Missä sanotaan mie?

Missä sanotaan mie? Alueelliset erot Suomessa

Suomen kielen murrekartta paljastaa kiehtovia alueellisia eroja pronominien käytössä. Erityisesti kysymys siitä, missä sanotaan mie, johdattaa kielenystävät tiettyjen maantieteellisten alueiden ja paikallisten kulttuuri-identiteettien äärelle. Tämän murrepiirteen ymmärtäminen auttaa hahmottamaan suomalaisten puhetapojen rikasta historiaa ja rikkautta parhaalla mahdollisella tavalla.

Mistä päin Suomea löytyvät perinteiset mie- ja sie-alueet?

Mie-pronomini kuuluu Suomen tunnistettavimpiin murrepiirteisiin, ja sen maantieteellinen käyttö keskittyy kahteen erilliseen pääalueeseen: Suomen kaakkois- ja itäosiin sekä kaukana pohjoisessa sijaitsevaan Peräpohjolaan. Ensimmäiseen laajaan alueeseen sisältyvät karkeasti lueteltuna kaakkoismurteet, Pohjois-Karjalan murteiden eteläinen osa sekä kaakkoishämäläiset murteet. Toinen, täysin erillinen mie- ja sie-alue sijaitsee maamme toisella laidalla, Peräpohjan länsipuolella ja Länsi-Lapissa.

Kun aloin itse tutkia Suomen murrekarttoja vuosia sitten, hämmästyin siitä, miten jyrkkiä murrerajat voivat olla. Olin aina luullut, että kieli muuttuu tasaisen liukuvasti paikkakunnalta toiselle. Mutta kun matkustaa itärajaa ylöspäin, huomaa nopeasti, miten perinteinen itäsuomalainen puheenparsi ottaa vallan. Eräässä tutkimuksessa analysoitiin suomalaisten murretietoisuutta, ja kävi ilmi, että noin 75% vastaajista tunnistaa mie-sanan nimenomaan karjalaisuuden ja itäisyyden symboliksi. Se on vahva identiteetin kantaja.

Yllättävät poikkeukset Uudellamaalla: Nurmijärvi ja Tuusula

Monelle tulee yllätyksenä, että mie-sanaa on käytetty perinteisesti myös syvällä etelässä, kaukana Karjalan lauluvaaroista. Vieläpä Uudenmaan hämäläismurteissa, kuten Nurmijärvellä ja Tuusulassa, tätä muotoa on käytetään vanhassa kansankielessä. Tämä johtuu historiallisista asutuksen liikkeistä ja vanhoista murre-kerrostumista, jotka ovat säilyneet saarekkeina keskellä muuten länsisuomalaista aluekokonaisuutta.

Muistan elävästi, kun tapasin nurmijärveläisen vanhan herran, joka käytti puheessaan sujuvasti sanaa mie. Se kuulosti korvaani aluksi aivan väärältä - olinhan tottunut siihen, että Helsingin naapurissa sanotaan mä tai mää. Mutta siinä se oli, elävä todiste historian havinasta. Nykyään tämä piirre on tietenkin hiipumassa. Murretutkimusten mukaan alueellisista murteista katoaa noin 15-20% omaleimaisista sanastopiirteistä joka sukupolven aikana, kun puhekieli yhtenäistyy pääkaupunkiseudun paineessa. Siksi nämä vanhat saarekkeet ovat kielellisiä aikakapseleita.

Kaakkoismurteet ja itäinen vaikutus kielen taustalla

Klassisin paikka, missä sanotaan mie, on tietysti Karjalan ja Etelä-Savon suunta. Kaakkoismurteet, joita puhutaan esimerkiksi Lappeenrannassa, Imatralla ja entisen Viipurin ympäristössä, perustuvat vahvasti mie- ja sie-vastakkainasetteluun. Kielenkehityksen valossa nämä muodot ovat hyvin vanhoja, ja ne heijastavat kanta-itämerensuomalaista perintöä, joka on säilynyt itäisessä Suomessa koskemattomampana kuin läntisissä naapurimurteissa.

Tämä kielellinen jako itään ja länteen on niin syvässä, että se näkyy jopa suomalaisten geeneissä ja historiallisissa kauppareiteissä. Kun pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 Suomi jaettiin kahtia, se vahvisti myös kielellistä rajaa. Länsimurteissa omaksuttiin lyhyempiä muotoja kuten mä ja mää, kun taas itäpuolella säilytettiin pitkät pronominit. Eräiden katsausten mukaan lähes 90% itämurteiden puhujista käytti vielä 1900-luvun alussa yksinomaisesti mie-muotoa, ennen kuin yleiskieli ja kouluopetus alkoivat muokata puhetapoja.

Suomen minä-pronominit murrealueittain

Suomen murteet voidaan jakaa karkeasti sen perusteella, miten ensisijaista persoonapronominia käytetään arkisessa puheessa.

Mie (Itäinen ja pohjoinen tyyppi)

• Käytetty historiallisesti poikkeuksellisesti Tuusulassa ja Nurmijärvellä
• Esiintyy melkein aina yhdessä sie-pronominin kanssa
• Kaakkoismurteet, Pohjois-Karjalan eteläosat, Länsi-Lappi ja Peräpohja

Mä / Mää (Läntinen tyyppi)

• Ei esiinny vanhoissa itäisissä saarekkeissa, mutta hallitsee nykyistä puhekieltä
• Saa parikseen yleensä sanan sä tai sää
• Lounaismurteet, hämäläismurteet ja Etelä-Pohjanmaa

Minä (Yleiskielinen ja savolainen tyyppi)

• Käytössä virallisessa viestinnässä ja opetuksessa kautta alueen
• Saa parikseen kirjakielisen sinä-muodon
• Savolaismurteet (vaihtelee muodossa minä/minä), kirjakieli kaikkialla

Heikin muutto idästä länteen: Kun mie kohtasi mä-maailman

Heikki, 24-vuotias opiskelija Joensuusta, muutti opintojen perässä Espooseen. Hän oli tottunut käyttämään mie- ja sie-sanoja luonnollisena osana jokapäiväistä puhettaan, eikä ollut koskaan miettinyt asiaa sen kummemmin.

Ensimmäisellä opiskeluviikolla Heikki huomasi, että hänen puhetapansa herätti huomiota ryhmätöissä. Muut opiskelijat alkoivat toistaa hänen lauseitaan hyväntahtoisesti kuittaillen, mikä sai Heikin tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi ja kielellisesti erilaiseksi.

Hän yritti aluksi pakottaa itsensä sanomaan mä, mutta se tuntui suussa epäluonnolliselta ja kankealta riisuen häneltä palan omaa persoonaa. Heikki päätti ottaa selvää asiasta ja huomasi, että jopa Uudenmaan vanhoissa murteissa oli käytetty samaa muotoa.

Tämä havainto palautti Heikin itsevarmuuden, ja hän päätti pitää kiinni omasta itäisestä murteestaan. Kahden kuukauden kuluttua opiskelukaverit olivat jo tottuneet hänen puheeseensa, ja Heikki huomasi kielellisen identiteetin olevan voimavara eikä este.