Kuka määrittelee perusoikeudet?

Kuka määrittelee perusoikeudet? Eduskunta ja perustuslaki.

Ymmärrys siitä, kuka määrittelee perusoikeudet, auttaa kansalaisia tunnistamaan omat lailliset suojansa ja yhteiskunnan valtarakenteet. Oikeuksien tunteminen ehkäisee väärinkäsityksiä ja varmistaa, että yksilön perusoikeudet toteutuvat arkipäivän tilanteissa ilman turhia oikeusriitoja. Tämä tieto on välttämätöntä jokaiselle oikeusvaltiossa asuvalle ja se auttaa välttämään oikeudenmenetyksiä.

Perustuslaki on perusoikeuksien kivijalka

Suomessa perusoikeudet määritellään ylimmän lainsäädännön eli perustuslain kautta. Eduskunta on se elin, joka säätää nämä oikeudet ja voi muuttaa niitä vain erittäin tiukan ja vaikean perustuslainsäätämisjärjestyksen kautta. Tämä takaa sen, etteivät päivänpolitiikan tuulet pääse helposti horjuttamaan kansalaisten perusvapauksia.

Perustuslain toisessa luvussa on lueteltu noin kymmenen keskeistä oikeusryhmää, kuten oikeus elämään, sananvapaus ja uskonnonvapaus. Mutta on olemassa yksi yllättävä elin, jolla on viimeinen sana siihen, toteutuvatko nämä oikeudet käytännössä - kerron tästä lisää valvonnan kohdalla myöhemmin. Perusoikeudet eivät ole vain paperilla olevia julistuksia, vaan ne velvoittavat suoraan kaikkia viranomaisia ja tuomioistuimia.

Totta puhuakseni juridiikka voi tuntua kuivalta ja etäiseltä. Muistan, kun luin ensimmäistä kertaa sanan perustuslakivaliokunta. Se kuulosti pelottavalta ja monimutkaiselta. Sormeni väsyivät selatessani satoja sivuja lakitekstiä yrittäessäni ymmärtää, kuka määrittelee perusoikeudet ja kuka todella päättää minun oikeuksistani. Lopulta ymmärsin, että kyse on jatkuvasta vuoropuhelusta lainsäätäjän, tuomareiden ja kansainvälisten sopimusten välillä.

Kansainväliset sopimukset ohjaavat määrittelyä

Vaikka perusoikeudet on kirjattu Suomen lakiin, niitä ei ole keksitty tyhjiössä. Suomi on sitoutunut lukuisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, jotka asettavat vähimmäistason sille, miten yksilöitä on kohdeltava. Kansainvälinen ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle historiansa aikana yli 200 ratkaisua, jotka ovat ohjanneet kansallista perusoikeustulkintaa^[4] ja pakottaneet muuttamaan lainsäätäjän päätöksiä.

Euroopan unionin jäsenyys on tuonut mukaan myös EU:n perusoikeuskirjan, joka on usein jopa perustuslakia vahvempi väline tietyissä tilanteissa. Tämä monitasoinen järjestelmä tarkoittaa, että jos Suomen laki olisi ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa, tuomioistuinten on ensisijaisesti noudatettava sopimusta. Se on eräänlainen turvaverkko - ja se toimii yllättävän hyvin.

Perustuslakivaliokunnan rooli lainsäädännössä

Suomessa on harvinainen järjestelmä: meillä ei ole erillistä perustuslakituomioistuinta. Sen sijaan eduskunnan perustuslakivaliokunta tutkii lakiesitykset jo ennen kuin niistä tulee voimassa olevaa lakia. Perustuslakivaliokunta antoi vuoden 2023 valtiopäivien aikana 18 lausuntoa tai mietintöä lakiesitysten perustuslainmukaisuudesta.^[3] Tämä ennakkovalvonta estää perusoikeuksien vastaisia lakeja syntymästä.

Aluksi olin hämmentynyt siitä, miten kansanedustajat voivat itse valvoa säätämiensä lakien perustuslaillisuutta. Eikö se ole kuin pukki kaalimaan vartijana? Mutta valiokunta käyttää apunaan riippumattomia valtiosääntöoikeuden asiantuntijoita. Heidän sanansa painaa usein enemmän kuin poliittinen tahto. Harvoin näkee maata, jossa perusoikeuksien valvonta on yhtä tarkkaa kuin Suomessa.

Kuka valvoo perusoikeuksien toteutumista?

