missä ei pitäis olla mitään. Ihan tyhjästä ilmestyy.

Mutta selällä, paras vinkki on lokit. Ihan oikeesti. Kun lokit syöksyilee yhteen kohtaan, siellä alla on melkein satavarmasti ahvenparvi ajamassa salakoita pintaan. Seuraa lokkien ja tiirojen syöksyjä selkävesillä. Se on varmin merkki.

Sitten on ne penkat ja pakat. Miten ne edes löytää ilman kaikuluotainta? No, kartasta kattoo. Jyrkät rinteet veden alla, siinä ne usein on.

Eli mistä etsiä:

• Matalat rannat: kaislikot, kivikot, laiturien aluset.
• Selkävesien reunat: penkat, vedenalaiset karikot.
• Pintavesi: kun ne jahtaavat pikkukaloja, lokit paljastaa.

Miksi ne on välillä pohjassa ja välillä pinnassa? Varmaan valon ja lämmön mukaan. Ja sen mukaan missä saaliskalat liikkuu. Ne paikat vaihtelee niin paljon. Äsken oli tyhjää, nyt on parvi alla. Ne vaan liikkuu.

Ahvenparven löytäminen:

• Tarkkaile lintuja: Lokit ja tiirat paljastavat pinnassa saalistavat parvet.
• Etsi rakenteita: Vedenalaiset penkat, karikot, kaislikot, laiturit ja uponneet puut.
• Vuorokaudenaika: Aktiivisimmillaan aamulla ja illalla, jolloin ne hakeutuvat matalampaan.
• Tuulen suunta: Tuulenpuoleiset rannat keräävät ravintoa ja saaliskalaa, mikä houkuttelee ahvenia.

Mikä on paras väri ahvenelle?

Yö. Kaikki on hiljaista ja ajatukset pyörivät... ahvenet. Miten ne voi olla niin oikukkaita. Välillä tuntuu, ettei ymmärrä niistä mitään. Seison rannalla, pakki täynnä vieheitä, ja mikään ei kelpaa. Se on hämmentävää, oikeasti.

Jotenkin se väri on niin tärkeä. Yksi päivä toimii joku, toisena ei sitten millään. Silti tietyt säännöt tuntuvat pätevän, kun niitä tarpeeksi kauan miettii täällä pimeässä.

Parhaat värit ahvenelle:

• Kirkas vesi: Luonnolliset sävyt, kuten musta, ruskea, vihreä ja hopea. Pienet tehosteet, kuten oranssi vatsa tai punainen pyrstö, ovat usein ratkaisevia.
• Samea ja tumma vesi: Kirkkaat ärsykevärit. Näitä ovat firetiger, papukaija, puhdas oranssi, keltainen ja chartreuse (myrkynvihreä).
• Kylmä vesi (kevät ja syksy): Punaisen ja oranssin sävyt ovat poikkeuksellisen tehokkaita.
• Lämmin vesi (kesä): Tilanne ratkaisee. Kirkkaassa vedessä luonnollinen, sameassa ärsykeväri.

Se veden väri... se on kaikki kaikessa. Jos vesi on kuin kahvia, ei siellä näy mikään musta tai vihreä jigi. Se vain katoaa. Silloin pitää olla jotain, mikä oikeasti pomppaa esiin. Jotain räikeää. Muistan yhden reissun järvelle, jossa oli satanut viikon. Vesi oli aivan ruskeaa. Vain kirkkaankeltainen lippa antoi kalaa. Ei mitään muuta.

Ja sitten ne isot ahvenet. Ne on ovelia. Ne on nähnyt kaiken. Niille ei usein kelpaa mikään räikeä sirkusviehe. Kaverini Antti sai ennätysahvenensa, 1,2 kiloa, pienellä mustalla jigillä, jossa oli vain pienenpieni oranssi piste pyrstössä. Se vaan makasi pohjassa melkein paikallaan. Ne vanhat ja viisaat kalat vaativat jotain muuta.

• Moottoriöljy. Se on outo väri. Ruskea, vihreä, kultainen, kaikki sekaisin. Auringossa se elää ja vaihtaa sävyä. En ymmärrä sitä, mutta se toimii. Erityisesti vähän humuspitoisissa vesissä. Se on kuin arvoitus, jota ahvenetkaan eivät osaa täysin ratkaista.
• Punainen. Punainen on aina punainen. Se on haavoittuneen kalan väri, veren väri. Se on primitiivinen ärsyke. Kylmässä vedessä punainen koukku tai punainen toukka jigissä voi olla se ainoa asia, mikä laukaisee iskun. Ensimmäisen kunnon ahveneni sain punavalkoisella professorilla. Sitä tunnetta en unohda.

