Mitä kalaa kalastetaan eniten Suomessa?

mitä kalaa kalastetaan eniten suomessa: Silakka ja kirjolohi

Suomen vesialueilla mitä kalaa kalastetaan eniten suomessa on keskeinen kysymys kalatalouden ymmärtämiseksi. Eri kalastusmuotojen saaliit eroavat merkittävästi toisistaan riippuen siitä, tarkastellaanko kaupallista pyyntiä vai kalankasvatusta. Kalalajien tunteminen auttaa hahmottamaan kotimaisen kalan kulutusta. Tutustu tarkempiin tilastoihin eri lajien määristä ja niiden roolista ruokapöydissä.

Mitä kalaa Suomessa kalastetaan eniten - kaksi eri totuutta

Suomessa kalastetaan määrällisesti eniten silakkaa, kun katsotaan kaupallista kalastusta, mutta vapaa-ajankalastajien saaliissa ykkönen on ahven. Vastaus riippuu siis täysin siitä, puhutaanko ammattilaisten trooleista vai tavallisten kansalaisten onkivavoista ja verkoista. Tilanne voi tuntua hieman ristiriitaiselta, sillä silakkaa kalastetaan suomessa tyypillisesti 50-100 miljoonan kilon vuosisaaliillaan, vaikka ^[1] se ei aina näykään suoraan kuluttajien lautasilla samassa suhteessa.

Kysymys onkin moniulotteinen, ja usein sekoitamme keskenään kaksi eri maailmaa: teollisen mittakaavan merikalastuksen ja mökkirannan kiireettömän onkimisen. On kuitenkin yksi tietty kala, jota kalastetaan kymmeniä miljoonia kiloja, mutta jota näkee hämmentävän harvoin suomalaisten ruokapöydässä - palataan tähän erikoiseen ilmiöön myöhemmin tässä artikkelissa.

Ammattikalastus ja Itämeren hopeinen aarre

Kaupallisen kalastuksen puolella tilastoja hallitsee kaksi lajia: silakka ja kilohaili. Nämä kaksi muodostavat noin 90 prosenttia koko Suomen kaupallisen kalastuksen saaliin painosta. Silakka on tässä parivaljakossa ehdoton ykkönen, ja sen vuotuinen saalismäärä on tyypillisesti 50-80 miljoonaa kiloa. ^[3] Se on valtava määrä kalaa. Jos kaikki Suomen silakat jaettaisiin tasan jokaiselle suomalaiselle, saisimme jokainen lähes 20 kiloa tätä pikkukalaa vuodessa.

Itse asiassa silakan ja kilohailin merkitys on niin suuri, että muut lajit jäävät painossa mitattuna kauas taakse. Esimerkiksi siikaa, kuhaa ja lohta kalastetaan kaupallisesti, mutta niiden yhteismäärät lasketaan sadoissa tuhansissa tai muutamissa miljoonissa kiloissa, ei kymmenissä miljoonissa. Tämä kertoo paljon siitä, kuinka teollistunutta ja keskittynyttä Itämeren avomerikalastus on. Valtaosa tästä saaliista pyydetään suurilla troolareilla, jotka liikkuvat kaukana rannikosta.

Mihin kaikki silakka katoaa?

Tässä kohtaa moni hieraisee silmiään. Jos silakkaa nostetaan merestä näin paljon, miksi se on usein kaupan kalatiskillä vain pienessä roolissa? Vastaus on rehutuotannossa. Suuri osa silakkasaaliista menee turkiseläinten rehuksi tai kalajauhoksi, jota käytetään puolestaan kalankasvatuksessa. Vain pieni murto-osa päätyy suoraan ihmisravinnoksi Suomessa. Se on sääli, sillä silakka on erittäin terveellistä ja ekologista ruokaa. Olen itsekin syyllistynyt tähän - valitsen usein helpomman kirjolohen, vaikka silakka olisi ympäristön kannalta parempi valinta.

Vapaa-ajankalastus: Ahven on kansan suosikki

Kun siirrymme mökkirannoille ja harrastajien pariin, tilasto kääntyy täysin ympäri. Vapaa-ajankalastajien saaliissa silakka ei ole edes kärkikymmenikössä. Täällä hallitsee ahven, Suomen kansalliskala. Vapaa-ajankalastajat saavat vuosittain saaliiksi noin 8 miljoonaa kiloa ahventa ^[4]. Se on suosituin saalislaji niin onkijoiden, pilkkijöiden kuin verkkokalastajienkin keskuudessa.

