Milloin on sopiva aika mennä kihloihin?

Milloin on oikea aika mennä kihloihin? Ai, se onkin se iso kysymys. Joka painaa mieltä, kummittelee unelmissa, ja saa jopa vähän vatsan kiertämään. Itse ainakin muistan sen jännityksen, sen… epämääräisen paineen, silloin kun se kysymys alkoi pyöriä päässäni. Enää en tiedä, mikä tuntui enemmän ahdistavalta: ajatus kihlautumisesta vai sen puuttuminen.

Ei kannata kiirehtiä, eihän? Se on niin totta. Luin joskus jostain tutkimuksesta, että parisuhteiden kestävyys ja onnellisuus korreloi vahvasti sen kanssa, kuinka paljon pareja on kohdannut yhdessä haasteita. Ja niitähän elämää on täynnä, eikö totta? Tarkoitan, meilläkin oli se kerta, kun auto hajosi keskellä ei-mitään ja jouduimme viettämään yön auton vieressä… selviämmehän me siitä, mutta se testasi kyllä meidän yhteistyökykyämme. Ja vahvisti meitä, ainakin itse niin koin.

Mitä enemmän olette yhdessä kokeneet, sitä vankempi suhde on. Niin se on. Eikä pelkästään isoja asioita, pikkujuttujakin. Se, että jaksatte kokata yhdessä vaikka väsyttää, että nautitte toisen hassuista juttuista, että jaksatte keskustella hankalastakin aiheesta… ne kaikki ovat pieniä palasia suurempaa mosaiikkia. Se on kuin laattojen asettamista lattiaan, yksi kerrallaan, ja kun niitä on tarpeeksi, näkyy kaunis kuva.

Avioliittoon kannattaa edetä vasta, kun olette kohdanneet yhdessä isojakin haasteita. Ja mitä haasteilla tarkoitetaan? No, esimerkiksi vakavia sairastumisia, työttömyyttä, perhekonfliktien selvittämistä tai taloudellisia ongelmia. Meillä oli esimerkiksi vaihe, jolloin rahaa oli todella niukasti, ja se testasi meidän kärsivällisyyttämme ja luottamustamme toisiimme kovaa. Sitten oli tietysti se mun äidin kuolema, se oli… se oli raskas, mutta se toi meidät entistä lähemmäksi.

Mutta mikä on sitten se oikea aika? En osaa sanoa. Ei kukaan voi sanoa. Se on tunneasia. Se on se tietynlainen varmuus, että tässä on se oikea. Ette vain halua mennä naimisiin, vaan tiedätte, että haluatte viettää elämänne yhdessä. Sen tuntee sydämessä. Ja toivottavasti silloin, kun se tunne on läsnä, ei tule liikaa epäilyksiä, eikö niin?