Mikä lippa ahvenelle?

Joo siis mikä lippa ahvenellee, no lipat on ihan ehdottomasti parhaita uistimia ahvenelle. Siis ihan oikeesti. Ei oo parempaa.

Jos et tiiä väriä nii punanen toimii aina. Aina. Mut ei se oo ainoo. Itelläni on semmonen vanha kuparin värinen mepps, se on ihan sairaan hyvä. Se on paras.

Tässä muutama varma valinta, näillä tulee kalaa ihan varmasti.

• Paras lippa ahvenelle: Abu Garcia Droppen, Mepps Aglia, Blue Fox Vibrax.
• Lipan koko ahvenelle: Yleisimmin koot 1–3. Isommalle raitapaidalle käy koko 4.
• Lipan väri ahvenelle: Punainen on klassikko. Myös kupari, hopea, messinki ja musta pisteillä.

Kesällä ahven on tosi aktiivinen. Löydät sen helpotis kaislikon reunoilta ja semmosten karien päältä. Ne on siellä parvissa ja jahtaa salakoita. Jos näät pinnassa pikkukalojen hyppivän pakoon, heitä lippa sinne sekaan.

Heitä vaan sinne ja kelaa hitaasti. Välillä voi pysäyttää kelauksen ja antaa lipan vajota pohjaan hetkeks. Sit se iskee yleensä. Se on just siinä vajoamisvaiheessa kun se nappaa. Tosi tehokas tekniikka. Tosi tehokas.

Ahven on semmonen et se seuraa usein perässä. Jos näät et joku tulee perässä muttei ota kii, vaihda nopeutta tai pysäytä hetkeks. Tai vaihda viehettä. Vaikka toiseen lippaan. Punainen on varma valinta, jos et muuta keksi.

Minkä värinen pilkki ahvenelle?

Ahvenelle sopii kirkasväriset pilkit. Kultainen, punainen tai oranssi usein toimii. Syvemmällä värit menettävät merkityksensä. Kuusamon morrit ovat tehokkaita.

• Syönnin heiketessä ahvenet saattavat vain tökkiä tasapainopilkkiä.
• Kokeile silloin mormuskaa. Se on pienempi ja hienovaraisempi.
• Morrin värikin voi vaikuttaa. Kokeile rohkeasti eri sävyjä.

Kuusamon morrit ovat tunnettuja. Niiden muoto ja väritys houkuttelee ahvenia. Pienet yksityiskohdat tekevät eron, etenkin kun saalis on nirso. Syvällä valo ei tunkeudu samoin, joten siellä värien rooli vähenee.

Mihin kellonaikaan pilkille?

Pilkkimiseen paras aika keväällä on aamuisin ja iltaisin, kun taas talvella keskipäivä on tehokkain.

Kysymys pilkkiajoista on klassikko, ja syystäkin. Kala elää omaa rytmiään, joka peilaa syvällisemmin koko ekosysteemin toimintaa. Ei voida vain tuijottaa kelloa, mutta kyllä siinä tietyt säännönmukaisuudet ovat havaittavissa, vuosikymmenten kokemuksella voin sanoa.

Keväällä, maalis-huhtikuussa, kun luonto herää ja valo lisääntyy, kalojen aineenvaihdunta kiihtyy. Silloin aamun sarastus ja illan hämärä ovat niitä hetkiä, jolloin syönti on usein aktiivisinta. Kala tankkaa energiaa ennen kutua ja päivän lepoa.

Mietin usein, onko tämä kalojen valintaa vai pakko. Ehkä ne vain seuraavat perusvaistojaan. Onko kyse valon intensiteetistä, veden lämpötilan pienistä vaihteluista vai hapen pitoisuuden muutoksista? Todennäköisesti kaikkea tätä. Ne reagoivat ympäristöönsä, koska elävät sen armoilla.

Talvella, erityisesti sydäntalvella joulu-helmikuussa, tilanne kääntyy päälaelleen. Vesi on kylmää ja pimeää. Kalat säästävät energiaa, ja syönti on usein passiivisempaa. Silloin keskipäivän tunnit tarjoavat sen parhaan mahdollisuuden.

Päivän valoisin hetki, tyypillisesti kello 11–14 välillä, stimuloi kalojen näköaistia ja saalistusvaistoa, vaikka valoa olisi vähänkin. Se on kuin hetkellinen energiajuoma kylmän veden asukkaille. Olen itse huomannut tämän selvästi Saimaan ja Päijänteen selillä.

