Onko riekonmarja myrkyllinen?

Onko riekonmarja myrkyllinen? Totuus turvallisuudesta

Monet pohtivat luonnossa liikkujat, onko riekonmarja myrkyllinen vai voiko sitä hyödyntää ravintona. Marjojen poimiminen ja syöminen on turvallista, joten virheellisten uskomusten vuoksi satoa ei tarvitse jättää maastoon. Tuntomerkkien oppiminen auttaa tunnistamaan tämän tunturien hyötykasvin oikein ja välttämään turhat pelot metsäretkillä.

Onko riekonmarja myrkyllinen vai turvallinen syödä?

Riekonmarja (Arctous alpina) ei ole myrkyllinen. Se on täysin turvallinen ja perinteisesti käytetty mehu- sekä sosemarja. Voit jopa syödä niitä ylitalvisina suoraan luonnosta, jolloin niissä on käymisen aiheuttama viinimäinen maku. Monet sekoittavat sen vaarallisiin lajeihin. Mutta on yksi täysin erehtymätön riekonmarja tuntomerkit, jonka useimmat oppaat unohtavat mainita - kerron sen vertailuosiossa alempana.

Tavallisesti riekonmarjojen sokeripitoisuus muuttuu hieman ensimmäisten yöpakkasten jälkeen.^[1] Pakkanen rikkoo marjan solurakennetta ja vähentää karvautta merkittävästi. Se muuttaa makuprofiilin täysin.

Riekonmarjan tuntomerkit ja poimiminen

Kun keräsin riekonmarjoja ensimmäisen kerran Lapin tunturissa, olin livauttaa suuhuni sudenmarjan. Pelästys oli todellinen. Olin tutkinut kuvia tuntikausia, mutta luonnossa varjojen ja kosteuden keskellä mustat marjat näyttivät huolestuttavan samanlaisilta. Se opetti minulle, että pelkkä marjan värin tuijottaminen ei riitä.

Tämä on tärkeää. Riekonmarjan lehdet muuttuvat syksyllä loistavan tulipunaisiksi, mikä on paras tapa tunnistaa tunturimaiseman maaruska. Itse marja on ensin vihreä, sitten punainen ja lopulta kiiltävän musta. Yleensä lajit voi erottaa kasvupaikasta ja lehtien muodosta. Riekonmarja on matala varpu, joka painautuu maata vasten. Sillä on selkeästi rosoiset, lähes ryppyiset lehdet.

Ylitalvisten marjojen salaisuus: Viinimäinen maku

Tässä on se todellinen salaisuus. Useimmat marjat pilaantuvat talven aikana, mutta riekonmarja on poikkeus. Voit poimia ja syödä niitä myös ylitalvisina keväällä lumien sulaessa.

Marjoissa tapahtuu talven aikana luonnollinen käymisprosessi. Ensimmäisellä kerralla, kun maistoin ylitalvista marjaa, syljin sen pois. Luulin sen mädäntyneen. Kesti hetken tajuta, että juuri tämä käynyt, vahva vivahde on se, mikä tekee marjasta kulinaarisen harvinaisuuden. Se ei todellakaan ole kaikkien makuun. Mutta ne, jotka pitävät siitä, rakastavat sitä.

Käyttö mehuna ja soseena

Koska riekonmarjan maku on raakana melko mieto tai hieman karvas, sitä käytetään harvoin sellaisenaan jälkiruokana ennen pakkasia. Keittäminen kuitenkin muuttaa kaiken. Kuumennettaessa soluseinämät rikkoutuvat ja maut tiivistyvät, mikä tuottaa huomattavasti voimakkaamman aromin tuoreeseen marjaan verrattuna.

Pelkkä sokerin lisääminen ei pelasta raakaa syysmarjaa. Mehuksi keitettynä se muistuttaa hieman mustikkaa, mutta on huomattavasti happamampi. Soseena se sopii täydellisesti riistan, kuten poronkäristyksen, kylkeen. Älä odota makeaa hilloa. Se on enemmänkin hapokas lisäke.

Riekonmarja vai myrkyllinen näköislaji?

Tässä on se kriittinen ero, jonka mainitsin aiemmin. Riekonmarjan erottaminen sudenmarjasta ja konnanmarjasta on elintärkeää, sillä virheillä voi olla vakavia seurauksia.

Riekonmarja (Turvallinen ja syötävä)

Matala varpu, joka suikertelee tiiviisti maata pitkin tunturikankailla

Sahalaitaiset, verkkomaiset ja syksyisin loistavan punaiset

Useita marjoja pienessä tertussa aivan oksan kärjessä

Sudenmarja (Myrkyllinen)

Pystykasvuinen, noin 15-30 senttimetriä korkea suora varsi

Neljä suurta, leveää lehteä säännöllisesti ristikkäin varren huipulla

Yksi ainoa suuri, sinimusta marja suoraan neljän lehden keskellä

Mustakonnanmarja (Erittäin myrkyllinen)

Korkea ruohovartinen kasvi metsämaastossa, kasvaa jopa 70 senttimetrin pituiseksi

Isot ja monilehdykkäiset, muistuttavat hieman vadelman tai koiranputken lehtiä

Tiheä, pystysuora terttu kiiltävän mustia marjoja ohuen varren latvassa

Hannan oppitunti riekonmarjasoseen valmistuksesta

Hanna, 35-vuotias vaeltaja Rovaniemeltä, halusi valmistaa perinteistä riekonmarjasosetta syyskuun vaelluksellaan. Hän keräsi innoissaan litran mustia marjoja, mutta pelkäsi jatkuvasti keränneensä vahingossa sudenmarjoja, koska oli lukenut niiden vakavasta myrkyllisyydestä.

Ensimmäinen kokeilu meni täysin pieleen. Hän keitti marjat heti poimimisen jälkeen ilman kunnollista sokerointia tai odottamista. Tulos oli niin sietämättömän karvas, että koko keitos piti heittää suoraan maahan. Hän oli turhautunut ja valmis hylkäämään riekonmarjat lopullisesti.

Seuraavana keväänä, toukokuun alussa, hän huomasi samalla paikalla lumen alta paljastuneita ylitalvisia marjoja. Hän maistoi yhtä varovasti odottaen pahaa makua. Maku olikin pehmeä, makeahko ja selvästi viinimäinen - talven yli jatkunut käymisprosessi oli tehnyt taikansa.

Hän keräsi nämä ylitalviset marjat ja teki niistä soseen vain pienellä vesitilkalla. Tuloksena oli täydellinen, hienostunut lisäke poronlihalle. Nykyään Hanna ei edes yritä poimia riekonmarjoja syksyllä, vaan ajoittaa keräämisen aina keväthangille.