Miksi vakuutusyhtiö tarvitsee perukirjan?

Huh, perukirja. Se sana jo itsessään tuntuu niin… painavalta. Niin lopulliselta. Etenkin, kun mieli on vielä maassa ja suru painaa rintakehää. Tiedän, että sitä tarvitaan, mutta silti. Ajatella kaikkea sitä paperisotaa juuri silloin, kun vähiten jaksaisi.

Miksi ihmeessä vakuutusyhtiö sitä sitten vaatii? No, oikeastaan ymmärrän sen. Onhan se heille ainoa keino varmistaa, kuka on oikeutettu mihinkin. Että rahat menevät oikeille ihmisille. Ei kai kukaan halua, että jonkun muun ahneus sotkee asioita, vai mitä? Ja rehellisesti sanottuna, en minäkään haluaisi taistella perintöasioista juuri surun keskellä. Muistan, kun mummoni kuoli… Silloinkin oli paljon selvitettävää. Onneksi kaikki meni lopulta hyvin, mutta se vei kyllä voimia.

Pelkkä kuolinilmoitus ei yksinkertaisesti riitä. Siinähän ei näy mitään testamenttia tai perimysjärjestystä. Ei mitään virallista. Onneksi on olemassa ammattilaisia, jotka auttavat perukirjan kanssa. Muistan lukeneeni jostain, että jotain 70% suomalaisista tekee testamentin – tai ainakin niin he ajattelivat. Todellisuudessa luku oli paljon pienempi. Huhhuh. Mietin aina välillä, että olenko itse hoitanut omat asiani kuntoon. Onko minulla edes testamenttia? Pitäisi varmaan tarkistaa…

Joka tapauksessa, vaikka perukirjan tekeminen on raskasta ja byrokraattista, se on kuitenkin tärkeää. Se takaa, että kaikki hoidetaan oikein ja reilusti. Että vakuutusrahat menevät niille, joille ne kuuluvat. Ja lopulta se tuo tietynlaista mielenrauhaa kaiken surun keskelle. Vaikka ei sitä ehkä juuri sillä hetkellä osaa ajatella.