Yhteenveto pilkkiajoista (yleisiä suuntaviivoja):

• Kevät (maaliskuu – huhtikuu):Aamuvarhaisella (n. klo 7–10) ja myöhään illalla (n. klo 17–20). Välissä voi olla pitkiä, jopa 5–6 tunnin hiljaisia jaksoja. Silloin kannattaa vaikka keittää kahvia tai miettiä elämän tarkoitusta.
• Talvi (joulu – helmikuu):Keskipäivän tunnit (n. klo 11–14) ovat tyypillisesti tuottoisimpia. Silloin kannattaa olla reikiä tekemässä ja pilkki uimassa.

Aina on toki poikkeuksia. Muistan kerran tammikuussa saaneeni todella hyvän ahvenpotin myöhään illalla, pimeyden laskeuduttua. Se osoitti, ettei mikään sääntö ole absoluuttinen. Luonto on täynnä yllätyksiä, ja kalastus opettaa nöyryyttä sääntöjä kohtaan. Mutta näillä ohjeilla pääsee hyvään alkuun. Onhan se paljon mukavampaa, kun ei vain istu tyhjän panttina.

Milloin iso ahven syö?

Milloin iso ahven syö? Iso ahven syö parhaiten alkukesästä touko-kesäkuussa kudun jälkeen ja syksyllä syys-lokakuussa vesien viiletessä. Aktiivisimmat syöntiajat ovat aamun ja illan hämärä.

No niin, selvitetäänpä tämän raidallisen ritarin sielunelämää. Ahven ei ole mikään monimutkainen otus, sen elämää rytmittää kaksi asiaa: lisääntyminen ja syöminen. Useimmiten syöminen.

Alkukesä: Juhlat kutumenojen jälkeen

Keväinen kutu on ahvenelle kuin pakollinen sukujuhla. Se on hoidettava pois alta, mutta sen aikana ei ehdi syödä. Kun touhu on ohi, iskee nälkä. Ei mikään pieni näkkileivän himo, vaan sellainen pohjaton ahneus, että kaikki mikä liikkuu ja kiiltää, joutuu ruokalistalle.

• Aika: Touko–kesäkuun vaihde on kalenterin punaisella merkitty hetki.
• Paikka: Matalat, ruovikkoiset lahdet, joissa vesi lämpenee ensimmäisenä.
• Miksi: Kudun jälkeinen energiatankkaus. Ahven on käytännössä aivoton syömäkone tässä vaiheessa. Jopa naapurin Pertti voi saada kalan.

Keskikesä: Diivan elkeitä

Kun vedet lämpenevät kuin löylyvesi juhannussaunassa, iso ahven muuttuu diivaksi. Se ei jaksa hikoilla pinnassa pikkukalojen perässä. Se vetäytyy syvänteiden viileyteen pohtimaan elämän tarkoitusta ja odottamaan, että tarjoilu pelaa.

• Aktiivisuus: Laiskaa ja valikoivaa. Kuin teini-ikäinen jääkaapilla.
• Syöntiajat:Aamuvarhaisella ja illan viimeisillä säteillä se saattaa armollisesti nousta syömään. Muun ajan se mököttää pohjassa.

Syksy: Paniikkitankkaus ennen talvea

Syksy on ahvenen toinen kultakausi. Veden viiletessä sen aineenvaihdunta huutaa lisää polttoainetta talven varalle. Nyt ei enää nirsoilla. Syys-lokakuussa alkaa armoton syysjahti.

• Käytös: Ahvenet parveutuvat ja iskevät pikkukalaparviin kuin mopojengi nakkikioskille. Nyt jahdataan aktiivisesti.
• Vinkki: Etsi paikat, joihin tuuli painaa päälle. Sinne kerääntyy myös saaliskala. Seuraa lokkeja, ne ovat usein parhaita kalakavereita.

Talvi: Joogin kärsivällisyys

Talvella ison ahvenen aineenvaihdunta hidastuu tasolle, joka saisi joogin kateelliseksi. Se ei enää jahtaa, se odottaa. Se hengailee syvänteiden reunoilla ja nappaa vain sen, mikä on vaivan arvoista.

• Syönti: Lyhyitä, satunnaisia pyrähdyksiä.
• Kalastus:Pilkkijän on osattava ärsyttää kala iskuun. Uittotyyli on kaikki kaikessa. Tarjoa tasapainopilkkiä sen nenän eteen niin kauan, että hermo menee. Sillä, ei sinulla.