Määrittely ja säätäminen ovat vain puoli ruokaa; tärkeintä on valvonta. Suomessa on kaksi ylintä laillisuusvalvojaa: eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri. Nämä tahot varmistavat, että viranomaiset eivät tallaa kenenkään oikeuksia. Vuonna 2023 tutkittiin viranomaisten toiminnan lainmukaisuutta ja perusoikeuksien toteutumista yhteensä tuhansien kanteluiden kautta. ^[1]

Samalla kun oikeusasiamies keskittyy usein yksittäisten kansalaisten ongelmiin, oikeuskansleri valvoo hallituksen toiminnan laillisuutta. Ylimmälle laillisuusvalvojalle saapui saman vuoden aikana 1.668 uutta asiaa ratkaistavaksi. ^[2] Valvonta (joka on usein näkymätöntä tavalliselle kansalaiselle) varmistaa, että viranomaiset noudattavat lakia kaikissa tilanteissa.

Tässä on se aiemmin mainitsemani yllättävä elin: vaikka eduskunta kirjoittaa lait, ylimmät laillisuusvalvojat määrittelevät niiden todellisen sisällön ratkaisuillaan. Jos poliisi toimii väärin tai kela evää tuen perusteetta, nämä valvojat voivat antaa huomautuksen tai viedä asian eteenpäin. Se antaa kansalaiselle äänen.

Milloin perusoikeuksia voidaan rajoittaa?

Perusoikeudet - ja tämä on tärkeä muistaa - eivät ole absoluuttisia kaikissa tilanteissa. Niitä voidaan rajoittaa, mutta vain tietyin ehdoin. Rajoituksen on perustuttava lakiin, sen on oltava välttämätön painavan yhteiskunnallisen syyn vuoksi, ja sen on oltava oikeasuhtainen. Esimerkiksi sananvapautta voidaan rajoittaa kunnianloukkauslainsäädännöllä muiden ihmisten yksityisyyden suojaamiseksi.

Monet uskovat, että perusoikeudet ovat täysin koskemattomia. Itsekin ajattelin näin, kunnes tajusin, että oikeudet voivat joskus olla ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi oikeus turvallisuuteen voi vaatia liikkumisvapauden rajoittamista poikkeustilanteessa. Tasapainon löytäminen on haastavaa, ja juuri tässä perustuslakivaliokunnan ja tuomioistuinten asiantuntemus punnitaan. Yep, se on todellakin vaikeaa tasapainoilua.

Perusoikeudet vs. Ihmisoikeudet

Perusoikeudet

Kansallinen lainsäätäjä (Suomessa Eduskunta)

Valtion oma perustuslaki

Kotimaiset viranomaiset ja tuomioistuimet

Koskee kaikkia kyseisen valtion alueella olevia henkilöitä

Ihmisoikeudet

Kansainväliset järjestöt ja valtiot yhdessä (esim. YK tai Euroopan neuvosto)

Kansainväliset valtiosopimukset

Kansainväliset tuomioistuimet (esim. EIT) ja komiteat

Yleismaailmalliset, kuuluvat jokaiselle ihmiselle maailmassa

Matin oikeustaistelu: Kun kunnan päätös rikkoi perusoikeuksia

Matti, eläkeläinen Jyväskylästä, haki kunnalta tukea esteettömyysremonttiin kotonaan vammaispalvelulain nojalla. Kunta hylkäsi hakemuksen vedoten budjettivajeeseen, vaikka Matti tarvitsi remonttia voidakseen asua turvallisesti kotonaan.

Matti oli nääntynyt paperisotaan ja harkitsi luovuttamista. Hän kokeili ensin valittaa kunnan lautakuntaan, mutta päätös pysyi samana. Kunnan edustaja sanoi suoraan, ettei rahaa yksinkertaisesti ole, mikä tuntui Matista epäoikeudenmukaiselta.

Lopulta Matti tajusi perustuslaillisen oikeutensa riittävään huolenpitoon ja kanteli oikeusasiamiehelle. Hän oppi, ettei budjetti saa olla peruste perusoikeuden, kuten välttämättömän huolenpidon, epäämiselle.

Ratkaisu tuli 10 kuukauden kuluttua: oikeusasiamies antoi kunnalle huomautuksen. Matti sai remonttinsa, ja kunta joutui muuttamaan ohjeistustaan. Matin kokemus osoitti, että yksilön oikeus voittaa hallinnolliset esteet, kun perusoikeudet otetaan vakavasti.