Toisena vapaa-ajankalastajien listalla on hauki, jota nostetaan noin 6 miljoonaa kiloa vuodessa. ^[5] Hauki on erityisesti viehekalastajien suosikki. Seuraavina tulevat särki ja kuha. On mielenkiintoista huomata, että vaikka ammattilaiset hakevat massaa, harrastajat hakevat elämyksiä ja perinteistä ruokakalaa. Ahvenen ja hauen saalismäärät ja suosio perustuvat niiden laajaan levinneisyyteen - niitä löytyy lähes jokaisesta Suomen kymmenistä tuhansista järvistä sekä koko rannikkoalueelta.

Naurattaa jopa ajatella omaa nuoruuttani laiturinnokassa. Vietin tuntikausia mato-ongella, ja saaliiksi tuli lähes poikkeuksetta joko ahvenia tai särkiä. Särki tuntui silloin roskakala, vaikka nykyään sen arvostus on onneksi nousussa. Silti se tunne, kun koho nykäisee ja vedestä nousee raidallinen ahven, on jotain sellaista, mitä ammattilaisten kymmenen tonnin troolisaalis ei voi tavoittaa. Se on henkilökohtaista. Se on osa suomalaista sielunmaisemaa.

Kasvatettu kala täydentää kokonaisuuden

Puhuttaessa kalastusmääristä ei voi sivuuttaa kalankasvatusta, vaikka se ei olekaan perinteistä kalastusta. Jos katsomme, mikä on suosituin ruokakala suomessa todellisuudessa, vastaus on kirjolohi. Kasvatetun ruokakalan tuotannosta kirjolohi muodostaa noin 90 prosentin osuuden.^[6] Se on ylivoimainen markkinajohtaja kaupan hyllyillä, vaikka sitä ei luonnonvesistä suuria määriä pyydetäkään.

Kirjolohen suosio perustuu sen tasalaatuisuuteen ja helppouteen. Se on kala, jonka lähes jokainen suomalainen osaa valmistaa. Mutta tässä piilee myös pieni paradoksi: selvitettäessä sitä, mitä kalaa kalastetaan eniten suomessa, huomataan että kalastamme valtavia määriä silakkaa, jotta voimme kasvattaa kirjolohta, jota sitten syömme. Tämä kiertokulku on teollisuuden kannalta tehokasta, mutta herättää kysymyksiä siitä, voisimmeko käyttää merta vieläkin viisaammin.

Kalastustavat ja yleisimmät saaliskalat vertailussa

Suomen kalatalous jakautuu kolmeen pääsektoriin, joista jokaisella on omat valtalajinsa. Vertailu auttaa ymmärtämään, miksi tilastot näyttävät niin erilaisilta eri näkökulmista.

Kaupallinen kalastus

1. Pääosin Itämeren avomeri-alueet
2. Rehuteollisuus, kalajauho ja vienti
3. Silakka (kuningaslaji painossa mitattuna)
4. Noin 70-100 miljoonaa kiloa vuodessa

Vapaa-ajankalastus

1. Järvet, joet ja rannikkovedet
2. Oma ruokapöytä ja harrastustoiminta
3. Ahven (suosituin ruoka- ja harrastuskala)
4. Noin 5-7 miljoonaa kiloa ahventa

Kalankasvatus

1. Sisävesien ja rannikon verkkokassit
2. Suoraan ihmisravinnoksi kuluttajille
3. Kirjolohi (ruokakauppojen valtias)
4. Noin 14-15 miljoonaa kiloa vuodessa

Pekan verkko-oppitunti: Kun ahven yllätti

Pekka, eläköitynyt opettaja Turusta, on kalastanut Saaristomerellä yli 40 vuotta. Hän luotti aina perinteisiin verkkoihin, mutta eräänä kesänä hän huomasi saaliiden pienenneen dramaattisesti ilman selvää syytä.

Hän yritti ensin laskea verkot syvemmälle, olettaen lämpimän veden ajaneen kalat pohjaan. Tuloksena oli vain sotkuisia verkkoja, täynnä levää ja mutaa, mutta ei yhtään ruokakalaa. Turhautuminen oli kova.

Pekka tajusi, että veden virtauskuviot olivat muuttuneet paikallisen väyläruoppauksen myötä. Hän siirtyi kokeilemaan matalampia kaislikon reunoja - vastoin kaikkea aiempaa kokemustaan ja vanhoja viisauksia.

Muutos toimi: saaliit nousivat takaisin 5 kilon viikkotasolle. Pekka oppi, että jopa 40 vuoden kokemuksella pitää olla valmis kyseenalaistamaan omat 'varmat' paikkansa, kun ympäristö muuttuu.